Vakava sairaus pysäytti opettajan – "Yrittäjyys oli pakon sanelema juttu"

Tiinamari Vilkko on kameroineen tuttu näky Strömforsin ruukissa. Kuva: Stiina Hovi

Mielipide

16.11.201916:30

Kolumni

Stiina Hovi

Tiinamari Vilkko sihtaa kamerallaan punaisena leimuavaa villiviiniköynnöstä, joka kasvaa pitkin vanhaa tiiliseinää Strömforsin ruukissa Ruotsinpyhtäällä. "Katso, miten upeita värejä", hän innostuu. Toden totta, sametinsiniset rypäleet loistavat punaista taustaa vasten kuin pienet jalokivet.

Salaisuus on pysähtymisessä. Näennäisen tylsästä vuodenajasta huolimatta maisema tulvii katsottavaa. Pienten yksityiskohtien huomaamisesta kasvaa isoja asioita.

"Miten kauniisti nuo lehdet ovat liiskaantuneet tien pintaan! Näen, että tästä voisi tulla jotain", hän pohtii ja ottaa kuvan.

Vilkko on aktiivinen kuvaaja. Parhaista kuvistaan hän teettää kankaita ja niistä tuotteita Maanatiri-tuotenimellä.

Maanatirin valikoimissa on erilaisia kodintekstiilejä, kuten keittiöpyyhkeitä, kaitaliinoja ja tyynynpäällisiä. Lisäksi on erikokoisia pussukoita, kukkaroita ja laukkuja. Myös huiveja ja hattuja löytyy.

Tuotteita on nyt vuoden ajan ollut myynnissä Ström­forsin ruukissa A'la Talli -puodissa. Tiinamari Vilkko oli siellä itsekin töissä viime kesänä.

”Ruukista on tullut kuin kotikylä minulle.”

Vilkko ryhtyi kuvaamaan entistä enemmän liityttyään Facebookiin 2010: "Laitoin sinne kuviani ja niistä rupesi tulemaan kannustavia kommentteja. Uskalsin sitten laittaa kuvia myös julkisiin ryhmiin, kuten Suomen luonnonvalokuvaajiin yhden koivukuvan. Sieltäkin tuli paljon positiivista palautetta."

"Tuli halu tehdä koivukuvasta tekstiilejä. Ei ollut mitään tietoa, miten se onnistuisi ja missä. Aloin selvitellä asiaa."

Tyynynpäälliset, pussukat, laukut, kaitaliinat ja pyyhkeet on kuvitettu Tiinamari Vilkon ottamilla kuvilla. Hän suunnittelee itse kaikki tuotteensa. Kuva: Stiina Hovi

Vehmersalmelta kotoisin olevan Tiinamari Vilkon tie vei nuorena Savonlinnaan kääntäjäkoulutukseen. Kääntäjän töitä Vilkko ei ehtinyt tehdä koskaan, sen sijaan nuoresta maisterista tuli kieltenopettaja.

Useiden viransijaisuuksien jälkeen ensimmäinen oikea virka aukesi Anjalankosken opistosta. Nyt hän on asunut jo 20 vuotta Kotkassa. Savolaisesta tuli kymenlaaksolainen.

Muutama vuosi sitten Vilkko sairastui tietämättään vakavasti. "Oli ihme oireita, vatsaoireita, nivelissä tuntui ja koko ajan oli hirveä väsymys! Ihmettelin miksi, koska ei elämässä ollut silloin mitään ihmeellistä. ­Pikkuhiljaa asia alkoi selvitä. Aloin myös haistamaan homeen joka paikassa."

Vilkko oli tuolloin opettajana eräässä ammattioppilaitoksessa. Lopulta sisäilmasairaus oli edennyt siihen pisteeseen, ettei hän voinut hengittää työpaikallaan enää lainkaan. "Nenä turposi täysin umpeen."

Jälkeenpäin Vilkko on tajunnut, että sairastuminen alkoi jo vuokra-asunnosta Anjalankoskella. Kerrostaloon tehtiin remonttia, ja Vilkon asunnon ikkunan alta jäi seinä talveksi auki.

Hän on selvitellyt myös muiden kotiensa ja työpaikkojensa tilannetta jälkikäteen. "Lähes joka työpaikallani on todettu sisäilmaongelmia."

"Sisäilmasairaus on kuin lasi vettä: se kertyy pikkuhiljaa. Minun lasini meni yli. Olen miettinyt, että jos sitä ensimmäistä remonttia ei olisi tehty, olisinko tässä pisteessä?"

Vuonna 2015 Vilkko tajusi, ettei voi enää palata työpaikalleen. "Minulla oli viisas, vanha työterveyslääkäri. Hän tiesi, ettei voi auttaa minua, mutta teki kaikkensa, että ymmärtäisin tilani vakavuuden."

Vilkko irtisanoutui. Juuri tuolloin oli päällä pakolaiskriisi, ja kieltenopettajalle olisi ollut kysyntää. Suurin osa vastaanottokeskuksista sijaitsi kuitenkin vanhoissa koulukiinteistöissä, joihin sisäilmasairas ei olisi pystynyt menemään töihin. "Työttömyyskortisto ei siksi houkutellut."

Jäljelle jäi yrittäjyys. "Se oli pakon sanelema juttu. Mutta oikeastaan olin aina halunnut ruveta yrittäjäksi. Se on ehkä geeneissä. Lähisuvussa on menestyneitä yrittäjiä."

Pysähtyminen kannattaa. Pienistä yksityiskohdista voi kasvaa jotain suurempaa. Kuva: Stiina Hovi

Kielten opetus oli heti osa yritystoimintaa, koska sitä pystyi tekemään kotona. Siellä Vilkko ei saanut oireita. "Siitä tuli turvapaikkani. En alkuun poistunut kotoa juuri mihinkään."

Yhden kortin varassa olo tuntui kuitenkin epävarmalta. "Pyörittelin sitten ideoita, minkä muun alan yrittäjäksi rupean. Perustaisinko kahvilan vai mitä."

Lopulta vastaus oli itsestään selvä: tekstiilejä omista kuvista. "Olen aina tykännyt valokuvauksesta. Pikkuhiljaa vuosien varrella se rupesi lisääntymään."

Vilkko opetteli tekstiilituotannon periaatteita ja löysi yhteistyökumppaneita.

"En ole käynyt yhden yhtä kurssia valokuvauksesta enkä tekstiilisuunnittelusta", hän paljastaa. "Ompelutaitoni eivät ole kehittyneet yhtään, mutta olen oppinut valtavasti kankaista ja ompelusta."

"Aina joku tietää vastauksen johonkin kysymykseeni. Tieto on kertynyt pikkuhiljaa. Yrittäjyys on pakottanut poistumaan mukavuusalueelta."

Kuvakankaat painetaan Aitoossa. Sen jälkeen tuotteet ommellaan alihankintana Vilkon omien suunnitelmien mukaan. "Kaikki tehdään Suomessa. On paljon helpompi asioida kotimaisten yrittäjien kanssa. Kotimaisuus ylipäänsä on tärkeää minulle."

Yrityksen nimi Maanatiri – Tiinamari toisinpäin – oli oivallus eräänä iltana. "Olin joutunut hylkäämään monta nimeä, koska ne olivat jo varattuja. Yksi ilta olin jo sängyssä, kun päähän pälkähti, että Maanatiri se on."

"Yrittäjäkurssiakaan en ole käynyt. En pystynyt, sillä se pidettiin entisessä työpaikassani, jossa sairastuin."

Vilkko sai kuitenkin todistettua TE-keskukselle hallitsevansa tarpeelliset asiat ja starttiraha heltisi. "Se antoi rohkeutta yrittää."

Vilkko kuvaa luonnon tai ympäristön yksityiskohtia, laajempia näkymiä tai vain tunnelmia, kuten aallokossa leikkivää valoa.

Hän muistaa joka kuvan synnyn, tarinan. Suurin osa on otettu Kotkan alueella sekä synnyinseudun maisemissa Vehmersalmella.

"Tiedän välittömästi, kun otan kuvan, että tästä tulee tuote. Sen sijaan en lähde varta vasten metsästämään tuotekuvia. Kuvaan, mitä vastaan tulee."

"Valitsen kuvan ja mietin, mikä tuote siitä tulisi. Sitten pitää valita kangas: onko se panama- vai palttinapuuvilla vai kenties joustava materiaali."

Kuvat painetaan 150 senttiä leveälle kankaalle. Tuotteet on päätettävä etukäteen ja laskettava menekki tarkkaan. "Tässä on hyvin paljon laskemista! Siinä menee helposti pari päivää per kangastilaus."

Kuoseja hänellä on ollut jo kymmeniä. "Niitä en ole enää aikoihin laskenut", Vilkko nauraa.

Strömforsin Ruukin lisäksi Vilkko myy tuotteitaan kädentaitomessuilla ja muissa tapahtumissa. Tilauksia tulee myös Facebookin ja Instagramin kautta. Myyntireissuja hän tekee parikymmentä vuosittain, osa monipäiväisiä.

"Se on raskasta, mutta kun itse myy, pystyy tuotteet esittelemään paremmin ja kertomaan niihin liittyviä tarinoita. Näkyvillä oleminen ja asiakkaiden tapaaminen on tärkeä osa työtä.”

Strömforsin kauniin ruukkialueen historia ulottuu 1600-luvulle. Vanhojen rakennusten keskellä on tilaa luovuudelle. Kuva: Stiina Hovi

Tiinamari Vilkko kokee läheiseksi Kotkan pohjoisosassa sijaitsevan Hurukselan kylän. Koivukuvat olivat ensimmäisiä, jotka päätyivät tekstiileihin.

"Koivu on hyvin graafinen puu. Joskus suoriin riveihin istutettuja koivikoita kritisoidaan, mutta minulle sellainen on ihanteellinen. Juuri suorat rivit mahdollistavat sen, että voin leikkiä kameran kanssa ja lopputuloksena on esimerkiksi kuva ’koivuseinästä’, vaikka todellisuudessa koivujen väli on metrejä.”

Vilkko ei pidä itseään varsinaisena käsityöläisenä. "Valokuvaaja, suunnittelija, opettaja – olen niitä kaikkia. Lisäksi käyn palkkatöissä, kuten moni muukin yrittäjä."

"Yrittäjyydessä on parasta vapaus, voi tehdä asiat silloin kun huvittaa. Kukaan ei määrää. Se sopii minulle."

Hyvä ja tiivis yhteistyö kirjanpitäjän kanssa vapauttaa yrittäjän aikaa muuhun. "Minun ei tarvitse tietää ihan kaikkea. Se on okei."

"Mutta arvonlisävero ei ole okei. 24 prosenttia on aivan liikaa kaltaiselleni yksinyrittäjälle. Sehän on neljäsosa tuloista. Jos ei ole tarpeeksi omia ostoja, niitä ei saa takaisin. Eikä hintoja vaan voi nostaa niin korkeiksi, ettei tavallisella kuluttajalla ole niihin varaa", Vilkko puuskahtaa.

"Jos olisin vain opettaja, arvonlisävero rankaisisi vielä enemmän, kun ei ole ostoja. Nyt voi tasapainottaa, kun on kaikenlaista hankintaa."

Myös opetustyön arvonlisävero on 24 prosenttia. "Toisin kuin oppilaitokset, en saa mitään valtionosuuksia."

Yrittäjän elämä on kiireistä. Ajanpuute on konkretisoitunut Tiinamari Vilkollekin. "Aiemmin lähdin kuvaamaan aina, kun oli hyvä ilma. Nyt paljon vähemmän. Kun on monenlaista työtä, ei ole enää aikaa."

Kielten opetus vie edelleen ison osan ajasta. Vilkko pitää yksityistunteja aamupäivät tai käy yrityksissä kouluttamassa. Illalla opetus jatkuu Kotkan opistossa tuntiopettajana. Hän opettaa suomea maahanmuuttajille, saksaa, englantia ja välillä myös ruotsia.

Uuden tuotteen suunnittelu vaatii aikaa sekin. "Nyt suunnittelen viikonloppulaukkua. Katselin netistä, mikä kokoisia on tarjolla. Kangasprintin korkeus on rajoittava tekijä. Piirrän tuotteen mittoineen ja laitan ompelijalle. Kun valmis tuote tulee myyntiin, kuuntelen kommentteja tarkasti. Jos liian monta huomiota tulee samasta asiasta, tuotetta on muutettava."

Luovuus on kulkenut Tiinamari Vilkon mukana koko iän. "Kun lapsena neuloin kotona, en tehnyt minkään ohjeen mukaan. Omia piti saada tehdä", hän naurahtaa. "Sama juttu ruuanlaitossa, en noudata reseptejä. Saan suurta tyydytystä, kun kotona ei ole muka mitään syötävää, mutta keksin kaappien sisällöstä vaikka mitä!"

"Olen miettinyt paljon luovuutta. Se tuntuu lisääntyvän jatkuvasti, kun tätä työtä teen. Sen sijaan järjestelmällisyys on vähentynyt samaa tahtia!"

"Osaan myös priorisoida levon. On pakko nukkua ja levätä, muuten ei jaksa."

Kun Vilkko jäi pois töistä, hän alkoi järjestelmällisesti välttää paikkoja, joissa oireili. Noin kaksi vuotta siihen meni, mutta pikkuhiljaa kymmenet oireet alkoivat kadota.

Nykyään Vilkko kokee lähes parantuneensa. "En ole enää vainukoira. Aiemmin kauppareissulla haistoin ainakin viidestä vastaantulijasta, että home haisee. Nyt enää tosi harvoin."

Ilman sisäilmasairautta Maanatiri olisi luultavasti jäänyt perustamatta.

"Uskon, että tälläkin oli joku tarkoitus. Monta vuotta ajattelin entisessä työpaikassa ollessani, että pitäisi lähteä eteenpäin. En osannut. Lähtö tuli sitten sairastumisen kautta."

"Elämä on muuttunut täysin. Ihmiset, joita tapaan. Paikat, joissa käyn. Olen saanut valtavasti uusia tuttuja ja ystäviä yrittäjyyden myötä. Osaa en olisi koskaan tavannut muuten."