EU-komissiossa saatetaan viimein ymmärtää, että biotaloudessa on suuret mahdollisuudet
Ympäristökomissaari Jessika Roswallin mielestä biotalous tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia viljelijöille ja metsänomistajille.
Ruotsalainen ympäristökomissaari Jessika Roswall on tuonut EU-komissioon uusia tuulia. Kuva: Philippe BUISSINMetsäisissä EU-maissa on tuskailtu vuosia, että EU:ssa ymmärrys metsistä ja metsätaloudesta on ollut hyvin rajallinen. Edellisen komission kaudella metsien rooli nähtiin pääasiassa hiilinieluja ja monimuotoisuuden ylläpitäjänä.
Asenne näkyi monissa metsätaloutta koskevissa päätöksissä. Vaikka metsäpolitiikka on periaatteessa jäsenvaltioiden kansallisessa päätösvallassa, unionissa on tehty vahvaa metsäpolitiikkaa energia- ja ilmastopolitiikan varjolla. Tavoitteena on ollut vähentää metsien käyttöä. Samansuuntainen ajattelu unionissa on ollut myös omasta maataloudesta, jota on säännelty ahkerasti.
Vuonna 2023 biotalouden arvonlisä oli Suomessa 29 miljardia euroa.
EU:n nykyinen biotalousstrategia on laadittu vuonna 2018. Sen edistymistä tarkasteltiin vuonna 2022. Silloin todettiin, että biomassa kysyntää pitäisi hillitä, jotta ympäristötavoitteet voitaisiin saavuttaa. Biotalous katsottiin uhaksi eikä mahdollisuudeksi.
Käsitys metsistä ja biotaloudesta kokonaisuutena saattaa olla EU:ssa muuttumassa. EU:ssa valmistellaan nykyisen ympäristökomissaarin, ruotsalaisen Jessika Roswallin johdolla uutta biotalousstrategiaa. Biotalous ei ole pelkästään metsää, vaan se käsittää biomassan jalostamista esimerkiksi elintarvikkeeksi, juomiksi, biopohjaisiksi tuotteiksi, nestemäiseksi biopolttoaineeksi sekä biosähköksi. (MT 28.3.)
Roswallin mukaan uuden strategian tarkoituksena on vauhdittaa biotaloutta osana kilpailukykyä, hyödyntää sitä uusiin ja innovatiivisiin käyttötarkoituksiin ja luoda uutta työtä. Hän muistuttaa, että biotaloussektori tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia viljelijöille ja metsänomistajille.
Suomi on biotalouden kehittämisessä EU:ta edellä. Vuonna 2023 biotalouden arvonlisä oli Suomessa 29 miljardia euroa. Ympäristö- ja ilmastoministerin Sari Multalan (kok.) mukaan Suomen biotalousstrategian tavoite vuosille 2022–2035 on arvonlisän kaksinkertaistaminen. Roswall haluaa ottaa Suomen strategiasta mallia.
On erittäin hyvä, että komissiossa on viimein havaittu biotalouden kokonaismerkitys ja mittavat mahdollisuudet. Strategian painopisteet julkaistaan tänään kommentoitavaksi. Nyt on aika vaikuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










