Paine kesähakkuisiin kasvaa – onko linnuilla väliä ja miten pesintä turvataan metsissä?

Metsissä visertävät lukuisat lintulajit, kuten punarinta. Jos hakkuut kasvavat ja Etelä-Suomen talvet leudontuvat, suurenee myös tarve hakata puuta enemmän kesäaikaan. Kuva: Reima Flyktman

Lintuharrastaja ja eläkkeellä oleva metsätalousinsinööri Ensio Saari tähystää lintuja Vaasan suunnalla Isonkyrön metsissä. Mäkisellä, kuivalla kankaalla lauleskelevat vain harvat linnut toukokuun kolmannella viikolla. Jossain laulaa peippo.

”Tämä olisi juuri sellainen hakkuukohde, joka voisi tulla kyseeseen lintujen pesimäaikaan. Touko–kesäkuussa pitäisi välttää reheviä kohteita ja alikasvustoja. Ne ovat paikkoja, joissa lintujen pesiä on paljon”, sanoo Saari.

Samaa viestiä kertovat myös muut lintukysymyksen kanssa puurtavat. BirdLifen mukaan uhanalaisten lintujen määrä kasvaa kaiken aikaa, ja hakkuita pitäisi välttää lintujen keskeisimmillä pesimäpaikoilla.

Lintuihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

Ensio Saari on pitänyt kirjaa lintuhavainnoistaan vuodesta 1982 saakka. Kuva: Johannes Tervo

Saari on tarkkaillut lintuja vuodesta 1982 lähtien ja pitänyt kirjaa niiden esiintymisestä. Hänen mukaansa niin lintujen suojelijat kuin teollisuus vetävät kumpikin omaan suuntaansa. 20–30 vuoden aikana lintulajeista valtaosan määrät eivät ole juurikaan muuttunut. Kanalintukannat sen sijaan ovat pienentyneet selvästi, mutta erittäin uhanalaisten lintujen listalle vastikään nostettua hömötiaista esimerkiksi näkee Saaren mukaan metsissä edelleen usein.

Kriittisintä linnuille on metsien käsittely pesintäaikaan. Etelässä se tarkoittaa touko-kesäkuuta, pohjoisempana aikaa toukokuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin.

”Avohakkuissa on vaikea välttää pesien tuhoutumista. Häiriö metsissä jo sellaisenaan häätää lintuja”, sanoo suojeluasiantuntija Tero Toivanen BirdLifesta.

Myös Saari allekirjoittaa häiriön merkityksen. Hän on kuitenkin havainnut, että moni lintu rakentaa uuden pesän rauhallisempaan paikkaan, jos pesintää häiritään ennen munintaa.

”Jos munat ovat jo pesässä, linnut eivät juurikaan enää vaihda pesäpaikkaa. Paitsi esimerkiksi huuhkaja, joka saattaa kantaa poikaset varapesään. Yleensä linnut hautovat häiriön jälkeen munat loppuun, ellei pesä rikkoudu”, Saari sanoo.

Kuva: Elli Paananen

Suomen luonnossa pesii vuosittain arviolta 40 miljoonaa lintuparia. BirdLifen ja vuodelta 2000 olevan kesähakkuutyöryhmän arvion mukaan noin 30 000–40 000 pesää vaurioituu vuosittain hakkuiden yhteydessä. Suhteutettuna koko lintukantaan määrä on promillen luokkaa, mutta linnuston pesimäkauden huomioon ottamisesta on silti tullut tärkeä asia. Pontta tähän on voinut tuoda pelko lintukeskustelun kiihtymisestä.

Viime kesänä sosiaalisessa mediassa levisi nopeasti kuva pöllönpoikasesta, joka istui hakkuuaukolla kannon nokassa. Luonnonsuojeluliitto jakoi kuvaa ja antoi ymmärtää, että hakkuut olisivat vieneet pöllöltä pesän. Myöhemmin paljastui, että poikanen oli siirretty kannolle ennen kuvausta. Maanomistaja oli vieläpä jättänyt pöllölle säästöpuita aukolle. Kohu oli kuitenkin jo syntynyt.

Syksyllä huomiota sai europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen komissiolle tekemä kirjallinen kysymys siitä, rikkovatko Suomen kesähakkuut EU:n lintudirektiiviä. Asian käsittely on kesken. Direktiivin mukaan lintujen tahallinen häirintä pesimäaikana on kielletty. Suomen tulkinta on ollut, etteivät hakkuut ole tahallista häirintää.

Metsäteho on tänä keväänä käynnistänyt ohjeistuksen päivittämisen sille, miten linnut tulisi ottaa huomioon metsätaloudessa. Päivitystä työstää ryhmä, jossa ovat mukana kaikki keskeiset osapuolet. Oppaan on määrä olla käytössä ja metsätoimijat koulutettu jo ensi keväänä, kertoo työryhmää vetävä erikoistutkija Sini Savilaakso Metsätehosta.

”Kaikki halusivat lähteä uudistustyöhön mukaan, ja ryhmä on ollut hyvin samanmielinen”, kertoo Savilaakso.

Nykyohjeistus on vuosituhannen vaihteesta, ja sen jälkeen moni asia on muuttunut.

Maanmuokkausta on hienovaraistettu. Muokkaus tehdään isolta osin kaivinkoneella pistemäisenä mätästyksenä tai laikutuksena. Metsien monimuotoisuuteen kiinnitetään enemmän huomiota muun muassa metsäsertifikaattien takia. Kulotus on tullut pienimuotoisena takaisin. Myös jatkuva kasvatus huomioidaan uusissa lintuohjeissa.

”Ohjeistuksen tavoitteena on antaa tietoa linnustosta ja kertoa metsässä työskenteleville, miten linnut voidaan huomioida eri työmuodoissa”, Savilaakso sanoo.

Ohjeet koskevat maanmuokkausta, taimikonhoitoa, hakkuita ja muita metsätöitä. Myös tulevat metsäteollisuuden investoinnit ja kasvava puuntarve otetaan niissä huomioon. Savilaakso muistuttaa, että ohjeistusta tarvitaan myös siksi, että istutus- ja taimikonhoitotöitä on tekemässä aiempaa enemmän ulkomaalaisia työntekijöitä. Kaikille suomalaiset luontoarvot eivät välttämättä ole entuudestaan selviä.

Kuva: Elli Paananen

Hakkuumääristä on keskusteltu viime aikoina paljon. Teollisuus tarvitsee puuta tasaisesti ympäri vuoden. Mitä enemmän puuta korjataan, sitä enemmän hakkuita osuu myös sulan maan kauteen. Etelä-Suomessa myös epävarmat talvikelit hivuttavat hakkuita kesälle. Tosin alueet, jotka talvella kärsivät märästä, ovat sopivia hakattavaksi yleensä vasta kesäkuivalla heinä-elokuussa eli pesimäajan ulkopuolella.

Viime vuonna hakkuut nousivat ennätyksellisen suuriksi. Luonnonvarakeskuksen kuukausittainen hakkuutilasto kertoo, että toukokuussa 2018 puuta ei kuitenkaan kaadettu juurikaan enempää kuin aiempina vuosina. Kesäkuussa määrä sen sijaan pomppasi aiemmista kesäkuista. Pesimäkauden jälkeen heinäkuussa koneet olivat selvästi aiempia vuosia ahkerammin liikkeellä.

BirdLifen Toivasen mukaan tärkeintä olisi välttää pesimäaikaan hakkuita tuottavimmilla kasvupaikoilla, kuten lehdoissa, lehtomaisilla kankailla ja korvissa ja säästää linnuille tärkeää alikasvosta kaikissa työlajeissa.

”Erityisesti suurten petolintujen pesät ja pesäpuut pitäisi suojella.”

Myös teollisuudessa lintukysymyksiä pidetään tärkeinä.

”Lintuihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, ja paikkatieto on mennyt paljon eteenpäin. Jos puunkorjaajalla on koneella tieto erityisistä pesistä, hänen on paljon helpompi ottaa ne metsätöissä huomioon. Eivät toimijat tahallaan häiritse lintuja”, sanoo kotimaan metsäasioiden päällikkö Matti Mäkelä Metsäteollisuus ry:stä.

Esimerkiksi Metsä Group on ohjeistanut, että pesimäkauden aikana hakkuita tehdään kuivilla kankailla. Yhtiö perehdyttää myös henkilökuntaansa havainnoimaan lintuja ja merkitsemään suojelukohteita kartoille. Stora Ensossa ohjeistetaan, että pesimäaikaan koneet liikkuisivat vähemmän lintualueilla. Petolintujen pesät pyritään sielläkin paikantamaan.

Pesien merkitsemisellä on valitettavasti kääntöpuolensakin. Uhanalaisten lintujen munia varastetaan ja niillä käydään kauppaa, siksi kaikkia pesähavaintoja ei välttämättä edes haluta viedä kartoille.

”Mielestäni asialle ollaan jo yliherkkiä. Tieto olisi hyvä olla meilläkin käytössä, kun hakkuita tehdään”, sanoo yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Ensosta.

Metsäyhtiöt pyrkivät tekemään lintujen pesimäaikaan hakkuita kuivilla kankailla, missä lintuja on vähemmän. Kuva: Markku Vuorikari

Vaikka hakatun puun määrä on viime vuosikymmeninä kasvanut, avohakkuun pinta-alat eivät ole kasvaneet sellaista vauhtia kuin voisi kuvitella. Metsät ovat yhä puustoisempia, joten hehtaarin alalta kertyy puuta enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. Käytännössä vuotuiset hakkuut koskettavat kolmea–neljää prosenttia käytössä olevasta metsätalousmaasta. Kun mukaan otetaan jouto- ja kitumaat, hakkuita tehdään vuosittain reilulla kahdella prosentilla Suomen metsäpinta-alasta.

Jos metsäammattilaiset toimivat pesimäaikana varoen, lintukannat eivät ole isokyröläisen Saaren mukaan metsissä vaarassa. Aukoillekin linnut palaavat alle kymmenessä vuodessa. Suomen mosaiikkimainen metsärakenne siis tavallaan turvaa lintujen oloa.

”Metsätalouden merkitystä linnuille yleensä liioitellaan. Enemmän lintukantaan vaikuttaa mielestäni kokonaisvaltainen maaseudun muutos. Esimerkiksi pääskyset ja kottaraiset ovat eläneet kärpäsillä ja toukilla. Karjatalouden ja ulkolaitumien väheneminen on vienyt niiltä ruokapaikat”, Saari pohtii.

Kanalinnuista esimerkiksi teerikanta on pienentynyt selvästi 50 vuodessa. 2000-luvulla määrät ovat vakiintuneet. Teeri pesii pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta koko maassa. Kuva: Hannu Huttu

BirdLifen Toivanen kertoo, että muutama vuosi sitten tehdyn selvityksen perusteella varttuneita metsiä suosivat lajit ovat vähentyneet ja väheneminen on kiihtynyt 2000-luvulla.

Erityisesti metson ja teeren kannat laskivat selvästi 1980- ja 1990-luvuilla ja ovat sen jälkeen pysyneet alhaalla. Myös sinitiaisen ja töyhtötiaisen määrät ovat taantuneet 2010-luvulla. Hyötyjiä sen sijaan ovat esimerkiksi olleet taimikoissa viihtyvät pikkulepinkäisen, tiltaltit ja rautiaiset.

Lintuja tarkkaileva Ensio Saari katsoo metsää niin lintuharrastajan, metsänomistajan kuin metsäammattilaisen silmin, sillä mies oli ennen eläkkeelle siirtymistään Lapuan metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja. Monissa suojeluun liittyvissä asioissa olisi hänen kokemuksensa mukaan tärkeää edetä varoen myös luonnonsuojelijoiden puolelta. Liian aggressiivinen lähestyminen voi johtaa huonoon lopputulokseen lintukysymyksessä.

”Luontoa pitää suojella, mutta pitää myös miettiä keinoja, että ei häirittäisi talouselämää. Metsänomistajista valtaosa haluaa suojella metsiä, mutta totaalisuojelijat voivat saada ihmiset tekemään hassuja päätöksiä”, sanoo Saari.

Hän viittaa hakkuisiin, joiden toteuttamista nopeutetaan suojelun pelossa. Jos viesti lintujen tai metsänsuojelusta tulee puunostajalta, voi suhtautuminenkin olla myönteisempää.