Turvetta voitava käyttää jatkossakin
Tulevat vuodet näyttävät Euroopassa ajan, jolloin energian hinnalla ja päästökaupalla ei ole enää mitään merkitystä.
Kansalaisaloite turpeen uusiutuvuudesta on ollut eduskunnan käsittelyssä pitkään. Kuvituskuva. Kuva: nullOlemme ajautuneet itse aiheutettuun energiakriisiin. Vihreä siirtymä on päässyt tavoitteeseensa: mitä kalliimpi energia sitä vähemmän sitä tuhlataan.
Vihreää siirtymää hekumoineet eivät tulleet ajatelleeksi, että Pohjoismaissa ei lämmitetä taloja huvin vuoksi, eikä se ole vain rikkaiden etuoikeus. Talvella lämpöä tarvitsevat myös vähävaraiset, eikä heillä ole varallisuutta osallistua ilmastohurmokseen.
Kotitalouksien yleisin lämmitysmuoto on edelleen kaukolämpö. Yli 50 prosenttia Suomessa tuotetusta kaukolämmöstä menee ihmisten koteihin.
Kaukolämpöä tuotetaan yhteistuotantolaitoksissa ja erillisissä lämpölaitoksissa. Polttoaineena on käytetty pääasiassa puuta, maakaasua, kivihiiltä sekä turvetta.
Hallitus halusi ajaa vuonna 2021 kotimaan turvetuotannon alas. Energiaa kun oli saatavilla muutenkin, esimerkiksi venäläistä turvetta, puuhaketta, kivihiiltä ja maakaasua, tuontisähköä unohtamatta.
Asiantuntijat olivat eri mieltä, energian huoltovarmuutta ei pidä menettää – turvetta tarvitaan jatkossakin.
Turveaumat huutavat nyt tyhjyyttään, eikä edes Huoltovarmuuskeskus ole päässyt sateisen kesän vuoksi turpeen nostotavoitteeseensa.
Talousvaliokunnassa käsitellään energiatalouteen liittyviä asioita. Valiokunnassa istuu hallituspuolueiden lisäksi jäsenet kokoomuksesta ja perussuomalaisista. Kansalaisaloite turpeen luokittelusta uusiutuvaksi luonnonvaraksi on odottanut kohta vuoden valiokunnan pöydällä käsittelyä.
Valiokunta kokoontuu tietojeni mukaan neljä kertaa viikossa. Silti aikaa ja tahtoa aloitteen käsittelyyn ei näytä löytyvän Venäjä-pakotteista huolimatta.
Kysymys kuuluu, kenen maaliin energiakriisiä pelataan.
Tulevat vuodet näyttävät Euroopassa ajan, jolloin energian hinnalla ja päästökaupalla ei ole enää mitään merkitystä. Silloin lauletaan, kuka saa ja kenelle annetaan.
Maria Rautanen
diplomi-insinööri, yrittäjä
Pori
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



