Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Etätyöstä elämää maaseudulle

    Eloa kylille

    Etätyöstä on puhuttu jo vuosikymmeniä. Tietotekniikkakin on tuonut uusia mahdollisuuksia. Jarruja on silti, ainakin asenteissa.

    TEKSTI: Riitta Mustonen PIIRROKSET: Stiina Hovi

    Töitä maalta käsin

    Tulevaisuudentutkimuksen professori Sirkka Heinonen puhuu innolla etätyön puolesta. Hän liittää siihen monipaikkaisuuden, joka tarkoittaa sitä, että työtä voi tehdä useammassa paikassa, työpaikan lisäksi vaikkapa kotona tai kesämökillä.

    Kestävä monipaikkaisuus puolestaan on sitä, että etätyön avulla voidaan vähentää pitkistä työmatkoista aiheutuvia ympäristöhaittoja.

    Heinosen mukaan kestävä monipaikkaisuus lisää elämänlaatua. ”Koti on jokaisen ihmisen sydäntä lähellä. Olisi tärkeä olla asumisen suhteen valinnanvaraa. Toki työpaikka ja varallisuus rajoittavat, mutta nykyisin asuinpaikan valintaa ei mahdollisteta tarpeeksi hyvin”, Heinonen sanoo.

    ”Ihmisiä syyllistetään pitkistä työmatkoista ja paljosta liikkumisesta. Mutta jos palvelutarjontaa ei ole, niin ei voi syyllistää. On pakko käyttää omaa autoa. ”

    Pelisäännöt tarvitaan

    Kun ihmisiä motivoidaan muutokseen, käytetään yleensä keppiä tai porkkanaa. Heinonen kannustaa etsimään porkkanoita.

    ”Etätyöstä on puhuttu jo vuosikymmeniä. Silti on vielä organisaatioita, joissa se ei ole mahdollista, vaikka työn luonne sen sallisi ja työntekijä haluaisi sitä tehdä. Pullonkaulana on johdon asenne.”

    Etätyö asettaa haasteita johtamiskulttuuriin. ”Johtajat saattavat luulla, että työ ei tule tehdyksi. Työn suorite ei kuitenkaan ole läsnäoloa työpaikalla tai työajan mittaamista. Jos lopputulos hoituu, niin ei pitäisi olla mitään estettä sille, etteikö työn voisi tehdä muualla. Olisi todella yksinkertaista järjestää koejaksoja, joissa mitattaisiin, miten etätyö sujuu.”

    Heinonen uskoo, että etätyö auttaisi maaseudun asuttuna pysymiseen, sillä monessa tapauksessa pelkkä maatalous ei enää elätä väkeä kylillä. Tosin etätyö tarvitsee tehokkaat tietoliikenneyhteydet, ja ne uupuvat vielä joillain alueilla.

    Etätyön avulla myös maaseudulla olevat kakkosasunnot, kesämökit, voitaisiin ottaa nykyistä tehokkaampaan käyttöön. Mökillä oloa voisi pidentää loman molemmista päistä.

    Etätyö motivoi tuloksiin

    Heinonen haastaa jokaisen yrityksen ja julkishallinnon yksikön miettimään henkilökuntansa liikkumista ja kartoittamaan, ketkä kulkevat henkilöautoilla. Jos työn luonne sallii, heille tulisi tarjota etätyömahdollisuutta.

    ”Tämän pitäisi olla olemassa oleva mekanismi, mutta se puuttuu meiltä lähes kokonaan. EU-tasolla on olemassa etätyön puitesopimus, ja sitä pitäisi soveltaa meille.”

    Heinonen ymmärtää työnantajien varovaisuuden etätyöasiassa, etenkin, kun asiasta ei ole selkeitä pelisääntöjä.

    Työpaikoilla tulisikin sopia, mieluiten kirjallisesti, kuinka paljon etätyötä tehdään – montako päivää viikossa vai tiettyinä jaksoina – ja miten esimerkiksi tietoliikennekustannukset jaetaan. On etsittävä järkevin toteutusmuoto liikenteen ja ympäristön kannalta.

    ”Ei etätyössä ole tapahtunut paljon rikkomuksia, mutta johto pelkää hallitsemattomia tilanteita. Väitän, että selkeän etätyöpolitiikan avulla kaikki sujuu. Ollaanko kannustavia ja jopa suositellaan etätyötä vai sallitaanko se vain poikkeustapauksissa?”

    Työntekijälle etätyö voi aiheuttaa eristäytymisen tunteen, mutta jos etäpäiviä on vain pari viikossa, tätä riskiä ei Heinosen mukaan ole.

    Myös loppuunpalaminen on uhkana, jos työntekijä ajattelee, että hänen pitää näyttää tehokkuutensa, kun on saanut tällaisen mahdollisuuden.

    ”Yleensä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen onnistuminen motivoi parempiin työsuorituksiin. Etätyö antaa energiaa, sillä se säästää työmatkoihin kuluvaa aikaa. Tämä pitäisi ottaa huomioon etenkin, kun puhutaan eläkeiän nostamisesta. Etätyön avulla jaksaa pitempään.”

    Työn tehostamiseksi Heinonen patistaa myös kehittämään toimistoja luovuutta edistäviksi. Niihin voisi rakentaa luovia tiloja, joissa yhdistyvät kahvitila, kirjastonurkkaus ja lepohuone. Sohvat, sopiva valaistus ja inspiroivat kuvat lisäävät luovuutta.

    Valtionhallinnon alueellistamispäätökset ovat herättäneet närää monissa työntekijöissä. Vastustusta vähentäisi, jos näissäkin etsittäisiin monipuolisempia ratkaisuja.

    ”Pakko herättää aina vastarintaa. Virastoissa voitaisiin sallia etätyö vaikkapa osapäivätyönä ja täydennettäisiin sitä työllistämällä joku siirtopaikkakunnalla. Kaikki voittaisivat”, Heinonen ehdottaa.