Lukijalta: MTK tarvitsee vahvan puheenjohtajan – Tero Hemmilän johtamiskokemus omaa luokkaansa
Mielipiteet yksittäisistä asioista tässä ja nyt eivät ole ratkaisevia, vaan kyky nähdä kokonaisuuksia ja kyky nähdä eteenpäin on tärkeintä, kirjoittaa Ari-Pekka Kirjonen.MTK:n valtuuskunta valitsee järjestölle uuden puheenjohtajan kuukauden kuluttua. Vuodesta 2009 puheenjohtajana toimineen Juha Marttilan aikana toimintaympäristöä ovat ravisuttaneet milloin puunostajien hintakartelli, kauppapolitiikan kiristyminen, Venäjän hyökkäyssodan laajenemisen aiheuttamat markkinashokit sekä EU:n politiikkapainopisteen muutos ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Jokainen näistä on haastanut jäsenistön toimeentuloa, eikä maailman ennusteta muuttuvan tulevien vuosien aikana nykyistä vakaammaksi.
Epävakaassa toimintaympäristössä puheenjohtajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi nousevat johtajaominaisuudet. Kun organisaatio on laaja ja monikerroksinen, strategiatyö ja sen toimeenpano ovat välttämättömyys tulokselliseen ja vaikuttavaan toimintaan. Järjestön perintö ja tavoitteet ovat aivan liian arvokkaat annettavaksi heikon johtamiskokemuksen omaavalle puheenjohtajalle. Vaikka menneisyys ei ole tae tulevaisuudesta, aikaisemmat johtajanäytöt ovat paras tae kyvykkyydestä.
Tämänkertainen valintaprosessi on ollut positiivinen poikkeus aikaisempiin nähden. Jäsenistö ja valtuuskunnan jäsenet ovat saaneet tutustua puheenjohtajakandidaatteihin viime kuukausien aikana. Valintamenettelyn ohjeistuksen noudattaminen osoittaa arvostusta koko järjestöä ja sen jäsenistöä kohtaan.
Olemmekin voineet tutustua viiteen hyvään kandidaattiin. Näistä viidestä ehdokkaasta Tero Hemmilän osaaminen, kokemus ja näytöt johtajana ovat omaa luokkaansa.
Hemmilän pitkä ura ja eteneminen kansainvälisissä yrityksissä korkeisiin johtajapositioihin ja hallitustehtäviin ovat vahva todiste johtamiskyvystä. Samalla kansainvälinen työura ruokaketjussa on kerryttänyt hänelle osaamista ja kokemusta, jota MTK ja sen jäsenet tarvitsevat.
Edunvalvonta tarvitsee enemmän konkretiaa ja tehokasta toimeenpanoa, jonka yritysmaailmassa voi oppia. Mielipiteet yksittäisistä asioista tässä ja nyt eivät ole ratkaisevia, vaan kyky nähdä kokonaisuuksia ja kyky nähdä eteenpäin on tärkeintä.
Huolimatta kansainvälisestä urasta Hemmilällä on vahvat suomalaiset talonpoikaiset arvot ja hän ajattelee koko Suomen etua. Pitkä kansainvälinen johtamiskokemus ja työuralla aikaansaadut muutokset yrityksissä ovat sellaisia näyttöjä johtajuudesta, jotka ovat omaa luokkaansa ehdokkaiden joukossa. MTK tarvitsee kansainvälistä kokemusta omaavan johtajan, muutosjohtajan viemään järjestöä eteenpäin. Tero Hemmilä kykenee täyttämään suuret saappaat.
Ari-Pekka Kirjonen
maanviljelijä ja pitkäaikainen MTK-aktiivi
Pertteli
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








