AHONEN HERÄSI MAAILMAN MUUTOKSEEN

Hakkuukypsän metsän kaatamatta jättäminen on kansallisomaisuuden turmelemista. 

” Emme olleet

yksin väärässä. Myös metsä teol-

lisuus arvioi tilanteen väärin.”

Paperiliiton tuore puheenjohtaja Jouko Ahonen päätyi päivittäisiin tv-uutisiin, kun työtaistelu pysäytti maan paperiteollisuuden seitsemäksi viikoksi keväällä 2005. Sen jälkeen paperikoneet ovat sylkeneet ulos tolkuttoman pitkän pätkän rainaa, mutta entiselleen paperimiesten maa-

ilma ei palannut.

”Ennen metsäteollisuus hoiti ongelmansa devalvaatioilla. Silloin kansalaiset maksoivat laskut. Nyt tehtaiden on hoidettava sopeutuminen sisäisillä toimilla. Se on käynnistänyt pudotuspelin maiden, yhtiöiden ja tehtaiden välille.

Muutoksen oivaltaminen vei meiltä useita vuosia. Luotimme siihen, että laskua seuraa nousukausi, mutta niin ei käynyt. Paperin kysynnän väheneminen ajoi alan pysyvään syöveriin.

Emme kuitenkaan olleet yksin väärässä. Myös metsäteollisuus arvioi tilanteen väärin ja yhtiöt rakensivat tehtaita kysynnän kasvun mukaan”, sanoo Ahonen.

Katkera läksy on nyt opittu. Paperiliitto ja Metsäteollisuus ry allekirjoittivat tänä keväänä uuden työsopimuksen etuajassa. Sopimus on merkittävin vuosikymmeniin.

Uudet työehdot murtavat paperitehtaiden tiukat toimenkuvat. Työ muuttuu monipuolisemmaksi ja kun tehot lisääntyvät myös palkka nousee.

”Työsopimuksen perustana on luottamus. Osa tehtaista on paikallisesti jo sopinut näistä käytännöistä. Eniten pelkoa muutokset herättävät jähmeimmillä työpaikoilla. Uskon silti, että nekin tajuavat ajan kanssa, että tämä on kaikkien parhaaksi.”

Paperiliiton maine työmarkkina-asioissa on Ahosen mukaan turhankin huono. Se juontaa 60- ja 70-luvuilta, kun paperimiehet neuvottelivat itselleen muita parempia työehtoja ja yleisen linjan ylittäviä palkankorotuksia.

”Ala on muuttunut paljon. Kävelin itse vuonna 1975 paperitehtaalle ja kysyin ylimestarilta töitä. Hän vastasi kysymällä, voinko aloittaa iltavuorossa. Ei siihen mitään koulutusta tarvittu. Minusta tuli yhtä tehtävää hoitava koneen jatke.

Siihen aikaan paperiteollisuus ei ollut muodissa. Se oli yksitoikkoista vuorotyötä, jota tehtiin inhottavissa olosuhteissa, kuumassa ja kosteassa.”

Paperiliiton onnistuneet sopimusneuvottelut paransivat työoloja ja nostivat palkkoja. Samaan aikaan rakennettiin uusia tehtaita ja paperimiehiä palkattiin lisää.

”Ala houkutteli tuolloin myös nuoria, mutta paperimiehiä myös kadehdittiin. Sanottiin, että ne vaan vetävät lonkkaa valvontapöytien ääressä ja nostavat niin kovaa palkkaa, että ranteet raikaa.

Pitää kuitenkin muistaa, että paperimiehet tekevät keskeytymätöntä vuorotyötä. Se eristää heidät melko tehokkaasti muusta maailmasta. Kyllä siitä pitääkin maksaa.”

Ammatin vaativuuskin on noussut. Nyt paperitehtaalle ei pääse edes määräaikaisiin työtehtäviin ilman koulutusta. Tavallisen ammattikoulun päälle paperimiehet käyvät yritysten oman ammattikoulun, joten opiskelun pituus venyy viiteen vuoteen.

Paperimiesten työpaikat alkoivat vähentyä 80-luvulla, kun yritykset lisäsivät koneiden tehokkuutta. Tuotanto kaksinkertaistui samaan aikaan kun väki koneiden äärellä puolittui.

”Aluksi yritykset hoitivat väen vähentämisen pehmeästi. Viime vuosina ne ovat ottaneet käyttöön entistä kovemmat keinot. Kokonaisia teh-

taita on pistetty kiinni.”

Kemijärven ja Summan tehtaiden kohtalo harmittaa Ahosta. Hän epäilee, että taustalla kummittelee irtisanomisten helppous Suomessa. Monissa muissa maissa irtisa-

nomiset ovat yrityksille paljon kalliimpia.

”Hyvä esimerkki tästä on Wärtsilä Meriteollisuuden Turun modernin dieseltehtaan sulkeminen. Se oli yhtiölle halvempi ratkaisu, kuin heikomman tehtaan alasajo Italiassa.

Stora Ensokin sulki Kemijärven sellutehtaan, vaikka se oli kannattava. Summan paperitehtaalla työntekijät olivat sitoutuneet kannattavuuden parantamiseen ja saaneet aikaan hyviä tuloksia. Siitä huolimatta tehdas suljettiin.

En ymmärrä noiden tehtaiden sulkemisia, sillä Stora Enso on hyvässä kunnossa oleva yhtiö. Olisi luullut, että tehtaita joutuvat ensin sulkemaan aivan muut yhtiöt.

Me toivomme, että EU yhdenmukaistaisi irtisanomissuojaa koskevaa lainsäädäntöään. Sen jälkeen tehtaiden kohtalon määräisi niiden kannattavuus, eivätkä muut seikat.”

Ahonen uskoo, että yksittäisiä tuotantolinjoja suljetaan edelleen. Hän ei kuitenkaan odota, että kokonaisia tehtaita enää lopetetaan.

Osa Suomen paperitehtaista on pieniä ja niiden paperikoneiden leveydet jäävät alle 10 metriin, mutta niitäkin tarvitaan. Pienet tehtaat ovat suuria joustavampia ja niillä voidaan ajaa uusia tuotteita sisään.

Ahonen suomii suomalaisyrityksiä insinöörivetoisiksi. Insinöörin osaavat rakentaa ja huoltaa koneita, mutta ihmisten johtamiseen heillä ei ole eväitä.

”Ero ulkomaalaisomistukseen siirtyneisiin yrityksiin on selvä. Suomalaiset johtajat uskovat hierarkiaan ja siihen, että he ovat aina oikeassa. Ulkomaiset johtajat ottavat työntekijät mukaan yritysten kehittämiseen.

Esimerkiksi Savon sellu oli suomalaisomistuksessa lopettamisuhan alla. Ulkomaalaisomistuksessa se on muuttunut kannattavaksi. Yhtiö on toteuttanut välttämättömät uudistukset henkilöstöä kuunnellen.”

Ahosen mukaan metsäteollisuudella on edelleen kaikki edellytykset menestykselle. Alalla on pitkät perinteet, osaaminen on huipputasoa ja puutakin humisee metsissä riittävästi. Paperin ylituotannon lisäksi ongelmia aiheuttaa se, että osa tehtaista on rakennettu tuontipuun varaan.

”Ymmärrän Venäjää, joka haluaa rajoittaa puun vientiä. Tässä tapauksessa tarvitaan kuitenkin pitempi siirtymäaika. Se ei ole Venäjältä pois, sillä heillä ei ole koivua jalostavaa teollisuutta.

Varmaan Venäjälle rakennetaan ajan kanssa lisää metsäteollisuutta. Ehkä myös suomalaisyritykset siirtävät tuotantoaan sinne. Se edellyttää kuitenkin olojen vakiintumista.”

Periaatteessa Venäjän tuonnin loppuminen voitaisiin korvata kotimaisella puulla, mutta puun liikkeelle saanti on osoittautunut vaikeaksi. Kantohinnat ovat laskeneet viime vuodesta, joten metsänomistajat ovat pidätelleet kauppojaan.

”Yksittäisen metsänomistajan edun mukaista on myydä puut mahdollisimman hyvällä hinnalla. Kansantalous ja metsäteollisuus taas hyötyvät, jos puukauppa käy tasaisesti.

Toivon, että metsänomistajat ajattelevat tässä tilanteessa isänmaallisesti. Jos puuta jalostava teollisuus näivettyy, puun kysyntä romahtaa ja kantohinnat laskevat. Se ei ole kenenkään etujen mukaista.

Metsäteollisuuden ja yhteiskunnan pitäisi tarjota metsänomistajille riittävästi porkkanoita, että metsät saadaan hoidettua ja puukauppa käymään.

Metsänomistajan ei tarvitse myydä puitaan alehintaan. Toisaalta hänen ei kannata hinnoitella itseään ulos ja ajaa tehtaita alas.

Minusta on väärin, jos metsänomistajat jättävät hakkuukypsät metsänsä uudistamatta. Se on kansallisomaisuuden turmelemista. Siitä pitäisi säätää rankaisuvero.”

Toisen kerran Ahonen tuli tv:n katselijoille tutuksi viimekeväisestä ”Elämä pelissä” -ohjelmasta. Siinä hän pyrki eroon työnarkomaniasta ja ylipainosta. Hän painaa nykyään 25 kiloa aiempaa vähemmän, mutta työviikkonsa pituutta hän ei ole saanut lyhenemään.

TEKSTI:

Jarmo Palokallio

KUVA:

Jaana Kankaanpää

Suomi elää edelleen metsästä. Paperiteollisuuden tuotanto perustuu omaan raaka-aineeseen ja 90 prosenttia tuotannosta viedään ulkomaille. Vauraus on rakennettu metsäteollisuuden varaan eikä siitä ole varaa luopua.

Vahvat yritykset pärjäävät kilpailussa. Haluamme pysyä siinä mukana. Se edellyttää vanhasta pois opettelua. Kyllä työntekijöitä on silti palkittava siitä, että he työskentelevät yhä monipuolisemmin.

Oman työaikani hallinta ei toimi vieläkään, vaan työviikot venyvät yli 60 tuntiin. Ulospäin helpoilta näyttävien sopimusten takana on kova vääntö.

Koira pakottaa liikkumaan. Ostin vaimolle länsiylämaanterrierin joululahjaksi. Kesäloman vietän asuntovaunussa reissatessa ja Keiteleellä kalastellessa. Silloin en vastaa työpuheluihin.

Ruuista maistuu etenkin makaronilaatikko. Myös karjalanpaisti on hyvää, kun siinä on sopivasti sikaa mukana. Painoa olen saanut pudotettua 25 kiloa 143 kilon lähtöpainosta.