WWF vetosi kansanedustajiavaikuttamaan metsälakiesitykseen
Hallituksen esitys uudeksi metsälaiksi uhkaa metsäluonnon monimuotoisuutta monin tavoin, WWF Suomi katsoo.
Esitys on tulossa eduskunnan käsittelyyn kevätistuntokauden aikana.
Järjestö vetosi viime viikolla kirjeitse kansanedustajiin, jotta he paneutuisivat metsälakiesitykseen ja WWF:n esittämiin muutostarpeisiin.
”Kansanedustajien on viime kädessä varmistettava, että tuleva laki turvaa metsäluonnon monimuotoisuuden nykyistä paremmin. Valitettavasti tämä tavoite on jäänyt lakimuutoksessa pahasti jalkoihin, vaikka Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vuoteen 2020 mennessä”, toteaa WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.
MTK:n metsäasiantuntija Lea Jylhä ei väitettä niele, sillä hänen mukaansa uusi laki turvaa monimuotoisuuden paremmin kuin nykyinen metsälaki.
”Uusi laki sallii jatkuvan kasvatuksen ja sisältää entistä laajemman puulajivalikoiman metsän uudistamisessa ja enemmän metsälakikohteita.”
WWF:n mukaan lakiesityksestä puuttuu monia sellaisia osin jo käytössä olevia rajoituksia metsätalouden harjoittamisessa, joiden pitäisi olla jo nykyään lakitasoisia säädöksiä.
Toisaalta moni metsälakiesityksessä mukana oleva pykälä vaatisi muutoksia, jotta kirjaukset olisivat metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta parempia, järjestö vaatii tiedotteessaan.
MTK ei ymmärrä, miksi metsätaloutta halutaan kuormittaa ylimääräisellä lainsäädännöllä, jos asiat toimivat käytännössä.
Jylhä muistuttaa, että metsälaki ei muutenkaan ole aina paras keino vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen.
”Siihen on olemassa tehokkaampiakin keinoja, kuten vapaaehtoinen suojeluohjelma Metso ja metsäsertifiointi”, hän
sanoo.
Jylhä perää ympäristöjärjestöiltä malttia, sillä metsätalouden monimuotoisuuden hyväksi tekemä työ ei näy heti.
”Lajiston uhanalaistumiskehitys on jo hidastunut.”
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
