Navetasta noutaja Karjankuljettaja Joni-Matti Kuikka, Vaajakoski

Joni-Matti Kuikka jatkaa isänsä jälkiä karjankuljettajana. MARITA LESKINEN 

Mielipide

17.11.201015:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Kun sain ajokortin, aloin miltei heti ajamaan karja-autoa. Pidin parin vuoden tauon ja tein muita hommia. Silloin tuli sanottua, että huonosti pitää mennä, että enää karjanajoon menen. Isä oli ajanut karjaa Saarioiselle ja pappa Karjakunnalle ja Lihakunnalle.

Nyt on kortti ollut kaksitoista vuotta, ja lähes koko sen ajan olen karjaa kuskannut. Reilu kolme vuotta sitten rupesin yrittäjäksi.

Minulla on kaksi karja-autoa, neljä kokopäiväistä työntekijää ja pari, kolme tuuraajaa. Itse ajan yhdestä kahteen kuormaan viikossa.

Päivät pyrkivät olemaan pitkiä. Kuljetamme nautoja ja sikoja, joskus jopa yhtä aikaa, siat yläkerrassa, naudat alakerrassa. Rekkaan menee 35 nautaa ja nuppiin 15, täysperävaunuun 190 sikaa.

Tässä hommassa ei riitä, että osaa kääntää rattia. Pitää oppia pelaamaan eläinten kanssa, osata arvioida niiden käytöstä ja tietää, mitä tapahtuu, jos menet eläimen luo. On uskallettava mennä irtosonnien sekaan karsinaan ja katsoa elukkaa, ettei jää sen jalkoihin.

Autossa on kaksoismiehitys, jotta voidaan noudattaa ajo- ja lepoaikoja. Lastauksessa tarvitaan kaveria, sillä isännistä ei ole aina avuksi. On eri asia hoitaa eläimiä navetassa kuin lastata niitä autoon. Lastauksessa on oma tekniikkansa. Homma sujuu yleensä joutuisasti, kun tietää, mitä tekee.

Maatilat ovat kovin erilaisia. On isoja nautapalatseja, 100–200 lehmän navetoita, joissa jotkut isännät ovat panostaneet lastauspaikkaan tosi paljon, ja sitten on pieniä pihoja, missä hädin tuskin pääsee isolla autolla kääntymään.

Joskus joutuu narraamaan eläimen laitumelta kyytiin, ja on niitä haettu saarestakin jäitä pitkin. Päivää ei voi tarkasti suunnitella etukäteen.

Ajamme eläimet teurastamolle Jyväskylään. Kaukaisimmat hakupaikat ovat Etelä-Suomessa, Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa.

Kaluston pitää olla kunnossa. Molemmat autot on hyväksytty pitkiin kuljetuksiin eli niissä on riittävän isot vesisäiliöt juomista ja kastelua varten ja lämmönseurantajärjestelmät.

Ei eläimet kärsi kuljetuksissa, jos niitä käsitellään hyvin. Kuormiin tehdään säännöllisiä tarkastuksia, ja eläinlääkäri valvoo teurastamolla. Suomessa tilanne on paljon parempi kuin monessa muussa maassa.

Jos eläin näyttää kärsineeltä, on laiha tai ei kävele neljällä jalalla, niin sitä ei oteta kyytiin. Yritämme saada eläimet ehjänä perille, mutta oikein säikky eläin saattaa teloa itseään. Täytyy osata katsoa, millaisia eläimiä pannaan keskenään autoon.

Joillekin viljelijöille eläimistä luopuminen on kova paikka. Mutta on se itku vähentynyt. Maatilat ovat yritystoimintaa ja nuorilla isännillä on erilaiset systeemit. Tietyiltä sikatiloilta haetaan eläimiä kerran viikossa – se on vähän kuin tehtaalta lähtisi tavaraa.

Joskus viedään eläimet toiselle tilalle. Onneksi on uusia yrittäjiä, jotka uskaltaa rakentaa. Niille täytyy hattua nostaa –  maatalous ei ole helpoin työ millään muotoa.

Kun ostan lihaa, katson aina, että se on suomalaista. Jos en itse sitä ostaisi, niin olisi sama lyödä pillit pussiin.

Ikävintä tässä hommassa on, jos työntekijä sairastuu ja itse on lähdettävä ajoon. Joutuu olemaan pitkiä aikoja kotoa pois eikä näe lapsia. Lähtee aamulla aikaisin ja tulee seuraavana yönä. Homma on urakkaluonteista: auto on saatava täyteen ja työ tehtävä loppuun. Vasta kun auto on päivän jälkeen pestynä pihassa, voi lähteä kotiin.

Eläimistä en näe unta, mutta autot rassaavat joskus öisinkin. Puhelin on pidettävä aina vieressä, sillä kuljettaja soittaa mulle, jos tulee jotain vikaa. Tien päällä korjaaminen on ylettömän kallista, on koitettava kaikki keinot, että saataisiin auto kuntoon itse.

Toisessa autossa on jo miljoona kilometriä mittarissa. Se alkaa olemaan vaihdossa. Mutta eläinkuljetusala on muuttunut niin paljon, että ei oikein uskalla vaihtaa uuteen. Karja-autot ovat tosi kalliita. Mitä sillä teet, jos et saakaan eläinkuljetuksia?

Pienenä olin paljon tädin luona maatilalla, missä kävi keinosiementäjiä ja eläinlääkäreitä. Minulta kysyttiin, että tuleeko sinusta isona eläinlääkäri. Olin tokaissut siihen tomerana, että luuletko, että minä pistän käteni lehmän persiiseen?! Minusta tulee karjakuski!