Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Akateeminen vapaus syö opiskelun tehokkuutta

    Sari Penttinen: ”Akateeminen vapaus on hieno juttu.”

    Akateeminen vapaus on hieno juttu. Vielä hienompaa on kritisoida sitä, kun omasta viisi vuotta kestäneestä maisteritutkinnon suorittamisesta on kulunut noin seitsemän vuotta. Vapaus ilman vastuuta ja tulospaineita ei tuota monenkaan opiskelijan kohdalla häävejä tuloksia.

    Kela vaatii opintosuorituksia vähintään 5 opintopisteen verran jokaista tukikuukautta kohti. Opintopisteiden saamisen vaativuudesta kiistely on opiskelijoiden keskuudessa mieluisa aihe. Jossain laitoksella tai kurssilla pisteitä heruu paljon helpommin kuin jossain toisella. Oli niin tai näin, vaatimukset eivät päätä huimaa. Akateemista vapauttaan hyödyntämällä aikaa jää rutkasti muuhunkin.

    Opiskelijoiden mukaan aikaa tarvitaan työntekoon, jotta olisi varaa opiskella. Ottamatta kantaa opiskelijoiden rahankäyttöön ihmettelen vaikka soluasumisen heikkoa suosiota. Miksi valittaa työnteon ja opiskelun yhdistämisen haasteita, jos rahaa tarvitsee esimerkiksi yksiössä asumisen rahoittamiseen?

    Toimihenkilöiden ammatillisen keskusjärjestön STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää esitti, että yliopisto-opiskelijoiden pitäisi voida opiskella täysipäiväisesti 12 kuukautta vuodessa. Siis mitä kummaa, saahan yliopisto-opiskelija jo nyt opiskella täysipäiväisesti 12 kuukautta vuodessa.

    Kesätenttejä järjestettäneen jokaisessa yliopistossa ja opintoihin liittyviä kirjallisia töitä varmasti riittää.

    Jäiköhän Mäenpäältä taustatyöt tekemättä, vai mihin esitys perustuu?

    Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajan mukaan suurimmassa osassa yliopistoja opetusta järjestetään vain noin 30 viikkoa vuodessa. Professorit ja muu yliopistojen henkilökunta tyrmäsivät Mäenpään esityksen. Resurssit eivät riitä ainakaan opetuksen järjestämiseen ympärivuotisesti.

    Mutta ne kesätentit. Niihin kyllä kuulemma ilmoittaudutaan innokkaasti, mutta kaksi kolmasosaa opiskelijoista ei tule paikalle tenttipäivänä. Niinpä niin, vastuu opinnoista ja valmistumisesta on helppo unohtaa, kun opiskelu on ilmaista. Ehtiihän sitä myöhemminkin.

    Jos jokaisesta lukukaudesta pitäisi maksaa, toimisi euro varmasti konsulttina myös opiskelijoiden keskuudessa. Ilmainen opiskelu on toki hieno juttu, mutta kyllä nykyinen järjestelmä kaipaisi viilausta ja kunnolla.

    Kun opinnoista pitäisi maksaa, olisi maksavalla asiakkaalla mahdollisuus myös vaatia laadukasta opetusta. Nyt on vain tyydyttävä siihen, mitä ilmaiseksi saa.

    Pahimmassa tapauksessa yliassistentin, joka mieluiten pysyisi työhuoneessaan eikä ainakaan yrittäisi opettaa yhtään mitään kenellekään.

    Tarina työelämän hurjista vaatimuksista työkokemuksen suhteen on tuttu. Ehkäpä STTK:n Mäenpään kannattaisi ottaa seuraavaksi kantaa opiskelijoiden työllistymiseen ja vastavalmistuneille asetettuihin odotuksiin. Sitä päätä on myös rukattava, jos halutaan nopeuttaa tuotantotahtia.

    Pääkaupunkiseudun korkeakouluissa ainakin joissain tiedekunnissa ja opiskelualoilla opinnoissa menestyminen imaisee oman alan töihin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Tämä koskettaa hyvin marginaalista opiskelijajoukkoa marginaalisella maantieteellisellä alueella, voisiko tätä toimintamallia saada laajennettua?