Kirjanpainajia kuhisee viime vuotta enemmän
Lämpimät säät ovat saaneet hyönteiset entistä aiemmin liikkeelle, kertoo Metsäkeskus.Hyönteisten parveilu alkoi tänä keväänä normaalia aikaisemmin, jo toukokuun alussa. Syynä tähän ovat tavallista lämpimämmät kelit.
Tarkastetut kohteet oli valittu paikkatietoanalyysillä Metsäkeskuksen metsänkäyttöilmoituksista, joissa oli ilmoitettu hyönteis- tai myrskytuhosta johtuva hakkuu.
Eniten kirjanpainajia oli heikentyneissä ja tuulen kaatamissa puissa. Metsäkeskuksen tekemän tarkastuksen perusteella kolmasosalla riskialueista havaittiin kirjanpainajia.
Hyönteistuhojen riski on suurin myrskytuhojen reunametsissä. Kaikkea myrskytuhopuuta ei saada pois metsästä, jolloin kirjanpainajat lisääntyvät metsään jääneissä puiden rungoissa. Reunametsien riskialttiuteen saattaa johtaa myös valo- sekä tuuliolosuhteiden nopeat muutokset.
Kirjanpainajat lisääntyvät kuusissa ja poistuvat yleensä puista heinäkuussa maahan talvehtimaan. Kun kirjapainajien parveilu on runsasta, niiden riski iskeä eläviin puihin kasvaa.
Metsäkeskus kehottaa, että erityisesti Etelä-Suomessa metsää omistavien on syytä kiinnittää huomiota erityisesti vanhoihin kuusikoihin. Jos niistä löytyy kirjanpainajia, niiden valtaamat puut on syytä korjata pois.
Kuolleita puita ei tarvitse kaataa, koska niistä kirjanpainajat ovat jo poistuneet. Kirjanpainajan valtaaman puun tunnistaa rungolla olevista pienistä rei’istä sekä sen ympärillä olevasta ruskeasta purusta. Jos hyönteistuho on iskenyt uudistuskypsään metsikköön, kannattaa harkita koko kuvion uudistamista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

