Hirvivahingoista tulee viranomaisten tietoon vain pieni osa – maanomistajat väsymässä turhalta tuntuvaan korvaustenhakuun

”Pelkkä taimikon arvo ei riitä hirvivahinkojen korvausperusteeksi. Kasvu- ja laatutappiot tulee huomioida täysimääräisenä”, aluevastaava Pekka Kasurinen Sodankylän metsänhoitoyhdistyksestä vaatii. Kuva: Kari Lindholm

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan korkeintaan kolmannes hirvien tekemistä metsävahingoista tulee viranomaisten tietoon. Luken arvio pohjautuu valtakunnan metsien inventointeihin (VMI).

”Todellisuudessa määrä on vielä pienempi, vain 10–20 prosenttia”, sanoo hirvivahinkoekspertti Heikki Kuoppala Suomen metsäkeskuksesta.

Kuoppalan mukaan maanomistajien korvauksenhakuinto ja vahinkokorvaukset ovat laskusuunnassa. Taustalla kytee maanomistajien aiheellinen pelko joutua hirvivahinkoarvion maksajaksi sen sijaan, että hirvien taimiherkuttelusta maksettaisiin korvaus.

”Saamme palautetta, jonka mukaan emme korvaisi vahingoista juuri mitään. Ruokavirasto taas on sitä mieltä, että maksamme liikaa korvauksia.”

Lukumääräisesti suurin hirvikarja asustaa Lapin maakunnan metsissä. Lapin metsäkeskukselle jätettiin 32 korvaushakemusta kesäkuun loppuun mennessä.

”Valtaosa vahingoista jää Lapissa ilmoittamatta. Tilastoissa näkyy jäävuoren huippu”, metsäneuvoja Kari Välikangas metsäkeskuksesta sanoo.

Aluevastaava Pekka Kasurinen Sodankylän metsänhoitoyhdistyksestä uskoo maanomistajien kyllästyneen turhalta tuntuvaan korvaustenhakuun.

”Parin hehtaarin taimikoissa olevia pahojakaan hirvivahinkoja ei kannata ilmoittaa, siitä aiheutuisi vain kustannuksia.”

Kasurinen arvioi, että tapauksia, joissa taimikko on järsitty talven aikana kelvottomaan kuntoon, saattaa löytyä Lapista jopa monikymmenkertaisesti hakemusmääriin verrattuna.

Kari Välikangas kertoo tyypillisen hirvivahinkotaimikon olevan keskimäärin neljän hehtaarin kokoinen. Sen tarkastuksesta maanomistaja saa kouraansa 390 euron laskun, jos vahinkokriteerit eivät täyty.

Valtio perii hirvenmetsästäjiltä vuosittain reilun viiden miljoonan euron pyyntilupamaksut, mutta palauttaa potista keskimäärin viidesosan korvauksina maanomistajille. Viime vuonna korvaussumma oli 0,7 miljoonaa euroa, edellisvuonna noin miljoona euroa.

Pekka Kasurinen huomauttaa, etteivät korvaukset kohdistu oikeudenmukaisesti.

”Lapista kerätyillä rahoilla tilitetään korvauksia Etelä-Suomeen.”

Lapissa maanomistajien oikeuskäsitystä hiertää myös se, että taimikkojen hehtaariarvot noteerataan nykyään paljon pienemmiksi kuin Etelä-Suomessa. Tämä johtuu vuoden 2013 riistavahinkoasetuksesta.

Kasurinen sanoo, että asetuksen muuttaminen sai kimmokkeen Lapin valtavista hirvituhoista talvella 2009–2010 ja niiden perusteella suoritetuista muhkeista korvauksista. Metsäkeskus tiedotti Lapin alueyksikön toimihenkilöille korvausten merkittävästä putoamisesta toukokuussa 2013.

”Korvaukset romahtivat kuivahkoilla kankailla noin puoleen aiemmasta”, Kari Välikangas kertoo.

Kasvu- ja laatutappiokorvauksien arviointitapaa muutettiin uudelleen jo vuonna 2017 siirtymällä viidestä vaurioluokasta kahteen ja palaamalla takaisin taimikon valtapituuden käyttöön keskipituuden sijasta.

Välikankaan mukaan vuoden 2017 korjausliike nosti laatu- ja kasvutappiokorvauksia Lapissa paikoin jopa 50 prosenttia. Korvaussummat eteläisessä Suomessa ovat pysytelleet lähes ennallaan keskimäärin 350 eurossa hehtaarilta. Lapissa korvausten keskitaso roikkuu reilussa 100 eurossa hehtaarilta.

Pahimmilla hirvien talvehtimisalueilla taimikot on syöty siihen kuntoon, että maanomistaja olisi oikeutettu uudelleen viljelyyn.

”Pientä luonnontainta löytyy taimikoista yleensä sen verran, että ne riittävät metsälain edellyttämään runkolukuun. Mutta nämäkin taimet syödään, kun ne kasvavat lumirajan yläpuolelle. Tukkia niistä ei vartu koskaan”, kertoo Välikangas.