Ilmastopaneeli korjaa tänään julkistettua soveliaan hakkuumäärän tavoitettaan
Tavoite elää lopulta muuttuvien pohjatietojen mukaan.Ilmasto- ja tiedepaneelien esittämistä hakkuurajoituksista on virinnyt vilkas keskustelu. Ilmastopaneeli muun muassa haluaa tarkentaa, ettei se ehdota hakkuiden vähentämistä 60 miljoonaan kuutiometriin vuodessa, vaan että luku voi olla suurempikin.
Ilmastopaneelin puheenjohtaja Jyri Seppälä toteaa MT:lle, että sopivaa hakkuumäärää on vielä vaikea sanoa.
”Näyttää siltä, että se on suurempi kuin 60 miljoonaa kuutiota, mutta emme puhu mielellään 65 miljoonasta kuutiosta. Se voisi olla jotain 61 ja 64 miljoonan kuution väliltä.”
Tavoiteltava hakkuuarvo elää vielä muuttuvien pohjatietojen mukaan, Seppälä korostaa.
”Se voisi olla jotain 61 ja 64 miljoonan kuution väliltä.”
Paneelien raportin julkistamistiedotteessa todettiin, että ”60 miljoonan kuutiometrin vuotuiset hakkuut -- mahdollistavat Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisen ja suojelupinta-alojen laajentamisen tukien EU:n biodiversiteettistrategian ja ennallistamisasetuksen tavoitteita.”
Tiedotteessa todettiin jäljempänä, että tavoitteet ”ovat nykytietämyksen mukaan saavutettavissa hieman 60 miljoonaa kuutiometriä suuremmilla vuosittaisilla hakkuilla, mikäli muilla sektoreilla ilmastotoimissa edetään hyvin.”
Yle puolestaan korjasi omaa uutisointiaan aiheesta jälkikaneetilla ”Ilmastopaneeli tarkensi kuitenkin arviotaan noin 65 miljoonaan kuutioon vuodessa, mikä tarkoittaa noin 10 prosentin vähennystä hakkuissa.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








