
Metsänomistajille järjestetään koulutusta liito-oravametsien käsittelystä
Liito-orava elää pääosin suojelualueiden ulkopuolella, joten talousmetsien käsittelyllä on keskeinen vaikutus lajin tulevaisuuteen.
Liito-oravat viihtyvät vanhoissa kuusimetsissä, joissa on sekapuustoa ja pesäpaikaksi valmiita tikankoloja. Kuva: Kari SalonenMetsäkeskus on kesän ja syksyn aikana kouluttanut metsäammattilaisia tunnistamaan maastossa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, ruokailualueita sekä kulkuyhteyksiä. Liito-oravametsien käsittelystä on tulossa koulutusta ensi keväänä myös metsänomistajille, Metsäkeskus uutisoi.
Liito-oravat elävät tyypillisesti vanhoissa kuusivaltaisissa sekametsissä. Metsäammattilaisten pitää osata tunnistaa metsästä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat, joita ei saa hävittää eikä heikentää.
”Lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ympäröivä metsä pitäisi säilyttää peitteisenä. Myös liito-oravan kulkuyhteydet tulee säilyttää. Jokainen liito-oravametsä on erilainen, ja siksi hakkuut täytyy suunnitella aina tapauskohtaisesti”, kertoo liito-oravan Life-hankkeen projektipäällikkö Tea Heikkinen Metsäkeskuksen verkkosivuilla.
”Tärkeintä on, että liito-orava pystyy jatkamaan eloaan metsässä.”
”Suomessa liito-orava elää pääosin suojelualueiden ulkopuolella, joten talousmetsien käsittelyllä ja huolellisella suunnittelulla on suuri vaikutus lajin tulevaisuuteen”, Heikkinen muistuttaa.
Liito-oravan kanta on pienentynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä, ja laji on luokiteltu vaarantuneeksi. Euroopan unionin alueella liito-oravia on vain Suomessa ja Virossa.
Liito-oravan Life-hanke toteutetaan EU:n tuella.Tiedot metsänomistajille tarkoitetuista koulutuksista ilmestyvät Metsäkeskuksen tapahtumakalenteriin vuodenvaihteessa.
Metsäkeskuksen uutiseen pääset tästä.
Lisätietoa liito-oravahankkeesta Metsähallituksen sivuilla.
Liito-orava talousmetsässä -oppaaseen täältä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



