Kemeralaki saamassa vuoden jatkoajan – syynä EU:n uudistusten viivästyminen
Maa- ja metsätalousministeriö pyrkii siihen, että rahoituspäätöksiä voidaan tehdä keskeytyksettä.
Hallituksen esitys kemeralain voimassaolon jatkamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle niin sanottuna budjettilakina tämän vuoden syyskuussa.Maa- ja metsätalousministeriö on valmistelemassa hallituksen esitystä kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain eli niin sanotun kemeralain jatkamisesta vuoden 2021 loppuun, ministeriö kertoo tiedotteessa.
Tarve jatkoajalle johtuu Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) ja valtiontukiuudistusten viivästymisestä. Nykyinen laki on voimassa tämän vuoden loppuun.
Vuonna 2015 säädetty kemeralaki on komission hyväksymä ja perustuu nykyisiin maa- ja metsätaloutta koskeviin valtiontuen suuntaviivoihin.
Uudistusten viivästymisen takia komissio on valmistelemassa vuoden jatkoaikaa nykyisille valtiontukisäännöille.
Komissio on julkaissut verkkosivullaan asiaa koskevan päätösluonnoksen ja kuulee siitä parhaillaan sidosryhmiä. Suomenkielinen päätösluonnos löytyy komission englanninkieliseltä verkkosivulta.
Hallituksen esitys kemeralain voimassaolon jatkamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle niin sanottuna budjettilakina tämän vuoden syyskuussa.
"Maa- ja metsätalousministeriö pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, että esitys pystytään käsittelemään eduskunnassa mahdollisimman nopealla aikataululla, jotta rahoituspäätöksiä voitaisiin tehdä kemeralain nojalla keskeytyksettä", ministeriö lupaa.
Suomen Metsäkeskus tiedottaa erikseen kemeratukien hakemiseen ja niitä koskevaan päätöksentekoon liittyvistä asioista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
