Lukijalta: "Metsänomistajan ei pidä sokeasti luottaa mhy:n tai metsäfirmojen puheisiin"
Satu Pyörälä toivoo MT:n mielipidesivuilla, että metsänomistajat ottavat itse selvää asioista."Melkein kaikki hakkuut toteutetaan Suomessa edelleen vallitsevan metsäideologian mukaisesti, alaharvennuksina ja avohakkuina. Pientä positiivista kehitystä on toki metsänhoidossa ilmennyt, esimerkiksi suositukset jättää riistatiheiköitä ja tehdä keinotekoisia kolopuita", Satu Pyörälä kirjoittaa MT:n mielipidesivulla.
"Tämä ei riitä, vaan pitäisi siirtyä monitavoitteiseen, kestävään metsänhoitoon. Ennen metsälain muutosta siitä olisi joutunut linnaan, mutta nyt metsänomistaja voi vihdoinkin valita, miten metsäänsä hoitaa. Kanalintukannat ovat monin paikoin Suomessa kuihtuneet olemattomiin, koska nykymetsätalous tuhoaa niiltä suojapaikat ja syötävän."
Pyörölä kertoo, että jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan metsänä, jossa marja- ja sienimaat ovat pääosin tallella ja linnut ja riistaeläimet viihtyvät. Hänen mielestään ennakkoraivaus on erityisen paha kanalinnuille, sillä siinä suojaava pusikko poistetaan kokonaan ennen leimikon hakkuuta.
"Marjastavien, sienestävien ja metsästävien metsänomistajien luulisi ainakin kiinnostuvan jatkuvan kasvatuksen menetelmästä metsissään. Metsänomistajia pelotellaan jatkuvaan kasvatukseen liittyvillä puustovaurioilla, mutta asiansa osaavat konemiehet pystyvät pitämään ne aisoissa", Pyörälä kertoo.
"Metsänomistajien ei pidä sokeasti luottaa metsänhoitoyhdistyksien tai metsäfirmojen puheisiin, vaan tutustua erirakenteisen metsän kasvatukseen. Päinvastoin kuin väitetään, taloudellinenkin tulos on kilpailukykyinen, koska ei ole kalliita uudistuskuluja. Lisäksi tulevat mainitut luontoarvot, jotka eivät ole vähäisiä."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

