Luonnikas Kaikkonen joutuu kovemmalle kuin koskaan: Keskustan on pystyttävä ymmärrettävästi kertomaan, mikä puolue se oikeastaan on

Antti Kaikkonen on keskustan suosituimpia poliitikkoja. Nyt mukavan miehen maineessa oleva kansanedustaja joutuu kuitenkin poliittisen uransa kovimpaan paikkaan. Kuva: Sanne Katainen

Mielipide|Politiikka

14.6.202407:30

Kolumni

Jouni Kemppainen

Viikonloppuna suomalaisessa politiikassa tapahtuu taas paljon. Yksi kiintoisimmista näytelmistä esitetään keskustan puoluekokouksessa, jossa perinteikäs kansanliike valitsee itselleen uuden puheenjohtajan.

Dramatiikka ei tällä kertaa liity puheenjohtajan nimeen. Kansanedustaja Antti Kaikkonen valitaan valtavalla äänten enemmistöllä tehtäväänsä. Olennaista on nyt, miten Kaikkonen ottaa tehtävänsä vastaan.

Pelissä on keskustan tuleva suunta, strategia ja jopa olemassaolon perusta.

Mitä on keskustalaisuus aikana, jolloin poliittiset ääripäät vahvistuvat sekä meillä että Euroopassa?

Mitä on maltillisuus ja kohtuullisuus aikana, jolloin jyrkkyys kannanotoissa ja toisella tavalla ajattelevien tölviminen näyttää olevan tavoiteltavaa ja ihailtavaa?

Vai olisiko vastaus juuri tässä.

Kun Euroopassa käydään sotaa, ilmastonmuutos korventaa ja kastelee peltoja sattumanvaraisesti myös meillä ja kansalaisten välinen solidaarisuus kotimaassa rapautuu, voisiko Kaikkosella olla jotain tarjottavaa tähän tilanteeseen?

Keskusta on perinteisesti ollut yrittäjämyönteinen puolue, joka kantaa mukanaan alkiolaista perintöä vähäosaisista huolehtimisesta.

Tilanteessa, jossa puolueen pahimmat kilpailijat, kokoomus ja perusuomalaiset, vetävät hallituksessa tiukkaa talouspolitiikkaa, sosiaalisen omatunnon perään kyseleminen voisi hyvinkin puhutella suomalaisia.

Ennen sitä maltillisesta kielenkäytöstään tunnetun Kaikkosen pitäisi kuitenkin itse päättää, mitä mieltä hän keskeisistä asioista on.

Onko oikein, että hyvätuloisten palkansaajien, yrittäjien tai eläkeläisten verotusta ei kiristetä samalla tavalla kuin keski- ja pienituloisten?

Kun leikkauksia joka tapauksessa on tehtävä, jotta nykyisen hallituksen aivan oikein perusteltu tavoite velkaantumisen taittamisesta saavutetaan, mistä ne tehdään?

Kotimaisen maatalouden ja maakuntien ahdinko syvenee kaiken aikaa. Onko tälle asialle yleensä tarkoitus tehdä mitään vai ei?

Muun muassa näihin asioihin Kaikkoselta odotetaan viikonloppuna suorempia vastauksia, kuin mitä häneltä on yleensä saatu.

Edellisen hallituksen puolustusministerinä hän onnistui hyvin, mutta samalla on muistettava, että puolustukseen liittyvissä asioissa kaikki muutkin olivat asioista samaa mieltä.

Nyt näin ei ole. Puoluejohtajana Kaikkonen joutuu pois mukavuusalueeltaan, kun vaikeat ajat vaativat kovia päätöksiä ja selviä linjauksia.

Mitenkään toivoton Kaikkosen näkymä ei kuitenkaan ole. Keskustan vihreä palasi taas maakuntakartoille sunnuntain EU-vaaleissa perussuomalaisten sinisten sijasta.

Puolue sai torjuntavoiton, mutta kokoomus ja kotiin jääminen olivat sittenkin perussuomalaisten maaseutupolitiikkaan pettyneiden päävalinta keskustan sijasta.

Suunta näyttää kuitenkin muuttuneen ja arviot keskustalaisen kansanliikkeen kuolemasta näyttävät edelleen ennenaikaisilta.

Kun hallituspuolueiden kannatus väistämättä hiipuu, Kaikkoselle avautuu iskun paikka. Mukavan miehen pitäisi osata käyttää se riittävän röyhkeästi hyväksi.