Vaatekaappini
Kolumni
HEIDI JAATINEN
Kureliivit 70 vuotta, saatu tädiltä, eivät aivan sovi päälle, jättävät erinomaisen hauskan pullotuksen kainalon alle hakarivistön päähän. Kukonaskelmekko, sinivalkoinen, 60, samalta tädiltä, hyvässä vedossa, pääsee esiintymiskeikoille, ollut viimeksi erään kuorolaulajan päällä.
Vaatteet ovat ihmiselle kuin toinen iho, kovin henkilökohtaisia. Silti niistä pitäisi malttaa luopua, Raamatussakin tyrkytetään toista ihokasta kenelle tahansa huono-osaiselle. Vaatteita pitäisi siis kierrättää, mutta entä jos siihen ei pysty?
Vaatekaapissani on vaatteita, jotka täyttävät tänä vuonna pyöreitä, eräskin Unkarista ostettu paita juhlii heleissä väreissä 30-vuotista taivaltaan, vain yksi reikä melko huomaamattomassa paikassa, täysin paikattavissa. Juhlapäivää vietetty: tuulettamalla!
Vihreä itse tehty mekko, 25, pahoin rispaantunut, odottaa kaavoitusta ja uutta elämää uusissa kuosissa, aiheutti kangastuksen erään madridilaisen juristin silmissä ja sai hänet tarjoamaan limsat ystävättärelleni ja minulle odottaessaan, että silmälääkärin laittamien tippojen vaikutus loppuisi. Mikä tapahtuikin niin pian, ettei kaakkusten tilausta ehditty edes ehdottaa.
Venäläinen koppalakki, virunut välillä ulkona, vaihdettu ties mihin riepuun, ei suinkaan hämärissä leningradilaisissa olosuhteissa, vaan päinvastoin hyvin valaistun ravintolan pöydällä tanssien.
Äitiysmekko, 15 vuotta, äidin tekemä, entrée kälyn häissä, päässyt viimeksi päälle kesän kukkamekkolentopalloturnauksessa. Malli ajaton, ei ole tarvinnut edes mahan kohdalta ottaa sisään, mikä on hyvä. Eivät kaikki vaatteet suinkaan ole niin ajattomia, älkää sitä luulko, eräänkin collegepaidan rinnassa lukee abi-87.
On minulla uusiakin vaatteita, olen minä niitä ostanut, sallinut itselleni sen ilon. Mutta ne ovat uutuuttaan hajonneet, mikä harmittaa. Ostointokin laantuu.
Raglanhihainen mustavalkoraidallinen napapaita, 25 vuotta, käytetty toiveikkaasti ja ilveillen teatterikorkean pääsykokeissa. Muodissa taas. Helman kuminauha väljähtynyt, pääsee oikeuksiinsa kesäisessä navetassa. Rapuaiheinen T-paita, epäsuosiossa, ei tietoa iästä, lujaa kangasta, ei hajonne seuraavaan vuosikymmeneen. Odottaa uutta tulemistaan, josta ensi merkki mukaan pääsy rapumertojen kokemiseen. Yksi merta oli jo valmiiksi katsottukin päätellen teeren täkkälihan vaihtumisesta särjenpalaan. ”Jos niiden tuli sääli meidän surkeaa syöttiä ja ne vaihtoivat sen parempaan,” arveli toinen pojista silmät sirrillään.
Kaukana ovat myös ne ajat, jolloin vaatteisiin tehtiin saumavarat. Ainoastaan miestenpuvun housuista löytyy enää kunnon saumavara.
Vaatteet ovat kuin ystäviäni, tahdon pitää niistä kiinni. Ei ystäviä voi laittaa kierrätykseen eikä syrjäyttää uusien tieltä. Jos joku vaate joutuukin odottamaan kotvan aikaa kaapin perällä, on jälleennäkemisen ilo suuri ja ystävyys jatkuu katkeamattomana siitä mihin se viimeksi jäi. Sitä paitsi eivät ne afrikkalaiset tarvitse niin paljon lumppuja kuin meiltä jää yli. Onko tämä nyt sitä kulutuskriittisyyttä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
