Pohjola-Norden
Lauri Kontro on Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja.
Ei ole helppoa olla kettu. Sen totesi helsinkiläinen repolainen, kun kaupungin metsurit tulivat raivaamaan ryteikköä, jossa elukka asusteli. Repolainen joutui muuttamaan. On se niin väärin. Onneksi apu on lähellä. Apu on nimeltään kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.). Valpas kansanedustajamme lähetti 8.5. avustajansa kautta lehdistölle tiedotteen, jossa kauhisteli ketun kohtaloa. ”Rytäkässä kaatui tikan pesäpuu ja lähimetsässä asuva kettu joutui kodittomaksi”, kansanedustaja kuvasi hätkähdyttävää tapahtumaa. Valpas kansalainen tietysti kysyy, miksei eduskunta tee mitään tässä kettuasiassa. Eikö ketulle pitäisi ainakin järjestää kansalaiskeräys uutta kotia varten. Miksi hallitus ja eduskunta ovat hiljaa. Eikö edes EU voisi auttaa kettua? Minä vain kysyn.
Pohjola on merkillinen paikka.
Pohjoismaihin kuuluu nykyisin virallisesti viisi valtiota. Ne ovat Ruotsi, Suomi, Tanska, Norja ja Islanti. Mutta sen lisäksi näillä mailla on itsehallintoalueita tai sirpaleita, jotka ovat miltei valtioita nekin. Grönlanti, Färsaaret, Ahvenanmaa ja Huippuvuoret ovat nekin osa Pohjoismaita. Pohjoismaissa puhutaan noin 15 kieltä, uskokaa tai älkää. Useimmat pohjoismaalaiset ymmärtävät kuitenkin jotenkuten toisiaan, mutta tämä koskee silti vain ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia. Sen sijaan esimerkiksi suomalaiset, islantilaiset, färsaarelaiset, grönlantilaiset, meänkieliset ja saamelaiset eivät ilman opiskelua ymmärrä skandinaaviskaa. Pohjoismailla on samanlainen yhteiskuntajärjestys, paitsi että kolmessa maassa on kuningas ja kahdessa presidentti. Kovimpia monarkisteja ovat kuitenkin tasavaltaiset suomalaiset, joiden naistenlehdet kirjoittavat muiden kuninkaallisista vähintäänkin jumaloivaan sävyyn. Pohjoismaat eivät ole sotineet keskenään, paitsi mitä nyt Ruotsi ja Tanska ennen vanhaan. Lopputulos oli se, että Ruotsi ryöväsi Tanskalta nykyisen Skoonen ja Hallannin, mitä tuskin edes muistetaan alueella. Totuus on kuitenkin, että nämä maakunnat ovat kuuluneet Ruotsiin lyhyemmän aikaa kuin Suomi. Ruotsi oli suurimmillaan melkoinen tekijä Itämeren alueella. Ruotsin suurin kaupunki oli Riika, ei Tukholma. Mutta kortti tuo ja kortti vie ja vähitellen se vei Ruotsilta melkein kaiken. Ruotsin viimeisin sota oli Norjaa vastaan 1814. Sen tuloksena syntyi Ruotsin ja Norjan unioni, josta Norja lähti 1905. Venäjää vastaan Ruotsi taisteli sitäkin enemmän, yleensä viimeiseen suomalaiseen. Tämä johtui siitä, että se alue, jota nyt nimitetään Suomeksi, oli osa Ruotsia. Suomalaisten kannalta ruotsalaisten sodat olivat tuhoisia. Sotaonni parani vasta kun Suomi ryhtyi sotimaan sotansa itse. Pohjoismaat ovat keskenään riitaista ja kateellista porukkaa. Silti eurooppalainen rauha on lujimmillaan juuri Pohjolassa. Kahteen sataan vuoteen eivät Pohjolan kuningashuoneet ole tapelleet perintömaista. Ajatelleenpa Balkania, siellä on sodittu tuhat vuotta ja soditaan ehkä jatkossakin. Miksi asiat ovat Pohjolassa paremmin kuin Balkanilla? Yksinkertaista selitystä ei ole. Ei Pohjola ole nimittäin mistään yhdestä puusta veistetty. Pohjolan politiikkakin on kummallista. Pohjoismaat eivät pysty sopimaan keskenään juuri mistään. Sotien jälkeen Pohjolan maista Tanska, Norja ja Islanti menivät Natoon. Ruotsi oli puolueeton, mutta kallellaan länteen. Suomikin taisteli puolueettomuudestaan, mutta joutui kuuntelemaan Neuvostoliittoa. Kun EU tuli ajankohtaiseksi, Tanska meni jäseneksi. Norja, joka oli Naton jäsen, sanoi ei. Ruotsia asia ei kiinnostanut ja Suomea se ei voinut kiinnostaa. Kun Neuvostoliitto oli kaatunut ja poliittiset esteet poistuneet, Ruotsi ja Suomi menivät EU:hun. Norja puolestaan pysyi edelleen ulkopuolella, samoin Islanti. Tanska taas, joka on Naton jäsen, ilmoitti ettei osallistu EU:n puolustukseen. Kun euro tuli, Suomi otti sen heti käyttöön. Ruotsi ja Tanska kieltäytyivät. Niinpä näinä yhteisvaluutan aikoina Pohjolassa on neljä eri valuuttaa, aivan kuten aikana ennen euroa. Pohjolan ihmiset ovat niin itsepäisiä ja uppiniskaisia, että heitä ei voisi millään puristaa yhden valtion alaisuuteen. Pohjolan voima on se hajanaisuudessa. Tämä hajanaisuus, keskinäinen kyräily, kateus ja pikkuilkeily on tuottanut loistavia tuloksia. Vaikka Pohjola ei koskaan ole ”yhdentynyt”, se on yhdentynein alue Euroopassa. Pohjolassa on ollut kymmeniä vuosia asioita, joita muualla vasta yritetään toteuttaa. Pohjolan asukkailla on ollut passivapaus, yhteiset työmarkkinat, sosiaaliturvasopimus ja mahdollisuus kouluttautua toisessa maassa. EU:n passivapaus on merkinnyt pelkkää takapakkia Pohjolan kansalaisille, kun rajoilla on ryhdytty kyselemään henkilötodistuksia. Pohjoismailla ei ole juuri minkäänlaista yhteistä byrokratiaa tai päätöksentekoa, mutta silti kaikki tämä on saatu aikaan. Pohjolan poliitikot tuntevat toisensa henkilökohtaisesti. Useimmat laulavat samoja snapsilauluja, paitsi ne, jotka eivät osaa laulaa tai eivät juo snapsia. Jos ymmärtää vähänkin Pohjolan historiaa, ymmärtää myös, että puolustusministeri Jyri Häkämiehen visio yhtenäisestä Pohjolasta jossakin Natossa on täyttä huuhaata. Kun EU:ssakin Suomi ja Ruotsi ovat aina vastakkain maataloustuista päätettäessä, niin miten koko Pohjola kykenisi sopimaan Natossa siitä, tarjotaanko armeijalle hernekeittoa vai pyttipannua.
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
