Yliö: Suomenhevosella on iso merkitys sosiaalisen hyvinvoinnin tuottajana

Suomenhevonen työssään. Kuvituskuva. Kuva: Taina Renkola

Lauri Oinonen esitti syksyllä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan huolensa suomenhevosen tulevaisuudesta (MT 30.9.2024). Jaan saman huolen, ja nostan keskusteluun ehdotuksia suomenhevosen mahdollisuuksista sosiaalisen hyvinvoinnin lisääjänä tulevaisuuden yhteisöissä. Katson asiaa sekä hiljenevän maaseudun asukkaana maatilalta käsin, pitkän linjan hevosihmisenä ja entisenä alan ammattilaisena että tutkijana planetaarisen sosiaalipedagogiikan linssin läpi.

Muutaman vuosikymmenen takainen ravikuningas Vireeni tallasi samoja tantereita kuin nyt jälkipolvensa pihallamme. Ori kehitti huippukuntonsa metsätöissä, ja treenilenkillä isäntä saattoi pysähtyä kahville naapuriin.

Tuolloin hevoset olivat monikäyttöisiä, ja ihmisillä oli elävä yhteisö, sekä aikaa pysähtyä rupattelemaan.

Enää hevoset eivät ole kiinteä osa arkea. Koko hevosala on tällä hetkellä myllerryksessä, eikä ole esimerkiksi tiedossa, mikä on raviurheilun tulevaisuus, ja mikä on suomenhevosen osa siinä.

Este- ja kouluratsastuksessa suomenhevonen ei yleensä ole kansainvälisen tason suorittaja, ja usein ratsut valitaankin liikkeiden näyttävyyden ja hyppykapasiteetin perusteella. Myös hevosten hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat nousseet voimallisesti pinnalle.

Vielä alle sata vuotta sitten Suomessa hevonen oli hyvin arvokas – ystävä ja työkaveri. 1950-luvulla suomenhevosia oli yli 400 000, kun tänään niitä on alle 20 000.

Suomenhevonen on itse asiassa yksi maailman harvinaisimmista hevosroduista, mutta sitkeydessään ja monipuolisuudessaan verraton. Paitsi kansallisrotumme, ovat vanhat suomalaiset hevosperinteetkin vaarassa hävitä niiden taitajien ikääntyessä. Montakaan länkimestaria tai hevosmetsuria ei löydy Suomesta, ja edes perinteisen luokkivaljastuksen taito ei ole enää useinkaan hevosihmisten hyppysissä.

Pidin taannoin Maaseutuparlamentissa esityksen ”Maatilat uudistavien yhteisöjen ytiminä”. Esityksessä toin esiin tutkimukseeni osallistuvien viljelijöiden näkemyksiä siitä, kuinka maatilat voisivat toimia tulevaisuuden elävien paikallisyhteisöjen ytiminä.

Useat viljelijät toivoisivat voivansa tuottaa perinteisen ruuantuotannon lisäksi ruokaa, palveluita ja hyvinvointia myös lähialueensa yhteisölle. Maatilojen ympärille rakentuvat yhteisöt voisivat tarjota monenlaisia mahdollisuuksia elämiseen maaseudulla, joko kokonaan tai osan vuotta. Monenlaiset teknologiset ratkaisut helpottavat elämäämme nykyisin, ja mahdollistavat työnteon, opiskelun ja erilaisen yhteydenpidon joka puolelle maailmaa.

Tällaisissa yhteisöissä suomenhevosen rooli voisi olla merkittävä.

Vuonna 2010 tekemäni opinnäyte suomenhevoskuluttajan profiilista osoitti ihmisten valinneen suomenhevosen sen luonteen ja käyttöominaisuuksien takia. Kansallisrotumme sopiikin kaikkiin hevosurheilulajeihin, mutta myös turistityöhön vaellusratsastukseen ja ajelutuksiin, erilaiseen terapiatyöhön ja osaltaan myös työkäyttöön niin metsässä, maatiloilla kuin maalla asuvien pihapiireissäkin. Suomenhevonen on omiaan myös sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan, joka tukee ihmisten kasvua, kehitystä ja toimijuutta, sekä auttaa luomaan merkityksellisiä vuorovaikutussuhteita myös muunlajisten kanssa.

Yhteisöissä samat hevoset voisivat toimia useissa tehtävissä, jolloin ne saisivat myös riittävästi tekemistä – nykyaikana kun hevosilla usein on liian paljon vapaa-aikaa, ja ihmisillä taas liian vähän. Yhteistyö hevosen kanssa luo myös yhteisöllisyyttä ja sosiaalista hyvinvointia eläinten kanssa toimivien ihmisten välille.

Maaseudun yhteisöt ovat monin paikoin typistyneet maaseudun asukkaiksi, ja meitäkin on yhä vähemmän. Kehitys näyttää ikävältä maaseudun näkökulmasta.

Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että ennemmin kuin lisää uhkakuvia tulevaisuudesta, tarvitsemme toivoa ja mahdollisuuksien maalausta, vaikka emme tarkkaan tietäisi, kuinka ne voisivat toteutua.

Ihmiset ovat tehneet historian valinnoillaan, joten ihmiset myös luovat tulevaisuuden valinnoillaan. Yhteisöjen rakentaminen uudelleen olisi täysin mahdollista, sillä erotuksella, että vanhojen hyvien oppien lisäksi käytössämme on nykyisin enemmän työkaluja teknologian kehityksen ja muiden innovaatioiden myötä.

Näissä yhteisöissä suomenhevosella voisi olla rooli aktiivisena yhteisön jäsenenä ja sosiaalisen hyvinvoinnin tuojana. Näin voitaisiin turvata osaltaan kansallisaarteemme tulevaisuutta.

Soja Sädeharju

projektitutkija, Sisu STN -hanke

Itä-Suomen yliopisto

Kestilän tila, Urjala