Puukauppa käynyt vilkkaasti koko alkuvuoden
Puukauppa on käynyt alkuvuoden vilkkaasti koko maassa. Pohjois-Suomessa yhtiöillä on vielä ostotarpeita, mutta etelässä kesän korjuuseen tarkoitetut puut alkavat olla ostettuina.
”Puukauppa on käynyt koko alkuvuoden vilkkaana. Pohjois-Suomessa tammi-maaliskuun puukauppamäärät nousivat lähes kolmanneksella viimevuotisesta”, kertoo johtaja Jukka Aula Pohjois-Suomen metsänomistajien liitosta.
Lapissa myyntimäärät ovat kasvaneet lähes puolella, Kainuussa nousua on ollut viidennes ja Pohjois-Pohjanmaalla reilu neljännes.
Ostajien mielenkiinto kohdistuu nyt kesäkohteisiin. Kysyntää on kaikista puutavaralajeista.
”Poikkeuksena ovat energiapuu ja valmiit tukkierät. Lauha talvi vähensi energiapuun käyttöä. Tukin osalta valmiita tukkieriä on monilla sahoilla tilapäisesti liikaa talvihakkuista.”
Hankintamiehen ei siten kannata aloittaa tukkien tekoa tälle keväälle, ellei ostajaa ole jo tiedossa.
Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta muistuttaa, että puun kysynnän alueelliset erot ovat suuria. Etelä-Suomessa osa ostajista on jo saanut kesän puut kasaan. ”Toisaalta teollisuuden puun käyttö on kovaa. Puulle riittää siksi kysyntää myös syksyllä.”
Aulan mukaan metsänomistajien kannattaa laatia leimikkosuunnitelmia valmiiksi, vaikka itse myynti jäisi myöhempään. Puut voi myydä sitten, kun niille on aitoa kysyntää.
Jatkokin näyttää hyvältä. UPM, Metsä Group ja Stora Enso ovat kertoneet investointisuunnitelmista, jotka toteutuessaan nostavat kuitupuun käyttöä kotimaassa liki 6 miljoonalla kuutiometrillä. Merkittävin niistä on Metsä Groupin suunnitelma uuden biojalostamon rakentamisesta Äänekoskelle.
Uudet investoinnit kasvattavat sellukapasiteettia saman verran kuin Kemijärveltä ja muualta Suomesta suljetut tehtaat tuottivat.
Aulan mukaan investointipäätösten vaikutus tuntuu myös Pohjois-Suomessa. Kemiin ja Ouluun tulee junilla ja autokuljetuksena runsaasti kuitupuuta Kainuusta ja Keski-Pohjanmaalta. Näistä osa tulisi kääntymään Äänekoskelle ja Pietarsaareen.
Etelään suuntautuvaa puumäärä vastaava määrä on hankittava Lapista Koillismaalta ja Oulun ympäristöstä. Tehtaan välilliset vaikutukset ulottuisivat siten Lappiin asti.
”Kuitupuun lisähakkuut mahdollistavat myös sahauksen lisäyksen. Kuitupuun vajaakäyttö on rajoittanut myös tukkipuun hakkuita”, sanoo Aula.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
