Riistavahinkorekisteriin on kuluvan metsästysvuoden aikana merkitty tieto kuudesta suden vahingoittamasta tai tappamasta koirasta
Vahinkoilmoitus tehdään kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Susihavainnoista ja susien aiheuttamista vahingoista kannattaa ilmoittaa viipymättä myös alueen petoyhdyshenkilölle.
Erityisesti lumettomana aikana metsästäjien havainnot susista ja tiedon välittäminen muille koirametsästäjille ovat tärkeitä. Arkistokuva jätmlanninpystykorvasta. Kuva: Lari LievonenRiistavahinkorekisteriin on kuluvan metsästysvuoden aikana, 1. elokuuta jälkeen, merkitty tieto kuudesta suden vahingoittamasta tai tappamasta koirasta, kerrotaan Suomen riistakeskuksesta.
Suurpetojen aiheuttamista eläinvahingoista tehdään vahinkoilmoitus kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Susihavainnoista ja susien aiheuttamista vahingoista kannattaa ilmoittaa viipymättä myös alueen petoyhdyshenkilölle.
Korvausta ei makseta vahingosta, jonka metsästyksen kohteena oleva suurpeto aiheuttaa pyyntiin osallistuvalle koiralle pyynnin yhteydessä. Eli esimerkiksi karhujahdin yhteydessä karhun tappamasta tai vahingoittamasta koirasta ei korvausta makseta.
Kuolleen eläimen korvaamisen lisäksi suurpedon aiheuttamien vammojen hoidosta korvataan aiheutuneet eläinlääkärikulut.
Etäällä omistajasta liikkuvien metsästyskoirien riski kohdata susi on suurimmillaan syksyllä, muistuttaa Suomen riistakeskus tiedotteessaan.
Erityisesti susireviirialueilla metsästävien on hyvä ennakoida suden ja koiran kohtaamista. Varmoja keinoja vahinkojen estämiseen ei kuitenkaan ole. Tärkeintä on pyrkiä tunnistamaan alueet, joilla susia esiintyy, ja estää koiraa ajautumasta näille alueille, todetaan tiedotteessa.
Erityisesti lumettomana aikana metsästäjien havainnot susista ja tiedon välittäminen muille koirametsästäjille ovat tärkeitä. ”Näin voidaan tunnistaa susireviireillä susien eniten käyttämiä alueita ja havaita uudet, muodostumassa olevat reviirit.”
Pantasusien tuoreita liikkeitä sekä tarkkoja reviirialueita on mahdollista tarkastella Luonnonvarakeskuksen riistahavainnot.fi-palvelusta. Myös Tassu-järjestelmästä palveluun tulevaa havaintotietoa voi hyödyntää susien aiheuttamien riskien arviointiin.
Susialueella haukkuvalla koiralla on pimeään aikaan erityisen suuri vahingoittumisriski, joten koiraa ei tule jättää yöksi esimerkiksi haukkumaan hirveä.
Koiravahinkoja sattuu myös kotipihoilla, tyypillisesti iltahämärässä ja öisin. Susialueilla koiraa ei tule laskea illalla tai yöllä vapaaksi piha-alueelle. Onkin tärkeää suojata koira joko riittävin aitarakentein tai ottaa juoksunarussa oleva koira yöksi sisälle.
Lue myös:
Kauhajoki-lehti: Susi tappoi ja söi vastasyntyneet kaksoisvasikat laitumella
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
