Väitös: Metsän poltto ja säästöpuut turvaavat kääpien monimuotoisuutta talousmetsissä
Hakatuissa metsissä poltto lisäsi lajimäärää erityisesti kannoilla.
Väitöskirjan tulosten mukaan metsän polttaminen lisäsi kääpälajien määrää ja monipuolisuutta sekä hakatuilla että hakkaamattomilla tutkimusaloilla. Kuva: Markku VuorikariMetsänhakkuissa jätettävien säästöpuumäärien on oltava suuria, jotta kääpien monimuotoisuus säilyy hakkuualalla, osoittaa joulukuussa Itä-Suomen yliopistossa metsätieteistä väitellyt Mai Suominen väitöstutkimuksessaan.
"Säästöpuiden määrä ja niiden monipuolisuus lisäävät talousmetsien lajimääriä. Kovin alhaiset säästöpuumäärät eivät kykene ylläpitämään monipuolista lajistoa. Tulosteni perusteella suosittelenkin, että ainakin paikoin avohakkuiden yhteydessä jätettäisiin säästöpuita nykyistä enemmän", sanoo Suominen.
Väitöstutkimuksessa uhanalaisia kääpälajeja löydettiin pääasiassa poltetuilta aloilta, joilla oli enemmän säästöpuita.
Kun hakatut metsäalat poltetaan, säästöpuiden kuoleminen ja kaatuminen nopeutuu, mikä monipuolistaa kuolleen puuston laatua.
Metsän polttaminen lisäsi kääpälajien määrää ja monipuolisuutta sekä hakatuilla että hakkaamattomilla tutkimusaloilla. Hakatuissa metsissä poltto lisäsi lajimäärää erityisesti kannoilla.
Kuolleen puun säilyttäminen hakkuualoilla on tärkeää.
Erilaiset kuolleet puut lahoavat eri nopeuksilla, ja ovat siten kääville sopivia kasvualustoja eripituisten ajanjaksojen ajan.
"Hakkuiden ja polton vaikutus kääpälajistoon on nähtävissä tavallisesti vasta usean vuoden kuluttua, jolloin puita on kuollut ja kaatunut, ja puun lahoaminen on edennyt", Suominen kertoo.
Väitöskirjassa todetaan, että metsäluonnon monimuotoisuus on heikentynyt nykymetsätalouden toimenpiteiden seurauksena. Lukuisat metsälajit ja metsäiset luontotyypit ovat uhanalaistuneet.
"Tämän vuoksi on tärkeää kehittää menetelmiä lajiston suojelemiseksi myös luonnonsuojelualueiden ulkopuolella", Suominen kehottaa.
Luonnontilaisessa metsämaisemassa metsäpalot ovat yleisiä.
Suomessa tehokas palon torjunta ja metsänhoidollisten polttojen väheneminen on johtanut tilanteeseen, jossa metsiä palaa vain muutama sata hehtaaria vuosittain.
Lukuisat metsälajit ovat riippuvaisia palaneesta puuaineksesta tai metsän rakenteesta, joka on muodostunut palon seurauksena.
"Väitöskirjani tulokset osoittavat uusia keinoja kuolleesta puusta riippuvaisen lajiston suojelemiseksi. Säästöpuiden jättäminen, hakkuutähteiden korjuun välttäminen ja hakkuita edeltävän vanhan lahopuun säästäminen hakkuualoilla ovat erityisen hyviä keinoja monimuotoisuuden kannalta", kertoo Suominen.
Suomisen mukaan kontrolloiduilla metsänpoltoilla voidaan luoda aiempaa monipuolisempi ja myös ajallisesti vaihteleva kuollut puusto käsiteltyihin metsiin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
