Espoon paikallisliikenteessä ollut bussi viettää nyt eläkepäiviään Somerolla.
Linja-autossa on tunnelmaa
Museobussiharrastajat ovat ihan oma lajinsa. Kantri lähti aikamatkalle Suomen linja-autohistoriallisen seuran varikolta Somerolla.
Bussi Somerolle ei voi ajaa ojaan, sillä kotiin siinä tulossa mä oon”, lauloi Someron oma poika Rauli ”Badding” Somerjoki aikoinaan.
Kappale soi mielessä, kun vuonna 1980 valmistettu Scania BF111 halkoo varsinaissuomalaista peltomaisemaa Someron sivuteillä.
11-litrainen moottori jyrisee plyysisen konekopan alla. Pakoputkesta pökkää ulos harmaata savua. Wilsonin puoliautomaattinen vaihdelaatikko naksuu.
Vanha linja-auto henkii menneitä vuosikymmeniä sekä hyvässä että pahassa.
Matkustajien vaatimukset ovat muuttuneet vuosien saatossa. Monelle nykypäivän bussimatkalaiselle vanhan onnikan kyyti olisi liikaa.
33 vuotta vanha bussi tärisee, ja meteli on kova. Takimmaisilla penkkiriveillä kieputtaa niin, että vatsassa moukaroi. Minne mahtuvat lastenvaunut? Saisiko tänne lisää lämpöä? Tai ilmanvaihtoa?
Oi niitä aikoja.
Bussihistoriaa jokaiselle
Suomen Linja-autohistoriallinen Seura kokoaa yhteen linja-autoista ja linja-autoliikenteen historiasta kiinnostuneita ihmisiä. Vuonna 1978 perustetun yhdistyksen jäsenmäärä on voimakkaassa kasvussa.
SLHS:llä on noin 1 600 henkilöjäsentä ja lisäksi 250 yhteisöjäsentä. Alueosastoja on joka puolella Suomea.
Seuran puheenjohtaja Jari Kurkinen on ammatiltaan historiantutkija. Hän on kirjoittanut useita kirjoja linja-autojen ja kuljetusalan historiasta. Kurkinen sai bussikärpäsen pureman jo pikkupoikana. Opiskeluvuosina hän ajoi Tampereen paikallisbusseja ja kiinnostui alan historiasta.
”Vanhat linja-autot ovat siinä mielessä erikoinen harrastuskohde, että lähes jokaisella meistä on niihin liittyviä muistoja. Moni katselee niitä tippa linssissä, että tommoisella minäkin kuljin ennen”, Jari Kurkinen sanoo.
Ihmeteltävää jälkipolville
Linja-autohistoriallisella seuralla on hallussaan 35 autoa, joista vanhimmat ovat peräisin vuodelta 1960. Seuran tavoitteena on museoida bussimalleja jokaiselta vuosikymmeneltä.
”Emme haali busseja itsellemme, vaan otamme haltuumme erikoisimmat ja parhaiten säilyneet yksilöt. Lähitulevaisuudessa saatamme säilöä esimerkiksi ensimmäisen Express-bussin ja matalalattiabussin. Nyt niitä ovat tiet vääränään, mutta 50 vuoden kuluttua alkuperäiskunnossa olevia on tuskin ainuttakaan. Säilyttäminen maksaa, joten vältämme ottamasta kahta samanlaista autoa”, Kurkinen kertoo.
Linja-autoliikenteen lisäksi yhdistyksen toimipiiriin kuuluvat myös kirjasto-, myymälä- ja pankkiautot.
”Kalustolla on lähinnä historiallista ja nostalgista arvoa. Autojemme arvot liikkuvat joissain tuhansissa euroissa. Tästä ei saa bisnestä tekemälläkään.”
Rento kesäharrastus
SLHS:n jäsenten keski-ikä on 55 vuotta. Heistä naisia on 10 prosenttia. Naisjäsenten joukossa on paljon entisiä rahastajia.
Kurkisen mukaan kyseessä ei ole vakavamielinen harrastus, vaan rentoa puuhastelua samanhenkisessä seurassa. Toiminta on kesäpainotteista, koska busseilla ei ajeta talvella syövyttävän tiesuolan takia.
”Osa on kiinnostunut rassaamisesta, toiset hoitavat järjestöpuolen asioita ja taltioivat historiaa. Joukossamme on myös bussibongareita. Lisäksi kustannamme Hetku-nimistä jäsenlehteä ja kirjoja.”
Helsinkiläinen Tuomas Lehti liittyi yhdistykseen vuosituhannen alussa.
”Olin jo pitkään kiinnostunut vanhoista busseista, mutta kamelin selkä katkesi lopullisesti, kun aloin ajaa bussia ammatikseni. Minua kiinnostaa tekniikka, se mitä vanha bussi pitää sisällään. Tähän harrastukseen saisi uppoamaan loputtomasti aikaa”, seuran aktiiveihin lukeutuva Lehti tuumaa.
Koska keski-ikä on korkea, yhdistyksen riveistä siirrytään usein suoraan pilvenreunalle.
”Kyllä me Tuomaksenkin kanssa lusitaan loppuun asti”, Kurkinen heittää.
Nostalgian havinaa
Vanhat linja-autot henkivät kotiseutu- ja maakuntahistoriaa. Vuosikymmeniä sitten vain harva maaseudulla asuva omisti auton. Jos junaliikennettä ei ollut, bussi oli usein ainoa napanuora läheiseen kirkonkylään tai kaupunkiin.
”Ihmisiä kiinnostaa nähdä etenkin heidän kotiseudullaan käytössä olleita busseja. Helsingin kaupungin liikennelaitoksen vanha bussi ei sytytä intohimoa maaseudulla.”
Vanhat bussit herättävät huomiota kanssaliikkujissa. Niin tälläkin kertaa.
Kesken tämän jutun kuvaamisen Someron Rautelan kylällä paikallinen isäntä saapuu paikalle. Maanviljelijä Ari Markonaho kertoo ajaneensa vuoden ajan bussia aikoinaan.
”Mitä vuosimallia tämä on?” hän kysyy.
”Kyllä tulee nostalginen olo, koska kuljin koulumatkat linja-autolla. Joskus kun olin myöhässä, bussi odotti minua pysäkillä.”
Kurkinen antaa Markonaholle seuran esitteen ja jäsenmaksulomakkeen.
”Tuu käymään talleilla.”
Päätyvät ongelmajätteeksi
Matkustajaliikenteen linja-auton elinkaari on noin 20 vuotta. Uusien kilpailuttamissääntöjen myötä monet bussiyhtiöt poistavat käytöstä vasta kymmenen vuotta vanhoja autoja.
Takavuosina vanhoja busseja myytiin Viroon tai Venäjälle, mutta kiristyneiden pakokaasumääräysten takia niitä ei enää huolita sinne.
Käytännössä vanha linja-auto on ongelmajäte, josta yrittäjät maksavat jätemaksun romuttamisen yhteydessä.
Osa vanhoista busseista päätyy matkailu- ja hevosautoksi tai keikkabusseiksi.
”Ne eivät ole enää vanhoja linja-autoja, vaan jotain muuta”, Kurkinen huomauttaa.
Bussien ylläpito- ja korjauskulut ovat suuret. Isolla autolla pitäisi olla kuiva ja katettu säilytyspaikka, kuten lato.
Usein bussivanhuksen kohtaloksi koituu ilkivalta. Jos ikkunat hajotetaan, uusia on vaikea löytää tilalle. Myös ajamattomuus kostautuu. Vuosikymmeniä vanhat letkut haurastuvat ja renkaat kuivuvat alle. Seuraa remonttien loputon suo.
”Monet viat johtuvat käytön puutteesta. Meidän kaltainen järjestö pystyy ylläpitämään bussien kuntoa, koska meillä on monta laittajaa ja maksajaa.”
Jännää retromatkailua
Linja-autohistoriallinen seura järjestää pari sataa tapahtumaa vuodessa. Osassa yleisö pääsee tutustumaan seuran kalustoon. Jäsenille on tarjolla muun muassa historia-aiheisia illanviettoja, ulkomaanreissuja ja yrityskäyntejä.
Suosittuja ovat vanhoilla busseilla tehtävät jäsenmatkat, joissa matkaa taitetaan vaikkapa 70-luvun Volvolla.
Kurkisen mukaan seuran jäsenet tietävät jo matkaa varatessaan, että museobussi voi vaihtua uudempaan menopeliin hetkenä minä hyvänsä. Se on kaikkea muuta kuin luotettava matkakumppani.
”Kerran bussi hyytyi maantielle ja 30 henkeä rupesi tuuppaamaan sitä käyntiin. Sen on täytynyt olla hauska näky. Kun vanhan linja-auton sammuttaa päivän päätteeksi hotellin pihaan, on yläkerrasta kiinni, käynnistyykö se seuraavana aamuna”, Kurkinen nauraa.
Lisätietoa toiminnasta: www.slhs.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
