Koululounas on päivän tärkein ateria, mutta joillekin sen tärkeimmät osat ovat leipä ja maito.
Opitaan syömään
Kiuruveden lukion oppilaiden ruokala muistuttaa työpaikan lounasravintolaa.
Emma Koistinen palauttaa astiat syönnin jälkeen tiskiin.Kaikille maksuton ruokailu on suomalaisen koulun valtti, joka halutaan nostaa maailman parhaaksi.
Jos Suomi ei oppimistuloksiltaan olekaan enää maailman paras, niin yhdestä asiasta koulu saa olla ylpeä: meillä on maailman paras kouluruoka.
No eihän sitä tietysti ole missään mitattu, mutta oikeasti Suomella on syytä olla ylpeä siitä, että jo vuodesta 1948 koululaisillemme on ollut tarjolla maksuton ateria koulupäivän aikana.
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö Elo korostaa, että kouluruokailu on tärkeä osa ruokakulttuuria.
”Fine diningista puhutaan paljon, mutta se on vain pieni siivu. Ruokakulttuuri on arjen kulttuuria ja kouluruoka on juuri sitä”, hehkuttaa Elo-säätiön toiminnanjohtaja Seija Kurunmäki.
”Tärkeintä on se työ ja ruoka, mitä jokaisessa koulussa joka päivä tehdään. On saatu paljon aikaan, silti julkisessa keskustelussa korostuu monesti valitusvirsi. Siihen haluamme muutoksen”, Kurunmäki haastaa.
Ruokailu kasvattaa
Opetusneuvos Marjaana Manninen opetushallituksesta korostaa, että kouluruokailu on osa koulun kasvatustyötä. Se on jokapäiväinen tilaisuus, jossa oppilaat voivat käytännössä harjoitella niitä asioita, joita opetuksessa otetaan esille. Esimerkiksi vuorovaikutusta.
Opettajille ruokailu on osa opetustyötä. ”Jo vuonna 1948 säädettiin, että opettajat ohjaavat kouluruokailua. Opettajat ovat tärkeitä malleja: ruokapöydässä opettaja voi ottaa ohjat käsiinsä ja välittää viestiä, miten ruokaillessa käyttäydytään”, Manninen muistuttaa.
Aina oppi ei ole mennyt perille tai oppilaat eivät ole olleet kuulolla. Kerrotaan, että kun Nokia oli nousukiidossa, korkeasti koulutetuille työntekijöille piti järjestää kursseja, kuinka ruokaillessa käyttäydytään. Yhdessä syömisen kulttuuri oli niin ohut, etteivät kahden tutkinnon maisterit tienneet, miten päin haarukkaa ja veistä pidellään.
Osa jättää syömättä
Laki asettaa kouluruokailulle neljä vaatimusta: ruokailun tulee olla tarkoituksenmukaisesti järjestetty, ohjattu, täysipainoinen ja maksuton.
”Painopisteenä on ollut täysipainoisuus. Kouluruokailua varten on jopa tehty erilliset ravitsemussuositukset, joissa otettiin ravitsemuksen lisäksi huomioon myös ruokailutilanne”, Manninen kertoo.
Täysipainoisuus ja tarkoituksenmukaisuus täyttyvät vain, jos oppilas syö aterian. Tässä on Mannisen mukaan kehitettävää.
Alakoululaiset käyvät kyllä päivittäin syömässä, mutta yläkoululaisista jopa kolmannes saattaa jättää kouluruuan väliin ja korvata sen välipaloilla tai hampurilaisaterialla. Osa syö vain pääruuan ja ohittaa salaatit, osa laistaa maidon ja leivän.
Manninen haastaa opettajat tarttumaan tilanteeseen ja tiedostamaan, miten tärkeä täysipainoinen ateria keskellä päivää on sille, että oppilas jaksaa koulussa iltapäivän tunnit.
”Lounas on koulun vastuulla. Koulun pitää seurata, että kaikki syövät, ja jos eivät syö, niin miettiä, mistä se johtuu.”
Vastuunsa on kodillakin. Jos lapsi saa vanhemmilta reilusti välipalarahaa, houkutus korvata kouluruoka epäterveellisemmillä vaihtoehdoilla kasvaa.
Aamusta alkaen
Mannisen mukaan koulut voivat kehittää ruokailua valtavasti.
”Koulu vie neljänneksen lapsen päivästä. Yksi ateriahetki saattaa olla liian vähän, etenkin, kun koulut suurenevat ja matkat pitenevät.”
Jotkut koulut tarjoavat lapsille aamiaisen, jos oppilaat tulevat kouluun kaukaa.
Monissa yläkouluissa saa myös iltapäivän välipalan. Opetushallitus tulkitsee asian niin, että jos lounas tarjotaan jo aamukymmeneltä, iltapäivän välipala on tarkoituksenmukainen ja sen pitää olla maksuton. Jos ruokailu on puoliltapäivin, välipala on lisäpalvelu ja siitä voi ottaa maksun.
Ruoka tasa-arvoistaa
Julkisuudessa on keskusteltu, onko tarkoituksenmukaista tarjota maksutonta kouluruokaa, jos sitä ei syödä.
Mannisen kanta asiaan on selvä: ”Meillä ei ole varaa tehdä ruuasta maksullista. Kouluruoka on merkittävä tasa-arvoistava tekijä. Oppimiskyvyn ei pitäisi olla ainakaan ruuasta kiinni, kun kaikki saavat aterian.”
Manninen uskoo, että lapsi saa kouluruuasta hyvän ateriamallin ja oppii myös siihen, miten työpäivä kannattaa rytmittää. Se oppi kantaa aikuisuuteen asti.
Merkityksetöntä ei ole sekään, että kouluruoka välittää suomalaista ruokakulttuuria. Lihamakaronilaatikko, pinaattiletut, ohrapuuro tulevat tutuiksi niillekin, joiden kotona tarjotaan kevätrullia ja nuudeleita tai joissa ei edes ruokailla yhdessä.
RIITTA MUSTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
