Pitäisi uskoa jo
”Se, mitä pelloilta saadaan, määrää ruuan hinnan ja määrän maailmassa.”Maailman ruokamarkkinoilla käy myllerrys. Heikot satonäkymät ovat kääntäneet kansainväliset viljapörssit tukevaan nousuun, joka on jo rikkonut vanhoja hintaennätyksiä.
Se, mitä pelloilta saadaan, määrää ruuan määrän maailmassa, samoin hinnan. Maailman sato vaikuttaa tavalla tai toisella jokaiseen ruokapöytään.
Kotieläintuotannossa rehujen hinnat nousevat edelleen. Sen tiedetään myös vaikuttavan kotieläintuotteiden hintoihin. Tämä on alkanut näkyä levottomuutena ja hintapiikkeinä muun muassa lihafutuureissa, joilla käydään maailmalla kauppaa tulevien lihaerien hinta- ja toimitussopimuksista.
Maailmalla markkinoille tyypillistä on raju heilahtelu. Esimerkiksi USA:ssa laitumien kuivuus ja tieto rehujen kallistumisesta ajaa karjaa teuraaksi tavallista nopeammin, mikä on pudottanut heinäkuussa lihan hintaa. Kun tämä vaihe on ohi, on vuorossa niukkuus ja hintojen ennakoimaton nousu.
Suomessa ruuan odotetaan kallistuvan tänä vuonna jopa kuudella prosentilla. Siitä huolimatta suomalaiset saavat tuloihinsa suhteutettuna ruokansa halvalla. Kaikilla ei maailmassa mene näin hyvin.
Samaan aikaan kun maailma jännittää uutta ruokakriisiä, Suomessa ajaudutaan jatkuvasti enemmän ”halvan” tuontiruuan varaan. Halpa tuontiruoka voi pian osoittautua kuplaksi.
Tilojen talous ja kotimainen tuotanto voivat pärjätä vain kustannukset kattavilla tuottajahinnoilla. Tämä pitäisi jo vihdoin uskoa ja ymmärtää.
Avainasemassa ovat jalostavat yritykset, joista monet ovat tuottajien itsensä omistamia. Niiden kannattaa olla huolellisia sopimuksissaan kaupan kanssa. Pitkät toimitussopimukset alhaisiin hintoihin olisivat nyt myrkkyä sekä maatiloille että jalostajille itselleen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
