Luke: Biotalous työllistää joka kymmenennen suomalaisen
Eniten biotalouden työpaikkoja tarjoaa edelleen maatalous, 63 200 työllistä.
Sekä metsätaloudessa että massa- ja paperiteollisuudessa työllisten määrä lisääntyi, mutta puutuoteteollisuudessa työlliset vähenivät. Kuva: Timo HeikkalaEnnakkotietojen mukaan biotalouden arvonlisäys oli 29,3 miljardia euroa vuonna 2023, kertoo Luonnonvarakeskus Luke. Laskua edellisvuodesta oli kolme prosenttia käyvin hinnoin.
Biotalous muodosti Suomen kansantalouden arvonlisästä 12 prosenttia.
Biotalouden toimialat työllistivät viime vuonna 308 800 henkilöä, mikä oli 11 prosenttia kaikista työllisistä. Biotalouden työllisten määrä väheni edellisvuodesta 5 900 henkilöllä.
Vielä 2010-luvun alussa biotalous työllisti 348 200 henkilöä. Eniten biotalouden työpaikkoja tarjoaa edelleen maatalous, 63 200 työllistä.
”Biotalouden tuotos oli 86,1 miljardia euroa eli 16 prosenttia koko kansantalouden tuotoksesta. Biotalouden tuotos väheni edellisvuoden käypähintaisesta tuotoksesta seitsemän prosenttia”, kertoo yliaktuaari Tiina Sauvula-Seppälä Lukesta.
”Metsäsektori on pysynyt biotalouden kulmakivenä.” Tiina Sauvula-Seppälä
Metsäsektori tuotti kolmanneksen biotalouden arvonlisäyksestä eli 9,5 miljardia euroa. Arvonlisä laski yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
”Kohonneista raaka-aine- ja energiakustannuksista sekä heikentyneestä viennistä huolimatta metsäsektori on pysynyt biotalouden kulmakivenä”, Sauvula-Seppälä toteaa.
Biotalouden työllisten määrästä viidennes eli 61 000 henkilöä toimii metsäsektorilla. Määrä kasvoi 900 henkilöllä vuoden takaisesta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







