Korona käänsi muuttoliikkeen pääkaupunkiseudulta maakuntiin: Elävät maakunnat ovat koko Suomen etu

Kuva: Kari Salonen

Korona-aika teki Helsingistä muuttotappiokunnan: Viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla eli tammi–kesäkuussa Helsinki oli nettomuutossa eniten asukkaita menettänyt kunta Suomessa. Kehityksen suunta pysynee samana ennakkotilastossa, jonka Tilastokeskus julkaisee toukokuun aikana. (MT 29.4.)

Muuttoliikettä on toki aina tapahtunut molempiin suuntiin. Oman nimensä on saanut 2000-luvun alun Nurmijärvi-ilmiö. Nimitys kuvaa nuorten perheiden hakeutumista suurten kaupunkien tiiviisti rakennetuilta keskusta-alueilta naapurikuntien väljemmille omakotitaloalueille, Helsingin tapauksessa esimerkiksi juuri Nurmijärvelle. Koko Nurmijärvi-ilmiö ehdittiin jo haudata ennen kuin korona-aika sai sen uudelleen nousuun.

Korona on helppo selitys muuttoliikkeen uudelle suunnalle, ja sen allekirjoittaa MT:n haastattelussa myös aluekehityksen konsulttitoimiston MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro. Korona sulki monet perheet ahtaisiin asuntoihin, ja monen pikkuasunnon ruokapöydästä tuli kuukausien ajaksi vanhempien etätyöpiste.

Ahtaan asumisen vaihtoehdoksi suurten kaupunkien ydinkeskustojen ulkopuolella on tarjolla monien kaipaamaa asumisväljyyttä. Neliöitä niin etätyöskentelyyn kuin muuhunkin elämään on tarjolla huomattavasti huokeammin kuin pääkaupunkiseudulla, jossa asumisen kustannukset ovat ylittäneet monien kipurajan jo kauan sitten.

Korona sai suomalaiset löytämään myös kotimaan luontokohteet – jopa niin, että lähinnä pääkaupunkiseutua sijaitsevat kansallispuistot joutuivat kestävyytensä äärirajoille. Muutto maakuntiin tuo kaivatun luonnon lähemmäksi omaa kotiovea.

Toisaalta korona on voinut olla monelle ylipäätään saumakohta, jossa on uskallettu tehdä pitkään haaveiltu elämänmuutos.

Vaikka monen helsinkiläisen muuttokuorma onkin kuljetettu parin viime vuoden aikana Helsingistä muualle maahan, Helsinki ei suinkaan ole taantuva alue. Pääkaupungin asukasluku on nettomuuton miinusmerkistä huolimatta kasvanut eniten kaikista Suomen kunnista. Tämä ilmiö selittyy Suomeen muuttavien ulkomaalaisten määrällä: heidän uusi osoitteensa on selvästi yleisimmin juuri Helsingissä.

Myös tätä voi pitää tervetulleena ilmiönä. Suomi ei voi antaa sen enempää maakuntien kuin oman pääkaupunkinsakaan ajautua kuihtumisen ja taantumisen tielle. Siinä missä Helsinki tarvitsee välttämättä maakuntien tuottamaa elinvoimaa, maakunnan ovat riippuvaisia taloudellisesti ja kulttuurisesti vireästä pääkaupungista.

Nykyinen tilanne korostaakin maakuntien ja Helsingin erilaisia kilpailuasetelmia: Helsinki ei niinkään kilpaile muuttajista muun Suomen vaan muiden pohjoismaisten ja eurooppalaisten pääkaupunkien rinnalla. Käytännössä vain vireä pääkaupunki pystyy houkuttelemaan Suomeen hyvinvointimme rahoittamisen kannalta keskeisiä osaajia maamme rajojen ulkopuolelta.

Vaikka tilastot nyt näyttävätkin monien maakunta-alueiden ja niiden keskuskaupunkien osalta hyviltä, tämänhetkistä tilannetta ei pidä ottaa lopullisena totuutena. Nurmijärvi-ilmiökin alkoi 2000-luvun alun jälkeen vähitellen hiipua ja muuttovirrat suuntautua kohti tiiviitä kaupunkikeskuksia. Näin voi käydä myös tulevaisuudessa.

Maakuntien pitääkin tiedostaa omat vahvuutensa ja pyrkiä vahvistamaan niitä entisestään. Tarvitaan työtä sen eteen, että muuttajat kokevat ratkaisunsa oikeaksi myös tulevaisuudessa. Ensiarvoisen tärkeää on ymmärtää ja hyväksyä ihmisten erilaisuus sekä heidän erilaiset tarpeensa ja kiinnostuksen kohteensa. Myös erilaisten ihmisryhmien tarvitsemien palveluiden on oltava sellaisia, jotka saavat kaikki seudun asukkaat kokemaan oman asumisratkaisunsa oikeaksi.