
MTK kaipaa metsätilojen sukupolvenvaihdosten verohuojennukseen hiomista
Hallituksen esitysluonnos lähti lausuntokierrokselle. Laki pyritään saamaan voimaan ensi vuoden alussa.
Lakia metsätilojen sukupolvenvaihdosten verohuojennuksesta sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuoden 2017 verotuksessa. Kuva: Kari SalonenMTK pitää erittäin myönteisenä, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelmaan kirjattu metsätilojen sukupolvenvaihdoksen (spv) helpottaminen etenee. Esitetyn mallin riittävä kattavuus ja vaikuttavuus pitää MTK:n mukaan kuitenkin varmistaa, jotta sukupolvenvaihdokset nopeutuisivat.
Hallituksen esitysluonnos metsätilojen sukupolvenvaihdoksen verohuojennuksesta on lähetetty lausuntokierrokselle.
Laki pyritään saamaan voimaan ensi vuoden alusta. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuoden 2017 verotuksessa.
Esitetyssä mallissa lahjana saadun metsätilan lahjaverosta saisi vähentää tietyn osuuden seuraavan 15 vuoden aikana. Vähennys tehtäisiin metsätalouden puhtaasta pääomatulosta eli puukauppatuloista.
Huojennuksen alarajana olisi arvostamislain mukainen metsätilan 40 000 euron arvo eli metsän tuottoarvo, jota käytettiin pinta-alaan perustuneessa metsäverotuksessa.
Arvostamislain mukaisen arvon mukaan määräytyisi metsämaan vähimmäispinta-ala, joka vaihtelee metsämaan vuotuisen hehtaarituoton mukaan.
Vähennyspohja saataisiin, kun raja-arvon ylittävän osan lahjaveron määrä kerrotaan kertoimella 2,2.
Enimmillään maksetusta lahjaverosta voitaisiin hyvittää 74 prosenttia. Valtionvarainministeriön mukaan näin suureen vähennykseen päästäisiin vain erittäin suurilla tiloilla.
Verovuonna tehtävän vähennyksen enimmäismäärä olisi 195 000 euroa ja vähentää voisi enintään 50 prosenttia metsätalouden puhtaasta pääomatulosta. Vähennyksen vähimmäismäärä olisi 1 500 euroa. Vähentämättä jäänyt määrä voitaisiin vähentää myöhempinä vuosina.
MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen sanoo, että hallitusohjelmassa linjattu huojennuksen 20 miljoonan euron budjettirajoite mahdollistaa nyt esitettyä vaikuttavamman mallin.
Rajoitteen puitteissa on hänen mukaansa mahdollista nostaa myös metsävähennystä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


