Alkuvuonna tehtiin 370 peltokauppaa – pellon mediaanihinta oli koko maassa 8 500 euroa hehtaarilta
Metsätilakauppojen määrä lisääntyi.Tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana on tehty 370 peltokauppaa. Se on 17 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna, Maanmittauslaitoksen tilastot kertovat.
Vuoden 2017 alkupuoliskolla pellon mediaanihinta oli koko maassa 8 500 euroa hehtaarilta. Koko vuoden 2016 kauppahintatilastojen perusteella keskihinta oli 9 150 euroa.
Hinnoissa on tapahtunut 8 prosentin lasku. Muutos selittyy pääosin kauppojen määrien voimakkaampana lisääntymisenä itäisessä ja keskisessä Suomessa verrattuna Länsi- ja Etelä-Suomeen.
Kalleinta pelto oli Varsinais-Suomessa, keskimäärin 12 800 euroa hehtaarilta.
Vuonna 2007 myytyjen peltojen mediaanihinta per hehtaari oli vielä 6 447 euroa. Ensimmäisen kerran koko maan mediaanihinta nousi yli 8 000 euron vuonna 2011, jolloin se oli 8 148 euroa.
Metsätilakauppojen määrä lisääntyi tämän vuoden alkupuoliskolla 10 prosenttia vuoden 2016 alkupuoliskoon verrattuna.
Kauppojen keskihinta oli alkuvuonna 2 730 euroa hehtaarilta. Mediaanihinta nousi 8 prosenttia koko vuoden 2016 lukuarvoon verrattuna.
"Muutos selittyy kauppojen määrien lisääntymisen keskittymisellä eteläisimpään ja keskiseen Suomeen", toteaa pelto- ja metsäkauppojen analyysin tehnyt Esa Ärölä Maanmittauslaitoksesta.
Kalleinta metsä oli Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä, keskimäärin 4 200 euroa hehtaarilta. Halvinta se oli Lapissa, 800 euroa hehtaarilta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

