
Pölkky Oy teki erinomaisen tuloksen – "Odotamme hintojen jälleen nousevan vuoden 2022 ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana"
Yhtiön liiketulos nousi peräti 20 prosenttiin liikevaihdosta tammi–elokuussa.
Pölkky Oy:n sahat ja jatkojalostuslaitokset sijaitsevat Kuusamossa, Taivalkoskella ja Kajaanissa. Oulussa yhtiöllä on painekyllästyslaitos. Arkistokuva on Kuusamosta. Kuva: Kai Tirkkonen
Pölkky Oy:n liiketulos liikevaihdosta oli peräti 20,1 prosenttia viime vuoden tammi–elokuussa, mikä kertoo sahamarkkinoiden huippusuhdanteesta.Sahatavaraa ja puutuotejalosteita valmistava Pölkky Oy teki viime vuoden tammi–elokuun tilikaudella erinomaisen tuloksen.
Kun verrataan yhtiön koko vuoden 2020 numeroita vuoden 2021 tammi–elokuun numeroihin, yhtiön liikevaihto laski 160 miljoonasta eurosta 152 miljoonaan euroon, mutta liiketulos nousi 1,4 miljoonan tappiosta 30,6 miljoonaa euroa voitolle.
Liiketulos liikevaihdosta oli näin peräti 20,1 prosenttia viime vuoden tammi–elokuussa, mikä kertoo sahamarkkinoiden huippusuhdanteesta.
Yhtiön rahoituksellinen asema parani, ja omavaraisuusaste vahvistui vuoden 2020 lopun 29 prosentista viime vuoden elokuun lopun 45 prosenttiin.
Pölkky-yhtymä fuusioitui viime syyskuun alussa Pölkky Oy:ksi. Samalla yhtiön tilikausi muuttui kalenterivuosirytmistä elokuun loppuun päättyväksi. Siksi nyt esitetyt vertailuluvut ovat poikkeuksellisesti eripituisilta jaksoilta.
Pölkky Oy:n toimitusjohtajan Petteri Virranniemen mukaan tulos koostui pääsääntöisesti sisäisten operatiivisten kehityshankkeiden tuomasta tehokkuudesta sekä suotuisasta markkinatilanteesta lopputuotemarkkinoilla.
"Vuoden 2020 toisella vuosipuoliskolla alkanut markkinoiden piristyminen piti pintansa koko tilikauden ajan: sahatavaran ja jatkojalosteiden kysyntä oli erittäin vahvaa. Myös lopputuotteiden hinnat vahvistuivat merkittävästi kauden aikana", Virranniemi toteaa.
Viime vuoden lopulla, Pölkyn tilikauden vaihduttua, on sahatavara- ja puutuotemarkkinoilla vallinnut Virranniemen mukaan epävarma tunnelma.
"Puujalosteiden kysyntä tasaantui syksyn 2021 aikana ja lopputuotteiden hinnat ovat laskeneet."
Sahatavaramarkkinoiden näkymiä tälle vuodelle Virranniemi pitää lupaavina.
"Odotamme kuitenkin kysynnän säilyvän vahvana tilikauden aikana sekä hintojen jälleen nousevan vuoden 2022 ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana."
"Ensimmäinen puolivuosi näyttää positiiviselta. Nyt myydään vielä ensimmäistä vuosineljännestä, mutta käytännössä aika pitkälle on myyty, ja tilauskanta on hyvä."
Pölkky Oy on yksi harvoja suomalaisia sahayrityksiä, joka on vienyt sahatavaraa jo vuosia myös Yhdysvaltoihin.
"Myynnistä Yhdysvaltojen osuus on vain alle kymmenen prosenttia, mutta se soveltuu meidän kokonaisuutemme hyvin."
Logistiikka oli sahayritysten haasteena viime vuonna eikä tilanne näytä paranevan. Ongelmia on ollut varsinkin konttikuljetuksissa Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan.
"Koko merilogistiikka on aika haastavassa tilanteessa ja ongelmat ovat ehkä jopa laajentuneet", Virranniemi sanoo.
Työehtosopimusneuvottelut ovat vielä Pölkky Oy:llä kesken. Ne ovat kuitenkin sujuneet toimitusjohtajan mukaan rauhallisesti.
Yhtiön tuotantomäärän ja liikevaihdon hän arvioi kasvavan tänä vuonna ja kannattavuuden vahvistuvan.
Juttua on muokattu 21.1.2022 klo 15.38: Lisätty toimitusjohtaja Petteri Virranniemen kommentteja ja täsmennetty vuoden 2020 tilikauden pituus 12 kuukaudeksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
