Yön selässä

Lasse Ijäs nostaa hauenkörmyn veneeseen. 

Tuulastajalla on tiukka tuntuma atraimeen. 

Tuulastamalla ei tule ottaneeksi vahingossa liian pientä kalaa. 

Esko Ijäksen suvussa on tuulastettu iät ja ajat. 

Sysipimeänä syysyönä järvellä vallitsee taianomainen tunnelma. Valaistu soutuvene lipuu hiljaa rantoja pitkin. Veneessä istuja voi helposti kuvitella itsensä tuhansien vuosien taakse; aikaan, jolloin tuulastaminen sai alkunsa.

Tuulastaminen on aikojen saatossa muuttunut hyvin vähän. Esi-isämme varustautuivat tuulastusretkilleen pitkälti samaan tapaan kuin lajin harrastajat nykypäivänä. Kevytkulkuisessa veneessä oli atrain ja valonlähde. Airojen varressa istui rauhallinen soutukaveri.

Alkujaan tuulastamassa käytiin myös päivällä; rantamatalikossa köllöttelevät vonkaleet tavoitettiin kahlaamalla. Nykyään tuulastaminen tarkoittaa nimenomaan öiseen aikaan valonlähteen kanssa tapahtuvaa kalastamista.

Tuulastaminen sujuu parhaiten parityöskentelynä. Soutaja – tai pikemminkin huopaaja – vastaa veneen käsittelystä. Atraimen käyttäjä tarkkailee vedenalaista maailmaa ja saaliin havaittuaan ohjeistaa soutajaa siitä, milloin hiljennetään vauhtia tai pysähdytään kokonaan.

Yksinkin voi tuulastaa, joko hiljaisen sähkömoottorin avulla liikkuen tai itse sauvoen. Ruokolahtelaisilta veljeksiltä Esko ja Lasse Ijäkseltä tuulastaminen sujuu niin yhteistyössä kuin yhden miehen voiminkin.

Tänään vesille lähdetään kahdella veneellä. Ijäksen veljekset tuntevat läheisen Kyläjärven kuin omat taskunsa. He tietävät, että pienellä vesialueella pääsee aina jollain sivulla tuulastamaan, oli sää mikä hyvänsä.

Soutuveneet etenevät tuulesta huolimatta rivakasti kohti vastarantaa. Matkalla Esko Ijäs kertoo, että kiinnostus tuulastamiseen on saatu verenperintönä.

”Sekä isän että äidin puolen suvuissa on kalastettu iät ja ajat. Eno on tuulastanut vuosikymmeniä merellä Virolahdella. Isän puolen suvussa ammattikalastettiin ja pyydettiin hylkeitä Laatokalla. Itse olin kolmen tai neljän vuoden ikäinen, kun isä tutustutti minut tuulastamiseen. Veneessä piti istua ihan hiljaa, etteivät kalat olisi säikähtäneet karkuun. Hiljaisuus tietysti lisäsi jännitystä.”

Sittemmin veljekset ovat huomanneet, että vaikka tuulastaessa on hyvä liikkua venettä liikoja kolistelematta, puhe ei kaloja karkota. Lajin jännitys on silti säilynyt, pimeällä järvellä kalastaminen on extreme-kokemus parhaimmillaan.

Öisellä järvellä saattaa kalojen lisäksi törmätä muihinkin luontokappaleisiin. Kohtaamiset ovat usein yllättäviä molemmille osapuolille.

”Kerran veneessä istuessa hätkähdin, kun ihan vierestä alkoi kuulua huhuilua. Huuhkaja se siellä istui puussa, vain parin metrin päässä veneestä. Ammumistakin on vesillä liikkuessa kuultu. Rantapellolla laiduntaneista lehmistä yksi oli tullut veteen asti ja ihmetteli pimeydestä lipuvaa venettämme”, Ijäs kertoo.

Kalaisan oloisessa paikassa Esko Ijäs vaihtaa airot nelisen metriä pitkään atraimeen. Atrain on talikkoa muistuttava monitoimityökalu, jota käytetään sekä liikkumiseen että kalojen iskemiseen. Tylpällä päällä sauvomalla liikutetaan venettä, piikkipäällä isketään saaliskalaa.

Atrain on tuulastajan tärkein väline ja antanut nimen koko lajille. Tuulastaminen tulee baltialaisesta sanasta tuulas, joka tarkoittaa atrainta.

Ijäksen veljeksillä on käytössä erityyppisiä atraimia. Niitä vaihdellaan havitellun saaliskalan mukaan: harvapiikkiset käyvät isoille kaloille, tiheäpiikkiset sopivat paremmin pienten lajien kalastamiseen. Tänään on käytössä 9-piikkinen karuselliristikko. Sen varsi on maalattu mustaksi, jotta kalat eivät säikkyisi sitä.

Kalojen kanssa saa muutenkin olla tarkkana, sillä ääni ja liike saavat ne varovaisiksi.

”Kuutamolla kalat ovat erityisen arkoja, ja puista putoavat lehdetkin saavat ne varuilleen. Veneen kolistelu saattaa karkottaa kalat isoltakin alueelta”, Esko Ijäs kertoo.

Jos kohta kuutamolla ei kannata lähteä tuulastamaan, aiheuttaa myös tuulinen ja sateinen keli omat ongelmansa. Vedenpinnan väreily haittaa näkyvyyttä pohjaan. Ja vaikka illalla olisi tyyntä, on päivällä myllertänyt tuuli saattanut samentaa veden.

Kylmällä ilmalla näkemistä hankaloittaa veden pinnalle nouseva usva.

”Parhaat tuulastuskelit osuvat elokuulle, kun yöt ovat pimeitä ja lämpimiä. Käymme silti kilpailuja silmällä pitäen harjoittelemassa huonommallakin säällä. Kilpailut kun pidetään säästä riippumatta sovittuna päivänä”, Ijäs sanoo.

Esko Ijäs tähyää veneen nokasta matalaan veteen ja kohottaa atraimen iskuun. ”Tuntuma atraimeen löytyy joka syksy pienen hakemisen jälkeen, kun tekniikan on kerran oppinut”, hän tuumaa.

Kun sopivan kokoinen kala on saatu näkökenttään, atrain lasketaan varovasti lähemmäs kalaa. Pieniä kaloja isketään noin 20–30 sentin päästä, isoja kaloja puolen metrin päästä. Tarvitaan nopea ja tasainen täsmäisku.

Kun kala rimpuilee piikeissä, atrainta painetaan pohjaa vasten, kunnes kala rauhoittuu ja se voidaan nostaa veneeseen. Liian syvälle mutapohjaan saalista ei kannata painaa. Veneessä kala tainnutetaan lopullisesti puukalikalla.

Toisinaan näkymä vedessä vääristyy ja huijaa etenkin aloittelevaa tuulastajaa iskemään sivuun kalasta. Ohilyönti johtuu näköharhasta: yläviistosta katsottuna kala näyttäisi olevan lähempänä vedenpintaa kuin se oikeasti onkaan.

Mutta saattaa kokeneempikin tuulastaja kohdata yllätyksiä.

”Isä oli aikoinaan tuulastamassa ja iski pikkuhaukea, joka näytti lepäilevän hakotukin päällä. Kala ennätti livahtaa karkuun, mutta hakotukki paljastuikin huomattavasti ensimmäistä suuremmaksi haueksi. Sen kohtaloksi koitui isän atrain”, Esko Ijäs kertoo.

Tälläkin kertaa atraimen piikkeihin tarttuu tuulastajan yleisin saaliskala eli rauhallinen ja hyväuninen hauki. Esko Ijäs iskee sitä poikittaislyönnillä niskaan. Niskaan lyömisessä on etunsa: kala kiinnittyy paremmin atraimeen, eikä sen liha mene pilalle.

Saaliskalojen liikkeissä ja kalojen iskutavoissa on eroja. Nopealiikkeinen ahven pyörähtää helposti ympäri ennen iskua. Sitä kannattaakin lyödä atrain pitkittäin eli kalan suuntaisesti. Näin se pakoon kääntyessään jää atraimeen poikittain.

Lahnan ja säynävän kaltaisia isoja kaloja isketään kylkeen, jossa on enemmän osumapintaa. Selkään lyöminen on sikälikin huonompi vaihtoehto, että näiden kalojen kovaan ja terävään selkään eivät piikit pysty ja saalis saattaa päästä vahingoittuneena karkuun.

”Kalaisalta järveltä saattaa saada yhden yön aikana 10–30 kiloa saalista kalalajista riippuen. Vetouisteluun, verkkokalastukseen tai katiskalla pyyntiin verrattuna tuulastus on sangen tehokasta”, Esko Ijäs kertoo.

Juuri tehokkuutensa vuoksi laji olikin kokonaan lailla kiellettyä vuosina 1902–1951. Tuulaalla käytiin nimenomaan hauen ja lahnan kutuaikaan ja tuulastamisen katsottiin harventavan kalakantoja liiaksikin.

Nykyään tuulastus on kiellettyä huhtikuun puolivälistä juhannukseen. Lohi- ja siikapitoisissa virtapaikoissa ja joissa ei saa tuulastaa lainkaan. Jotkut kalastuskunnat saattavat myös omilla säädöksillään kieltää tuulastuksen kokonaan tai rajata sen vain tiettyyn ajankohtaan.

Öiseen järvellä liikkumiseen liittyy salamyhkäisiäkin mielikuvia. ”Nuorena piti päästä melkein joka yö velipoikien kanssa tuulaalle. Yksi romanssikin siinä kariutui, kun tyttöystävää epäilytti koko yökalastus”, Esko Ijäs muistelee.

Poikavuosina kalalla saattoi mennä koko yö, kotiin palattiin auringon noustua. Vaikka tuulastamiseen ei kyllästy koskaan, nykyään järvelle lähdetään lähinnä viikonloppuisin. Reissut kestävät vain muutaman tunnin.

Tilalle on tullut muutakin harrastustoimintaa: Esko Ijäs toimii Ruokolahden urheilukalastajien puheenjohtajana ja kalastusyhdistyksen asioiden hoito vie oman aikansa. Myös kalastuskilpailut työllistävät, sillä Ijäksen viidestä veljeksestä neljä kilpailee aktiivisesti. Porukka on palkintoputkessa: vuoden 2004 jälkeen jokaisesta tuulastuskisasta on irronnut arvomitaleita.

Ijäksellä on kisoihin osallistumisen lisäksi vankka kokemus myös kilpailujen järjestämisestä. Muutama vuosi sitten Ruokolahden urheilukalastajat piti perheille tuulastusnäytöksen. Se keräsi toistasataa katsojaa ja kokeilijaa.

Uusi sukupolvi tuulastajia on siis hyvää vauhtia kasvamassa. Innokkuutta löytyy myös Esko Ijäksen omasta perheestä. ”Kahdesta lapsestani vanhemman, 9-vuotiaan tyttären, olen ottanut mukaan tuulastamaan. Hän tuntui tykkäävän, koska kyselee nyt uusintareissua”, Ijäs kertoo.