Ympäristötekoja puita istuttamalla
Metsänhoitoyhdistykset istuttavat ja välittävät taimia tänä keväänä noin 70 miljoonaa kappaletta Suomen yksityismetsiin.
Metsäasiantuntija Teemu Katunpää valmistautui istutuskauteen Mynämäellä viime torstaina. Kuva: Kari SalonenMetsänomistajat tekevät vuosittain noin 100 miljoonaa ympäristötekoa istuttamalla puita. Jokainen istutettu puu sitoo kasvaessaan vuosikymmenten ajan hiiltä ja torjuu osaltaan ilmastonmuutosta.
Metsänhoitoyhdistykset istuttavat ja välittävät metsänomistajien istutettavaksi tänä keväänä noin 70 miljoonaa puuntainta Suomen yksityismetsiin. Metsäteollisuus- ja metsäpalveluyritysten kautta yksityismetsiin istutetaan noin 30 miljoonaa puuta.
Tänä vuonna eteläisessä Suomessa istuttaminen alkoi jo viikolla 16. Kausi jatkuu pitkälle kesään ja alkusyksyyn.
Suurin osa istutettavista taimista on kuusia ja koivuja. Valtaosa mäntymetsistä uudistetaan edelleen kylvämällä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
