Mansikkapaikka

Suonenjoella on viljelty mansikkaa yli sata vuotta. Pitkät perinteet ovat hyödyttäneet kaikkia alueen viljelijöitä. Juha Nenosen pelloilta riittää satoa tukkuun ja suoramyyntiin sekä tilapuotiin. 

Juha Nenonen on ollut viljelijä 90-luvulta lähtien. Hänen isänsä Rainer Nenonen ryhtyi päätoimiseksi mansikanviljelijäksi 70-luvulla. Jo Nenosen isoäiti viljeli mansikkaa puutarhassaan. 

Harva tietää, kuka oli Olavi Leskinen ja mistä hänet tunnetaan. Paitsi jos asiaa kysyy Suonenjoella. Silloin vastauksen saa luultavasti oitis, kuin apteekin hyllyltä.

Olavi Leskinen oli opettaja, jonka ansiosta Suonenjoki on nykyisin Suomen mansikkapääkaupunki. Hänen saavutuksiaan on muistettu kotikaupungissa monin tavoin.

Leskisellä on Suonenjoella oma katu. Kouluissa mansikanviljelyoppeja antaa Leskistä esittävä hahmo. Kuuluisan opettajan ohella mansikka näkyy Suonenjoella kaikkialla.

Kaupungin vaakunassa on mansikan lehti, kesäisin Suonenjoella järjestetään mansikkakarnevaali. Mansikkapatsaita ja -kylttejä näkee siellä sun täällä.

Punainen marja on keskeinen osa Suonenjoen imagoa ja imagosta tahdotaan pitää hyvää huolta. Esimerkiksi VR:n junissa myydään joka kesä Suonenjoen mansikkaa.

Myynti järjestetään yhdessä Suonenjoen kaupungin, Marjaosaamiskeskuksen, marjanviljelijäin yhdistyksen ja VR:n kanssa. Raiteilla myytävän marjan määrä kohoaa parhaina vuosina 1 750 kiloon.

Suonenjoen mansikan nimelle on lisäksi haettu Euroopan Unionin alkuperäsuojaa. Ei nimittäin ole tavatonta, että Suonenjoen ulkopuolella kasvatettua mansikkaa myydään suonenjokelaisena.

Suonenjoen mansikan nauttima asema ja arvostus eivät ole tulleet tyhjästä. Mansikan eteen on tehty kaupungissa töitä pitkään, tarkasti ja antaumuksella.

Olavi Leskinen oli viljelyn aloittamisessa tärkeässä roolissa. Hän jakoi mansikasta kiinnostuneille taimia ja tietoa viljelystä. Hänen jälkeensä tulleet marjanviljelijät ovat kuitenkin yhtä tärkeitä Suonenjoen mansikan tarinassa.

Yksi alueen ehdottomia vahvuuksia on mansikan viljelyn yleisyys. Suonenjoen peltopinta-alasta yli 320 hehtaaria on omistettu mansikalle. Punaista marjaa viljelee tilastojen mukaan 54 tilaa.

Ensimmäiset mansikantaimet tuotiin Suonenjoelle jo yli sata vuotta sitten. Perimätiedon mukaan Olavi Leskinen olisi tuonut mansikantaimia Halolanmäen kansakoulun pihapeltoon vieressä sijainneelta Seppälän tilalta.

Leskisen marjat toivat varsin nopeasti leivän pöytään. Pientä opettajanpalkkaa nostanut Leskinen hankki marjasadoista saamillaan tienesteillä Suonenjoen ensimmäisen auton.

Opettajan esimerkistä rohkaistuneena muutkin alkoivat istuttaa peltoihinsa mansikkaa. Viljelyn laajenemisesta oli alueelle selvä etu: tietoa, taitoa ja tekniikkaa voitiin jakaa ja kokemuksia vertailla.

Aina löytyi myös joku, joka otti ensiaskeleet uuden teknologian hyödyntämisessä. Lannoitukseen, peltolohkojen muovitukseen, sadetuslaitteiden käyttöön ja marjojen istutukseen on kaikkiin löydetty vuosikymmenten aikana aiempaa tehokkaampia tekemisen tapoja.

Ainoastaan marjat poimitaan ja rikkaruohot kitketään edelleen käsin. Muovien käyttö on tosin vähentänyt kitkennän tarvetta.

Kolme vuosikymmentä mansikkaa viljellyt Juha Nenonen kertoo, että juuri pitkät perinteet ovat antaneet Suonenjoen mansikalle sen maineen, josta marja nykyisin nauttii.

”Tilat siirtyvät isältä pojalle ja perinteitä pidetään yllä. Lisäksi Suonenjoella on paljon kokeiluja marjojen jatkojalostuksesta ja uusien lajikkeiden käytöstä”, Nenonen kertoo.

”Kun sata vuotta ja enemmänkin on viljelty, niin ihmiset pitävät tiiviisti yhteyttä, jakavat tietoa ja tukevat toisiaan. Se on suuri voimavara”, Nenosen tilan emäntä Alexandra Bogolyubova lisää.

Ennen tilan siirtymistä Juha Nenoselle marjaa kasvatti hänen isänsä Rainer Nenonen. Rainer aloitti sivutoimisena mansikanviljelijänä jo 1950-luvun alussa. Päätoimiseksi hän siirtyi vuonna 1972.

Kiinnostus mansikanviljelyyn kasvoi hurjaa tahtia 1970-luvun aikana. Useat Suonenjoen karjatiloista luopuivat lehmistä ja siirtyivät mansikkaan. Punainen marja takasi pienillä tiloilla karjaa paremman toimeentulon.

Lisäksi mansikan hintakehitys oli suotuisaa koko vuosikymmenen. Vuonna 1970 mansikasta maksettiin runsas 2,5 markkaa kilolta. Kymmenen vuotta myöhemmin kilohinta oli kohonnut 7,5 markkaan.

Vuonna 1966 perustettu Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys (SSMY) oli myös parantanut viljelijöiden elämänlaatua. Juha Nenosen isä Rainer ja äiti Annikki toimivat yhdistyksen johtokunnassa jäsenenä ja varajäsenenä.

SSMY seurasi alusta alkaen ikään kuin Olavi Leskisen jalanjälkiä. Viljelijöiden koulutus oli keskeinen osa yhdistyksen toimintaa. Vuonna 1975 toimintaan tuli mukaan myös marjojen mainostaminen.

Suonenjoen mansikka sai samana kesänä korkean profiilin huomiota. Helsingissä järjestettyyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokoukseen lahjoitettiin tuhat kiloa Suonenjoen mansikkaa.

Silloinen ulkoministeri Olavi J. Mattila kiitti yhdistystä lahjoitetuista marjoista. Ne olivat osaltaan auttaneet Suomea järjestämään kokouksen, ”joka on kirvoittanut vilpittömiä tunnustuksen sanoja kaikkien osallistuneiden kansakuntien edustajien taholta.”

Aikamoisia mansikoita.