Viikossa yli 7 000 kemerahakemusta – Metsäkeskus odotti enemmän
Viime viikosta alkaen kertyneestä hakemusten sumasta on otettu käsittelyyn kolmannes.Suomen metsäkeskukseen tuli nuoren metsän hoidon tukihaun avautumisen jälkeen ensimmäisen viikon aikana 7 620 hakemusta. Vaikka määrä on iso, metsäkeskuksessa odotettiin vielä vilkkaampaa ryntäystä, sillä nuoren metsän hoidon tuet olivat hakukiellossa noin vuoden ajan, viime viikon torstaihin asti.
"Hakemuksia on tullut hivenen vähemmän kuin odotimme ja olemme siitä iloisia", sanoo hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen metsäkeskuksesta.
"Haku toimii hyvin, kun hakemuksia tehdään sitä mukaa kun töihin mennään."
Kovin paljon ennakkoon hakemusta ei kannata enää lähettää, sillä hankkeen toteuttamisella on 12 kuukauden määräaika tukipäätöksen saapumisesta.
Ennen huhtikuun lopun hakuryntäystä hakemusten käsittelyaika oli metsäkeskuksessa keskimäärin 10,1 päivää. Nyt näin nopeaan tahtiin ei toki enää päästä.
"Hakemussumasta on nyt otettu käsittelyyn kolmannes", Niskanen kertoi torstaina.
Hyvä asia on, että 85 prosenttia uusista hakemuksista on tullut sähköisesti, mikä nopeuttaa käsittelyä. Sähköisistä hakemuksista viidennes tuli metsään.fi -palvelun kautta ja loput metsänhoitoyhdistysten sähköisistä kanavista.
Euromääräisesti eniten nuoren metsän hoidon ja taimikon varhaishoidon tukia on 20.4. alkaen haettu Pohjois-Suomeen. Pohjois-Pohjanmaan alueelta tulleiden hakemusten arvoksi arvioidaan 3,5 miljoonaa euroa ja Lapin 1,4 miljoonaa euroa.
Koko maahan näitä tukia on viikon aikana haettu lähes 14 miljoonan euron edestä. Luvut ovat arvioita, jotka perustuvat sähköisten hakemusten euromääriin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

