Puuston määrä
Hyvän metsänhoidon ansiosta puuston määrä Suomen metsissä lisääntyy, vaikka metsien pinta-ala pienenee.
Metsät kasvoivat vuonna 2012
104,5 miljoonaa kuutiometriä.
Poistuma metsistä oli noin 70 miljoonaa kuutiometriä. Väheneminen johtui
puumarkkinahakkuista, kotitarvekäytöstä ja luonnon poistumasta.
Metsien nettokasvu (kasvu – poistuma) vuonna 2012 oli siis yli 34 miljoonaa kuutiometriä.
Metsäpinta-ala pienenee esimerkiksi
talojen, teiden ja voimalinjojen rakentamisen sekä pellonraivauksen vuoksi.
Uuttakin metsää istutetaan: vuonna 2012 Suomessa metsitettiin yli 2 000 peltohehtaaria.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
