Seutukaupunkien elinvoimaa ei tulisi heikentää – erityisesti sote-alan työpaikat tukevat teollisuutta
Pohjois-Savossa yli kaksi kolmasosaa viennistä lähtee Kuopion seudun ulkopuolelta, kirjoittaa Pohjois-Savon maakuntajohtaja Tytti Määttä.
Yksi ajankohtainen asia on ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon ja akuuttilääketieteen päivystyksen lakkauttamisehdotus, joka uhkaa heikentää seutukaupunkien terveyspalvelujen saatavuutta. Kuva: Saara LaviSeutukaupungit, kuten Iisalmi ja Varkaus, ovat tärkeitä koko Suomelle. Nämä kaupungit eivät ainoastaan edistä paikallista taloutta, vaan toimivat merkittävinä keskuksina, jotka tukevat maakuntien ja Suomen kehitystä. Esimerkiksi Pohjois-Savossa yli kaksi kolmasosaa viennistä lähtee Kuopion seudun ulkopuolelta.
Iisalmi tunnetaan erityisesti vahvasta teollisuudestaan ja sitoutuneista yrityksistä. Kaupungissa toimiva Genelec on maailmanlaajuisesti tunnettu kaiutinvalmistaja, jonka tuotteita viedään yli sataan maahan.
Genelecin innovatiivisuus ja sitoutuminen kestävään kehitykseen ovat esimerkkejä siitä, miten paikallinen yritys voi menestyä globaalilla markkinalla ja samalla tukea paikallista työllisyyttä ja taloutta.
Varkaudessa puolestaan on teollisuuteen erittäin pitkät perinteet ja siellä toimii kansainvälisiä huippuyrityksiä. Esimerkkinä Sumitomo SHI FW (SFW), joka valmistaa kiertopetikattiloita, vie teknologiaansa ympäri maailmaa.
Näiden kaupunkien elinvoimaisuus heijastuu koko maakunnan hyvinvointiin.
Seutukaupungit tukevat koko Pohjois-Savon kehitystä monin tavoin. Ne tarjoavat työpaikkoja, koulutusmahdollisuuksia ja palveluita, jotka vetävät puoleensa niin nuoria ammattilaisia kuin perheitäkin. Tämä luo positiivisen kierteen, jossa paikallinen väestö ja talous vahvistuvat.
Lisäksi seutukaupungit ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita maakunnan laajuisissa hankkeissa. Esimerkiksi Pohjois-Savon liiton kehittämishankkeet hyötyvät seutukaupunkien aktiivisesta osallistumisesta ja tuesta. Näiden kaupunkien elinvoimaisuus heijastuu koko maakunnan hyvinvointiin.
Vaikka seutukaupungit ovat merkittäviä kehityksen vetureita, niillä on myös omat haasteensa.
Yksi ajankohtainen asia on ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon ja akuuttilääketieteen päivystyksen lakkauttamisehdotus, joka uhkaa heikentää seutukaupunkien terveyspalvelujen saatavuutta.
Tämä on erityisen kriittistä, kun pyritään houkuttelemaan ja pitämään kiinni sekä asukkaista että yrityksistä.
Alueen elinvoima on kokonaisuus, johon vaikuttaa merkittävästi sote-palveluverkko, palvelujen saavutettavuus ja työpaikat.
Pääministeri Petteri Orpo on asettanut pohjoisen ja itäisen Suomen ohjelmien valmistelutyöryhmät ja neuvottelukunnat 18. maaliskuuta.
Ohjelmien tavoitteena on edistää pohjoisen ja itäisen Suomen mahdollisuuksien täysimääräistä hyödyntämistä taloudellisen kasvun, alueellisen elinvoiman, investointien vauhdittamisen, osaamisen kehittämisen ja työvoiman saatavuuden näkökulmista.
Ohjelmien agendaan ei kuulu käsitellä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyviä kysymyksiä. Haluan muistuttaa, että alueen elinvoima on kokonaisuus, johon vaikuttaa merkittävästi sote-palveluverkko, palvelujen saavutettavuus ja työpaikat.
Varkaudessa ja Iisalmessa sekä niiden seutukunnissa on paljon teollisuutta ja kansainvälisiä huippuyrityksiä. Alueella sijaitsevat yritykset ovat keskeinen osa Pohjois-Savon vientiteollisuuden ydintä.
Suomen työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet sukupuolen mukaan eri ammatteihin. Siksi erityisesti sote-alan työpaikat tukevat seutukaupunkien teollisuutta ja työvoiman saatavuutta.
Kolumnin kirjoittaja on Pohjois-Savon maakuntajohtaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





