Lukijalta: SDP:n puheenjohtaja levittää vääriä tietoja maataloustuista
Maataloustukia koskevia tutkimuksia on käytetty tarkoitushakuisesti, kirjoittaa Heikki Peltola. Hiukan voi ihmetellä, ettei Luke ole oikonut julkisuudessa levitettyjä tietoja.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman. Eduskuntatalon lattiamosaiikissa kuvattuna Suomen perinteisiä elinkeinoja. Kuva: Kari SalonenSDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on kritisoinut maataloustukia (MT 25.7.). Tiktokissa hän on kertonut, että tukia maksetaan lähes 100 miljoonaa euroa sellaisille tiloille, joilla ei ole ollut viiteen vuoteen lainkaan myyntituloja. MT:ssä summa oli pudonnut 86 miljoonaan euroon.
Epäilin Lindtmanin julkituloja alusta alkaen katalaksi juoneksi maajussien mollaamiseksi ja ryhdyin asiaa selvittämään. Tiedot perustuvat Luonnonvarakeskus Luken tutkimuksiin. Sain Lukelta asiakirjat ja ansiokkaan tiivistelmän.
Ensinnäkään tutkimusta ei tehty tuensaajien selvittämiseksi vaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Asiakirjat sisältävät kaksi eri tutkimusta.
Vuonna 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan Suomessa oli 13 100 tilaa, joilla ei ollut 14 prosentin arvonlisäverokannan mukaisia myyntituloja kyseisenä vuonna. Julkisuudessa ollut 86 miljoonaa euroa perustuu tähän.
Toinen tutkimus on tehty 2016–2020 ja verotietoja on verrattu vuoden 2021 peruslohkorekisteriin. Tällöin on enää 3 200 tilaa, joilla ei ole 14 prosentin myyntiä. Tutkimuksessa todetaan, että verotietojen kohdistamisessa oli ongelmia. Se ei ole ihme, sillä kuuden vuoden aikana melkoinen määrä tiloja on lopettanut.
Näitä kahta tutkimusta on yhdistetty tarkoitushakuisesti.
Hiukan voi ihmetellä, ettei Luke ole oikonut julkisuudessa levitettyjä tietoja.
Ylen haastattelussa Lindtman sanoi ihailevansa Paavo Lipposta ja hänen hallituksiaan. Me hieman varttuneemmat muistamme Lipposen legendaarisen lauseen "nyt loppui isäntien uho", kun Suomen EU-jäsenyys varmistui. Lipposen ensimmäinen hallitus leikkasi heti kättelyssä EU:n kanssa sovittua maataloustukea noin 700 miljoonalla markalla. Alun perin sovittua määrää ei ehditty maksaa kertaakaan.
Lisäksi tuottajahinnat putosivat alle puoleen. Kyllä loppui isäntien uho kerralla.
Lintmannin lausunnot on ilmeisesti tarkoitettu tasoittamaan tietä tuleville tukileikkauksille. Julkisuudessa syntyy kuva uuninpankolla makoilevista maajusseista, jotka keräävät tukirahaa tyynyn alle.
Hiukan voi ihmetellä, ettei Luke ole oikonut julkisuudessa levitettyjä tietoja.
Iltapäivälehdistö tekee nykyään mielellään faktantarkastusta. Olen suorittanut faktantarkastuksen lehdistön puolesta. Lindtmanin lausunnot myyntitulottomille tiloille maksettavista maataloustuista eivät pidä paikkaansa.
Heikki Peltola
maanviljelijä
Lapua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










