Tarpeettoman tiedon tarve

Stiina Hovi 

Koulutus ilman yleissivistävää koulutusta ei ole hyvää koulutusta.

Jukka Sarjala, entinen opetushallituksen pääjohtaja, kuvaa peruskoulun syntyä kirjassaan Järki hyvä herätetty. Alun pitäen peruskouluun piti tulla vain yksi pakollinen kieli, joka olisi ollut englanti. Ruotsinkielisissä kouluissa olisi opetettu pakollisena kielenä suomea.

Rafael Paasion hallitus vaihtui kuitenkin Mauno Koiviston hallitukseksi ja opetusministeri Reino Oittisesta Johannes Virolaiseksi. Maalaismies Virolainen oli sitä mieltä, että peruskouluun pitää tulla kaksi kieltä, joista toinen kotimainen olisi pakollinen.

Johannes Virolainen siis pelasti ruotsin kielen kouluihin. Sarjala toteaa, että Virolainen irtisanoutui puolueensa perinteisestä aitosuomalaisesta linjasta.

Virolainen oli Paasikiven oppilas. Paasikivi oli opettanut, että kieliasia on paitsi sivistysasia, myös poliittinen asia. Virolainen tulkitsi sen niin, että yhteys Skandinaviaan on sitä parempi mitä paremmin Suomessa osataan myös ruotsia. Lisäksi Virolainen näki asiassa tärkeänä ruotsinkielisen vähemmistön oikeudet.

Asiaan liittyi politiikkaa myös toisella tavalla.

Olin kerran itse nuorena miehenä paikalla, kun Virolaista arvosteltiin tästä päätöksestä. Jussi veti naamansa virneeseen ja alkoi matkia Paasikiveä.

”Paasikivi sanoi miulle aikoinaan, että kuule sie. Suomen kouluissa opetetaan aina jotakin vierasta kieltä. Jos se ei ole ruotsi, niin se on joku muu. Ja minä voin vakuuttaa teille, että se ei ole espanja.”

Mitäpäs siihen on lisäämistä. Maantieteelle emme siis mitään voi.

Suomalainen koulu on todettu kansainvälisissä vertailuissa yhdeksi parhaista. Kehuja on tullut sen verran paljon, että niitä kuunnellessa punastuu. Ilmeisesti olemme keksineet jotakin sellaista, mitä muut eivät ole keksineet.

Kannattaa lukea Markku Kuisman uusi kirja Suomen poliittinen taloushistoria 1000¬2000. Kirjoittaja on pusertanut Suomen poliittis-taloudellisen kehityksen viimeisimmän tuhannen vuoden jaksolta vaatimattomasti runsaaseen pariin sataan sivuun.

Kirjan kertomus on kiehtova. Euroopan köyhimmästä maasta, joka sitä paitsi syntyi vahingossa kahden suurvallan väliin, on tullut moderni teollisuusvaltio.

Kuisman kertomus Suomesta pakottaa miettimään, mikä osuus sivistyksellä on ollut tähän tarinaan. Uno Cygnaeuksen käynnistämä kansakoulu oli aikoinaan vallankumouksellinen keksintö. Mitä mahdollisuuksia se avasikaan, kun yht’äkkiä kaikki oppivat lukemaan!

Suomalainen peruskoulu kuuluu samaan sarjaan kuin kansakoulu. Peruskoulu takasi kaikille mahdollisuuden sosiaaliseen nousuun ja toi korkeamman sivistyksen entistä useamman ulottuville. Tai niin piti tehdä, se oli sen ajatus.

Myös Virolainen uskoi kansansivistyksen voimaan. Hän oli itse lähtöisin karjalaiskylästä, jossa kaikki olivat talonpoikia. Jussista tuli kylänsä ensimmäinen ylioppilas. Ja luonnollisesti ensimmäinen maisteri ja tohtori.

Kieliasiakaan ei liene ollut opetusministeri Virolaiselle mitenkään pulmallinen. Hän tiesi omasta kokemuksestaan, että ihminen oppii vieraita kieliä, jos haluaa. Virolainen puhui suomen lisäksi ruotsia, venäjää, saksaa ja englantia, ainakin. Ja taisipa ymmärtää vielä muitakin kieliä.

Koululla on ilman muuta ollut avainrooli Suomen kehityksessä. Jos sivistystä olisi annettu vain osalle kansasta, olisimme ihan muuta kuin mitä olemme.

Kaikista hienoista tuloksista huolimatta suomalainen koulu on myös vaikeuksissa. On tietysti hyvä kysymys, onko koulun, yhteiskunnan vai kodin vika, jos tuhannet nuoret eivät saa edes peruskoulua päätökseen. Koulupudokkaat ovat arkipäivää muualla maailmassa, mutta että meillä.

Kun talouskriisi painaa päälle, halutaan työuria pidentää myös lyhentämällä opiskeluaikaa. Halutaan, että kaikilla on yliopistollinen loppututkinto taskussa jo 23-vuotiaana. Työkokemuksesta ei ole niin väliä.

Onkohan tämäkään ihan oikea linja? Saattaisi olla parempikin, että nuori ihminen saa kokemusta sekä työelämästä että opiskelusta. Eivät ne välivuodet ole elämässä aina pahasta.

Liiallinen tehokkuuden tavoittelu opiskelussa voi osoittautua tehottomuudeksi. Koulutus ilman yleissivistävää koulutusta ei ole hyvää koulutusta. Kaikkia taitoja tarvitaan, jopa niitä, joita ei tarvita.

Joissakin asioissa on jo menty metsään, kun on etsitty helpointa tietä. Koulujärjestelmä on täynnä pieniä asioita, jotka ovat epäloogisia.

Esimerkiksi ruotsin kieli on pakollinen aine kaikille, vaikka esimerkiksi monissa Itä-Suomen kunnissa olisi hyödyllisempää osata venäjää. Pakollisuudesta huolimatta toinen kotimainen ei kuitenkaan ole pakollista yo-kokeissa. Ruotsi ja venäjä ovat kumpikin hyvin hyödyllisiä aineita, mutta on muotia inhota niitä molempia.

Monet suuret keksinnöt ovat yksinkertaisia. Sellaisen teki äskettäin professori Henrik Meinander. Hän ehdottaa, että pakkoruotsi poistettaisiin, mutta ylioppilaskirjoituksiin palautettaisiin pakollinen kieli. Sen voisi kuitenkin valita.

Kieli olisi joko ruotsi tai venäjä.

Aika nokkela ehdotus, eikä edes huonosti harkittu.