MTK kiirehtii Otson yhtiöittämistä
Otson yhtiöittämisen aikalisästä päätti talouspoliittinen ministerivaliokunta. Otso on Metsäkeskuksesta vuonna 2012 eriytetty metsäpalveluiden tarjoaja.
Otso yhtiöitettäisiin vasta vuoden 2016 alusta eikä 2015, kuten alun perin oli tavoitteena.
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ei suhtaudu aikalisään suopeasti.
”Metsäkeskuksen uskottavuuden kannalta olisi hyvä, että yhtiöitys vietäisiin läpi alkuperäisessä aikataulussa. Asia pitää hoitaa. Mitä pikemmin, sen parempi.”
Tiirolan mukaan Metsäkeskuksen kannalta on ongelmallista, että kaupalliset palvelut eli Otso on yhä napanuoralla kiinni Metsäkeskuksessa.
Metsäkeskuksen johtokunnan jäsenet ovat myös Otson johtokunnan jäseniä. Metsäkeskuksen ja Otson toimitilat ovat edelleen osittain yhteisiä. Niinikään Y-tunnus on yhteinen.
”Suomen Metsäkeskus on viranomainen, jolla on metsäalan edistämis- ja valvontatehtävä. Sillä pitäisi olla kaikkien toimijoiden vahva luottamus.”
Otso kilpailee muun muassa metsänhoitoyhdistysten ja muiden metsäpalveluja tarjoavien yritysten kanssa.
Ylijohtaja Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo, että talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi sekä markkinoista että Otson heikosta taloustilanteesta johtuen aikalisään.
”Tavoitteena on, että vuoden 2016 alusta Otso voisi toimia yhtiönä. Silloin Otso siirtyisi valtioneuvoston kanslian omistajaohjaukseen, kuten Tapio siirtyy ensi vuoden alussa.”
Ojala ei vielä halua avata, kuinka Otso saadaan vuodessa yhtiöittämiskuntoon.
”Tavoite on, että yhtiö pärjää omillaan eikä lisäpääomia tarvita.”
”Otsohan on osa Suomen Metsäkeskusta ja sitä kautta osa sen tasetta. Valtion rahaa ei Otson toimintaan ole ohjattu kolmeen vuoteen.”
Ensi vaiheessa Otso toimisi yhtiönä kokonaan valtion omistuksessa. Myöhemmin pitäisi löytää uusi omistaja.
Metsäalan henkilöstöjärjestöt Jyty, Metsänhoitajaliitto ja Meto jättivät marraskuussa maa- ja metsätalousministerille kirjeen, jossa Otson toimintaa kuvataan kannattamattomaksi ja jo lyhyellä aikavälillä mahdottomaksi.
Järjestöt haluaisivat Otsolle viisivuotisen kehitysohjelman ja viisi miljoonaa euroa valtion tukea. Ne ovat huolissaan 300 metsäammattilaisen työpaikasta.
Metsäkeskuksen perinteisten metsänparannustöiden ohella Otso tarjoaa metsänomistajille puukauppapalveluja. Sen hoitama puukauppamäärä on miljoona kuutiota vuodessa.
HANNA LENSU
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
