Puukaupassa edessä hiljaisimmat viikot
Puukaupassa on edessä vuoden hiljaisimmat viikot, kun ostajista suuri osa viettää kesälomaa.
Jo viime viikolla vauhti hidastui selvästi. Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat puuta yksityismetsistä 437 133 kuutiometriä, mikä oli 300 000 kuutiometriä vähemmän kuin edellisviikolla.
Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Petri Pajunen sanoo, että kesäkuussa kauppoja tehtiin jokseenkin normaaliin tahtiin.
”Kesäkohteista kauppa on käynyt. Etelä-Savossa pääpaino on ollut mäntytukin ja koivuvanerin puolella. Eri ostajille toki halutuimmat puutavaralajit vähän vaihtelevat.”
Lähes lumettoman talven ja takkuisesti sujuneen alkuvuoden jälkeen kauppa piristyi kevään kuluessa. Pajusen mukaan mitään piikkiviikkoja ei silti nähty.
Etelä-Savossa odotellaan Stora Enson Varkauden tehtaan muutostöiden valmistumista. Kartonkikoneeksi muuttuvan paperikoneen pitäisi lisätä havukuitupuun käyttöä 1,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Kuhmo Oy:n metsäpäällikkö Juhani Pääkkönen on tyytyväinen alkuvuoden puukauppaan.
”Puuta on ollut mukavasti
tarjolla, ja kauppa on käynyt ihan ok.”
Sahatavaramarkkinoilla vallitsee Pääkkösen mukaan selvä ylitarjonta.
”Sekä Suomessa että Ruotsissa sahatavaran varastot ovat suuret. Valmista tavaraa on odottamassa vähän joka liiterissä.”
Ylitarjonta painaa lautojen ja lankkujen hintoja alas.
”Hintakehitys on ollut loivasti laskeva oikeastaan viime vuoden puolivälistä lähtien, ja suunta näyttää jatkuvan samana”, Pääkkönen harmittelee.
Suomalaisten sahojen murheena on ollut kotimaan vaisu uudisrakentaminen, minkä vuoksi kotimaan kysyntä on kaukana huippuvuosista.
Sahatavaramarkkinoilla ylitarjonta vaivaa enemmän kuusta kuin mäntyä, koska kuusen käyttö on yksipuolisempaa kuin männyn.
Kuhmo Oy:n tuotannosta mäntyä 80 prosenttia ja kuusta 20 prosenttia.
Juha Kaihlanen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
