Taimen elää ehkä pian vain erätarinoissa

Kitkajoen optimisti. Perhomies kalastaa Päähkänäkallion oranssien paasien edustalla toiveissaan pilkkukylkinen taimen. Kuva: Tauno Kohonen

Ampuhaukka bongaa kalamiehet jo kaukaa vartiopaikaltaan Kitkajoen Päähkänäkallion männiköstä. Kun reppuselkäinen äijäraito laskeutuu ähisten jokikanjoniin, haukka ampaisee pari kertaa ylitse kimeästi vingahdellen. Riippuu näkökulmasta, kumman reviiriä tässä rikotaan.

Vennäänmutkan laavun katto alkaa olla sammaleen peitossa, aivan niin kuin osa kalamiehistäkin – noin vertauskuvallisesti.

"Tämä on melkoinen nostalgiamatka", puuhkaisee kalastusneuvos Markku Myllylä laskiessaan rensseleitä tulipaikalle. "Viimeksi kävin täällä todennäköisesti kolmekymmentä vuotta sitten."

Biologian opiskelijana Myllylä kulki Kuusamon suurilla joilla Kitkalla, Oulangalla ja Kuusingilla vuosia ahkerasti. Tekeillä oli gradu harjuksen sielun- ja vähän muustakin elämästä. Sitten työ vei etelään, ja eläkkeelle mies jäi Kalatalouden keskusliiton toimitusjohtajan paikalta vähän aikaa sitten. Seurasi paluu kotiseudulle Kuusamoon – ja nyt myös Kitkajokikanjoniin.

Heimonsa viimeinen? Kitkajoesta nostetun taimenen pää on kiinnitetty Vennäänmutkan laavun päätyhirteen. Kuva: Tauno Kohonen

Kun tulet on viritetty, vieressä soljuva joki päällisin puolin analysoitu ja Päähkänäkallion oranssinen kylki saanut asianmukaiset verbaaliset huomionosoitukset, alkaa eräreissuihin kiinteästi kuuluva tarinointi menneistä suursaaliista.

"Tuosta sadan metrin päästä, tuon heinikkosaaren kohdalta sain aikoinaan ensimmäisen taimeneni", osoittaa valokuvaaja ja tuottaja Tauno Kohonen. Hänkin on viettänyt aikaa jokivarressa lähes puolet elämästään. Nyt on tekeillä videodokumentti jokien kiistattomasta kuninkaasta, taimenesta. Voi olla, että siitä tulee muisto-ohjelma.

Joku on rempseästi naulannut laavun etuseinälle noin kolmikiloisen taimenen pään. "Se taitaa olla tämän kesän ainoa mittataimen tältä joelta", arveli Juuman Retkietapin väki, kun Myllylän porukka piipahti siellä kahvilla ennen maastoutumista.

Mutta kalamies ei usko synkkiä ennustuksia. Miehet kokoavat vapojaan ja pläräävät viehelootiaan. Joelle on pakko mennä onneaan koettamaan.

Närkästyneesti kurnuttava isokoskelo pelmahtaa vesille neljä poikasta perässään, kun kalastaja tormaa jokirantaan. Lintuperhe katoaa kosken kuohuissa keinahdella alavirtaan, ja perhomies alkaa vispata bambuvavallaan keskellä jokea jököttävän kivenjärkäleen takaiseen tyveneen. Siellä, suojassa virran paineelta, arvokala usein lymyilee yläpuolista vettä tarkkaillen sapuskan toivossa.

Puitteet ovat kyllä mahtavat. Jokirotko on samalla kivikkoisen jylhä mutta myös rehevän vihreä rannoiltaan. Sääskiä on miljoonittain, mutta kymmenisen lämpöastetta on asettanut hyytyneille hyttyslaivueille lentokiellon.

Kulttikirjan Perhokalastus ja keski-iänkriisi kirjoittanut yhdysvaltalainen politiikan toimittaja Howell Raines on sanonut, että hermoimpulssi, joka kalan iskiessä kulkee kalastajan kyynärvartta pitkin ylempiin neuronikeskuksiin, vastaa keskiraskasta orgasmia.

Pian jysähtää myös Kitkajoella. Vaaleansininen heittosiima kiristyy, ja kalastaja tuntee iskun käsivarressaan. Kala on napannut kuulapäisen, vihertävän toukkajäljitelmän ja ampaisee keskivirtaan.

"Ei ole iso. Ei ole ainakaan taimen", kalamiehen aivot raksuttavat, kun saalis pyristelee siiman päässä mutta pysyy vielä näkymättömissä.

Harjushan se on. Lohikala kuitenkin. Parikymmensenttinen, siis alamittainen. Se pitää laskea vapaaksi kasvamaan jokeen.

Kun kalastaja palaa tulille, harjus on kasvanut kavereille esitettävässä saalisraportissa jo lähes kolmekymmentäsenttiseksi.

Taimenesta kenelläkään ei ole havaintoa, mutta kyllä Kitkajoen kuningas vielä leiritulien tarinoissa elää.

Lue myös Pekka Ervastin kolumni aiheesta:

Viisikiloinen ja muita tarinoita