Purkujätteet eivät olleet ongelma ennen modernia rakentamista – paluu vanhaan pelastaisi paljolta

Elementtikerrostalo ei kestänyt kauan, eivätkä sen puretut osat katoa maahan tai pala tulessakaan. Jätteelle kehitellään uutta käyttöä, mutta kannattaako sen synnyttämistä jatkaa? Kuva: Jaana Kankaanpää

Mielipide|Rakentaminen ja remontointi

28.7.202509:30

Kolumni

Taneli Laine

Miksi me rakennamme taloja materiaaleista, jotka ovat käytön jälkeen roskaa?

Rakennusliike YIT kommentoi hiljattain (MT 21.7.) rakentamisen kiertotaloutta – muotitermiä, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että edes osa purkurakennuksen materiaaleista saadaan uusiokäyttöön.

YIT:n mukaan asiassa ollaan alkutekijöissä, vaikka hyväntahtoisia kokeiluja löytyy. Esimerkiksi 40-vuotiaita betonisia ontelolaattoja on siirretty vanhasta rakennuksesta uuteen, ja puretun liikehuoneiston marmoripaloja on hyödynnetty uusissa sisustuksissa.

Vaiettu ongelma on, että suurin osa 40-luvun jälkeen käyttöön otetuista rakennusmateriaaleista ei sovellu uudelle kierrokselle – ei edes kerran. Ja silloinkin kun 40-vuotias ontelolaatta vielä kelpaa kierrätykseen, uusi käyttöikä vain lykkää jätteeksi päätymistä. Ongelma siirretään tulevaisuuteen.

Kiertotalouspuhe on yksipuolista ja keskittyy vain ongelman loppupäähän, eli purkurakennuksiin. Korkeakoulut ja rakennusliikkeet etsivät uusia käyttötarkoituksia purkaessa käteen jääville materiaaleille, joita ei alkujaan suunniteltu uusiin käyttötarkoituksiin.

Jopa isoäitini 150-vuotiaan kotitalon rakentajat osasivat tämän meitä paremmin, vaikka rakennuksen peruskivet laskettiin nälänhädän sumentamin silmin 1860-luvulla. Heidän onnistumisensa perustui varmasti myös osaamiseen, mutta ennen kaikkea saatavilla olleiden materiaalien yksinkertaisuuteen.

Edellisen rakennuksen seinähirsistä halkaistiin kannatinlankkuja lattian palkeille ja purueristeille. Vanhasta kivijalasta ladottiin perustuksia uusille muureille. Asuintiloihin sisälle tuotuun keittiöön kelpasivat aiemman keittorakennuksen ovenkarmit sekä kulunut kynnys.

Ja mikä tärkeintä: uuteen käyttöön kelpaamattomat vanhat rakennukset lahosivat, murentuivat tai paloivat polttopuuna uunissa. Pihamaan edellisistä tönöistä voi löytää muutaman nurkkakiven ja harmitonta savitiilien murskaa, mutta kaikki muu on kadonnut takaisin luontoon omia aikojaan.

Tänä päivänä me yritämme vimmaisesti kehittää uusia sijoituspaikkoja käyttämillemme rakennusmateriaaleille, jotka eivät katoa luonnossa taikka pala tulessakaan.

Teräsbetoni, mineraalieristeet, niiden vaatima höyrynsulkumuovi, maalien muoviset sideaineet, muoviset lattiapinnat ja kattohuovat ovat kierrätyskelvotonta roskaa. Maalattua puuta ei saa jäteasemallakaan heittää muiden puiden kanssa samaan kasaan.

Jokin virhe tässä on tehty – ja on hyvä, että rakennusliikkeet yrittävät paikata sitä uusilla kokeiluilla. Mutta miksi samaan aikaan jatkamme rakentamista samoilla materiaaleilla, jotka eivät kestä ensimmäistäkään purkua?

Parempi olisi, jos nyt rakennettavasta ja sadan vuoden päästä purettavasta talosta voitaisiin murskata tai uusiokäyttää saviset tiilet, polttaa puuosat lämmöksi, kierrättää ikkunalasi sekä peltikatto ja sulattaa teräspalkit uuteen käyttöön.