Tutkijat kiistelevät metsäenergian päästöistä
Akateemikot vääntävät kättä, voidaanko metsäenergia lukea hiilineutraaliksi. Puun poltossa syntyy hiilidioksidia, mutta kiistakysymys on, kompensoiko puuston kasvu kasvihuonepäästöt.Biomassan tulkitaan olevan hiilidioksidineutraali energianlähde. Hakelämpö ja biopolttoaineet ovat siksi keskeisiä energiantuotantomuotoja ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Vastikään tekniikan tohtoriksi väitellyt Sanni Väisänen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta laski väitöstutkimuksessaan, että ainespuun poltto aiheuttaa suuremmat kasvihuonepäästöt kuin fossiiliset polttoaineet.
Väisäsen mukaan bioenergian hyödyntäminen on tehotonta. Raaka-ainetta kuluu paljon suhteessa tuotettuun energiamäärään.
”Hakkeella on huonompi lämpöarvo kuin kivihiilellä. Kun tuotetaan nestemäisiä biopolttoaineita, vain osa raaka-aineen energiasisällöstä päätyy lopputuotteeseen”, hän toteaa.
VTT:n johtava tutkija Sampo Soimakallio vahvistaa, että ainespuuta polttaessa päästöt ovat yhtä suuret tai suuremmat kuin kivihiilellä.
”Puunkorjuu väistämättä vähentää metsän hiilivarantoa, joka poltossa vapautuu ilmakehään”, hän toteaa.
Metsäntutkimuslaitoksen professorin Antti Asikaisen mielestä on päivänselvää, että bioenergia on hiilineutraalia, kun puusto sitoo enemmän tai saman verran hiilidioksidia kuin poltossa pääsee ilmakehään.
Hän toteaa, etteivät puut kasva metsässä insinöörin mallin mukaan. Myrsky voi viedä miljoonia kuutioita yhdessä yössä ja hyönteistuhot seurata perässä.
”1960-luvulta metsien hiilivaranto on moninkertaistunut hyvän metsänhoidon ansiosta”, Asikainen muistuttaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

