Päätöksiä ei saa jatkuvasti muuttaa

Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt muuttaa tänä vuonna käyttöön otettua ympäristökorvausjärjestelmää kesken sopimuskauden. Manner-Suomen maatalouden kehittämisohjelma on tehty vuosille 2014–2020.

Euroopan komissiolle tehtävää leikkausesitystä perustellaan sillä, että ympäristökorvauksen tavoitteet on saavutettu. Komission lupa muutokseen tarvitaan, koska osa ympäristökorvaukseen käytettävistä rahoista tulee EU:lta.

Myös luonnonhaittakorvauksia leikataan vuodesta 2017 lähtien. Tämän leikkauksen perusteena ovat hallitusohjelman vaatimat säästöt.

Pelisääntöjen muuttaminen kesken ohjelmakauden on viljelijöille surullisen tuttu asia. Tällä kertaa muutokset tulivat kuitenkin ennätyksellisen nopeasti.

MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola on pettynyt ympäristökorvauksen rajoituksiin. Hänen mielestään rajoitukset kohdistuvat suositumpiin ja myös vaikuttavimpiin toimenpiteisiin. Pietola muistuttaa, että viljelijöiden laaja sitoutuminen ympäristökorvausjärjestelmään osoittaa, että he ovat valmiimpia ympäristön kannalta hyödyllisiin toimenpiteisiin kuin sopimuksen toinen puoli eli valtio. (MT 20.11.)

Pietolan mielestä valtion on huolehdittava osuudestaan kokonaisuudessa, jossa maataloudelle asetetaan lisää päästövähennyksiä ja luonnonhoidon tavoitteita. Tästä syystä rahoituksen pitää kestää politiikan vaatimukset koko sitoumuskauden ajan.

Usein viljelijät ja ympäristöjärjestöt ovat eri puolilla aitaa ympäristökysymyksissä. Tässä tapauksessa viljelijöiden edustajien lisäksi myös luonnonsuojelujärjestöt vastustavat leikkauksia.

Ruotsikielisen luonnonsuojeluliiton Natur och Miljön ympäristöhoitopäällikön Anne Antmanin mielestä ympäristökorvaus toimi toisin kuin edellisen kauden ympäristötuet. Hänen mielestään on erittäin huonoa ympäristöpolitiikkaa tehdä näin raju leikkaus korvauksiin tilanteessa, jossa viljelijät ovat vihdoinkin sitoutuneet toteuttamaan ympäristötoimenpiteitä.

Samoilla linjoilla Antmanin kanssa on myös Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola.

Viljelijöiden kannalta maatalouspolitiikan muutokset ovat monisyinen asia. Kysymys on tietenkin rahasta, koska monista ympäristösitoumuksiin liittyvistä toimenpiteistä tulee kustannuksia, joita ei pysty esimerkiksi myyntituloilla kompensoimaan.

Kysymys on myös tilan tuotannon suunnittelusta. Pitkäjänteinen tilan kehittäminen ei ole mahdollista jos pelisääntöjä muutetaan vuosittain. Vähimmäisvaatimus pitäisi olla, että yksillä säännöillä mennään sopimuskausi kerrallaan.

Huolimatta siitä, että pitkään on puhuttu hallinnon selkeyttämisestä ja byrokratian purkamisen välttämättömyydestä, on tukihakubyrokratia kasvanut entisestään. Viime keväänä viljelijöiden piti kaiken muun hakuhässäkän keskellä päättää siitä, pitäisikö liittyä ympäristökorvausjärjestelmään vai ei. Tietoa oli niukasti saatavilla, koska tukiehdot valmistuivat myöhään.

Erilaisten vaatimusten täyttäminen hakuvaiheessa ja varsinkin käytännössä on ollut hankalaa. Pienikin tahaton virhe on saattanut tulla taloudellisesti kalliiksi.

Kaikesta huolimatta viljelijöiden kiinnostus erilaisiin ympäristötoimenpiteisiin on lisääntynyt, vaikka niistä ei aina taloudellista hyötyä olisikaan.

Edellinen maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) kirjoitti joulukuussa, että kuluttajat arvostavat kestävällä tavalla tuotettua ruokaa ja tämän kautta viljelijän on mahdollista saada työlleen parempi korvaus (MT 19.12.). Näin ei ole käynyt, vaan tuottajahinnat ovat vuoden aikana edelleen alentuneet.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) vaatii vauhtia Euroopan komission lupaamaan maatalouspolitiikan yksinkertaistamiseen. Yksikään Suomen tekemä esitys ei ole edennyt komission valmisteluun.

Aina ei syyllistä tarvitse komissiosta asti hakea. Jatkuva muutos rasittaa viljelijöitä riippumatta siitä, missä päätöksiä tehdään.