Suomi ja Ruotsi sopivat Tornionjoen kalastusmääräyksistä – näin suuri saalis sallitaan
Naapurimaat neuvottelevat Tornionjoen kalastusmääräyksistä vuosittain.Tornionjoen kalastusmääräykset pysyvät jokialueella lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Maa- ja metsätalousministeriö sekä Ruotsin meri- ja vesiviranomainen ovat sopineet tulevan kalastuskauden kalastusmääräyksistä Tornionjoen sopimusalueella, ja ne tulevat voimaan 1.6.2026. Maa- ja metsätalousministeriö kertoo asiasta tiedotteessaan.
Suomi ja Ruotsi neuvottelevat Tornionjoen kalastusmääräyksistä vuosittain. Tavoitteena on varmistaa, että määräykset ovat riittävällä tasolla suhteessa kalakantojen tilaan ja että kalastus sopimusalueella on kestävää.
Tornionjoen kalastusmääräyksissä jatketaan tänä vuonna kalastajakohtaisen, enintään kahden lohen saaliskiintiön soveltamista. Kiintiö koskee koko kalastuskautta ja kaikkia joessa käytettäviä kalastusmuotoja. Kahden saaliiksi otetun lohen jälkeen lohen kalastus on lopetettava loppukaudeksi. Kausikohtaisen kiintiön käytön jatkoa puollettiin laajasti sidosryhmien lausunnoissa.
Tornionjoen kalastusmääräyksissä jatketaan tänä vuonna kalastajakohtaisen, enintään kahden lohen saaliskiintiön soveltamista.
Lohenkalastus Tornionjoessa alkaa maanantaista 8.6. klo 19.00. Viimeinen sallittu kalastuspäivä on 15.8.
Tämän jälkeen lohen kalastaminen on sallittu 25.8. saakka vieheillä, joissa on väkäsettömät koukut. Tällöin kaikki saaliiksi saadut yli 65 senttimetrin pituiset lohet on vapautettava välittömästi. Määräyksellä pyritään huolehtimaan kalastusmatkailuyritysten toimintaedellytyksistä. Samalla otetaan huomioon, että lohet kestävät käsittelyä paremmin elokuussa kuin kesän alkupuolella.
Veneellä kalastettaessa pyynnissä voi olla enintään neljä vapaa kerrallaan venettä kohden. Veneessä on mahdollista säilyttää useampia vapoja, jos tarkoitus on esimerkiksi välillä uistella lohta ja välillä kalastaa muulla tavoin. Varrellisen nostokoukun käyttö on edelleen kielletty, mutta sen käyttöön voi toimintarajoitteisuuden perusteella saada elinvoimakeskukselta luvan. Näillä rajoituksilla tuetaan sekä lohi-, taimen- että harjuskantoja.
Veneellä kalastettaessa pyynnissä voi olla enintään neljä vapaa kerrallaan venettä kohden.
Kalastusmääräyksiä koskevien neuvottelujen pohjana käytetään Luonnonvarakeskuksen ja Ruotsin maatalousyliopisto SLU:n laatimaa raporttia Tornionjoen kalakantojen tilasta.
Tulevalle kalastuskaudelle sovitut kalastusrajoitukset johtuvat tarpeesta tukea lohen lisääntymistä Tornionjoessa. Sovituilla toimilla suojellaan lisääntymisen ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaita suurikokoisia lohia, jotka nousevat jokeen kalastuskauden alussa ja ovat asettuneet joessa kutureviireilleen kalastuskauden lopussa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






