Noloa

Teini istuu pöydän ääressä nieleskellen kiukun kyyneleitä. Huulten välistä pusertuu lause: ”Se on niin nolo.”

Vanhemmat ovat käyneet läpi koko kasvatuksellisen valikoimansa: lahjonta, uhkaus ja kiristys.

Mikään ei auta.

Ulko-ovi paiskautuu kiinni ja synkkäilmeinen teini lähtee jalkaisin matkaan. Pyörä jää pihaan ja pyöräilykypärä hattuhyllylle.

Ymmärrän teinin tuskan. On kamalaa olla porukan ainoa, jonka vanhemmat vaativat pyöräilykypärän käyttöä.

Mutta teitä vanhempia en ymmärrä, jotka annatte lastenne pyöräillä ilman kypärää.

Ettekö te tiedä vai ettekö te välitä?

Laki sanoo yksiselitteisesti, että polkupyöräilijän on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää. Mitään ikärajoja tai muita poikkeuksia laki ei tunne.

Sana yleensä tarkoittaa lakitekstissä käytännössä sitä, että kypärättä ajamisesta ei rangaista. Mutta se ei ole syy olla noudattamatta lakia. Vai haluatteko te vanhemmat opettaa lapsillenne, että lakiteksti on tyhjää puhetta, jota voi soveltaa käytäntöön mielensä mukaan? Jos tukka menee kypärän alla lysyyn, niin pykälillä voidaan pyyhkiä pöytää.

Liikennekasvatus, kuten kaikki muukin kasvatus, kuuluu ensisijaisesti vanhemmille. Tätä vastuuta ei pääse karkuun, vaikka sen kantaminen ei aina ole helppoa. Ei ole mukavaa olla se aikuinen, joka asettaa rajat ja pilaa teinin päivän kielloillaan.

Se, että kypärää ”ei vaadittu silloin kun minä oli nuori” ei ole mikään peruste antaa lasten polkea pää paljaana. On ollut aika, jolloin auton takapenkillä ei vaadittu turvavöitä ja eikä lapsia istutettu turvaistuimiin. Käsi ylös kaikki te äidit ja isät, jotka nyt pistätte lapsenne auton kyytiin ilman asianmukaista turvaistuinta.

Liikennemäärät ja ajonopeudet ovat nyt aivan toista kuin silloin ”meidän nuoruudessamme”. Miksi siis ottaa turhia riskejä, jos ne voi helposti ja edullisesti välttää?

Alakoululaiset polkevat vielä kypärä päässään, mutta sen käyttö vähenee dramaattisesti lasten siirtyessä yläkouluun. Vaikka teinit tuntuvat joskus todella paksukalloisilta, heidänkin päänsä kannattaa suojata.

Noin puolet polkupyöräonnettomuuksissa kuolleista olisi säästynyt, jos heidän kypärä olisi suojannut heidän päätään.

Tutkimusten mukaan pyöräilykypärän käyttö vähentää kuolemanriskiä noin 70 prosenttia ja aivovammariskiä lähes 90 prosenttia. Kaksi kolmasosaa pyöräilijöille sattuneista yhteenajoista tapahtuu henkilöauton kanssa. Vaikka törmäysnopeus on useimmiten alle 50 kilometriä tunnissa, törmäys on vakava.

Lapset ja nuoret ovat tottumattomia liikenteessä kulkijoita. He eivät osaa kaikkia liikennesääntöjä, eivät osaa arvioida tilannenopeuksia ja jo kokonsakin puolesta tarkkailevat liikennettä eri perspektiivistä kuin aikuiset.

Erityisesti teini-ikäiset vaeltavat paikasta toiseen lörpöttelevänä laumana, jonka huomiokyky on aivan jossain muualla kuin ympäröivässä liikenteessä.

Sama tosin pätee yksin kulkevaan teiniin: tämä on todennäköisesti niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, ettei muulla maailmalla paljon ole väliä.

Pyöräilykypärä on näiden pilvilinnoissa kulkijoiden turva.

Ja sinä kiukkuinen, vanhempiisi suuttunut teini. Kotona odotetaan, että tulet ehjänä takaisin koulusta ja harrastuksista.

Ei kypärän käyttäjä ole nolo vaan hän, jolla se pölyttyy hattuhyllyn perukoilla.