SDP ja kokoomus lähdössä eri suuntiin
”Alkuperäisen sixpackin kuudesta puoluejohtajasta ei pian ole jäljellä ehkä yhtäkään.”Heikkoa kannatustaan murehtiva SDP etsii tietä uuteen nousuun puoluekokouksessaan ensi viikonloppuna Seinäjoella. Puolueen linjaa kirkastetaan puheenjohtajakisalla, jossa vastakkain ovat nykyinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja haastaja, vahva ay-mies Antti Rinne.
Kisasta näyttäisi tulevan erittäin tiukka. Urpilainen on kyselyjen perusteella Rinnettä suositumpi SDP:n kannattajien keskuudessa. Rinne puolestaan on menestynyt Urpilaista paremmin puoluekokousedustajille tehdyissä kyselyissä.
Moni kokousedustaja ei ole vielä kertonut kantaansa asiaan. Onkin luultavaa, että kisan lopulta ratkaisee ehdokkaiden esiintyminen puoluekokoukselle.
SDP:n lisäksi puheenjohtajakisaa käydään toisessa päähallituspuolueessa kokoomuksessa. Sen puheenjohtaja vaihtuu joka tapauksessa, kun puheenjohtaja-pääministeri Jyrki Katainen luopuu tehtävistään.
Juhannuskesällä Kataisen seuraaja tulevana pääministerinä vetää minihallitusneuvottelut, joissa hänen tärkein kumppaninsa on SDP:n puheenjohtaja. Toistaiseksi kansa ei siis tiedä kummankaan hallitusneuvottelijan nimeä.
Nimet eivät kuitenkaan merkitse niin paljon kuin se poliittinen asetelma, jossa neuvotteluihin lähdetään. Sen paremmin SDP:n kuin kokoomuksenkaan johtajavalinta tuskin helpottaa ristiriitoja ja hajaannusta, jotka hallituspuolueiden välejä hiertävät.
Kataisen hallituksesta on käynyt vahva virta ulos päin. Keskeiset ministerit hakeutuvat muihin tehtäviin. Ulos lähti kokonainen puoluekin, kun vasemmistoliitto jätti hallituksen kuukausi sitten.
Jos SDP:ssä Antti Rinne päihittää Jutta Urpilaisen ja vihreät vielä lähtevät hallituksesta, kuten veikkaillaan, ja lisäksi kristillisdemokraattien Päivi Räsänen valitaan EU-parlamenttiin, alkuperäisen sixpack-hallituksen kuudesta puoluejohtajasta ei ole jäljellä yhtäkään. Nämä tuskin kaikki toteutuvat, mutta muutenkin hallituksessa käy melkoinen tuuletus.
Hallitustaipaleen loppua kohti paineet puolueissa kasvavat. Lähestyvät eduskuntavaalit pakottavat näyttämään omaa lippua ja väriä äänestäjille, mikä ei hallituksessa ole nyt kovin helppoa.
Tuleva kokoomusjohtaja saa hallituskumppanikseen SDP:n, joka on kevään ja alkukesän aikana saanut aiempaa punaisempia ja vasemmistolaisempia sävyjä. Tämä ei riipu valitun demarijohtajan nimestä.
Myös tuleva kokoomusjohtaja nähdään pari piirua oikeistolaisemmaksi kuin edeltäjänsä Jyrki Katainen. Tämäkään ei riipu tulevan johtajan nimestä – olipa se sitten Jan Vapaavuori, Alexander Stubb tai perjantaina kisaan ilmoittautunut Paula Risikko.
Suomen taloustilanne sekä ministeri- ja puheenjohtajavaihdokset saattavat tehdä hallituksen jatkosta hyvin vaikean. Paljon ratkeaa siinä, millaiset evästykset SDP:n juuri valittu puheenjohtaja saa viikonloppuna puoluekokoukselta.
SDP:n ongelmista ei voi syyttää yksin Urpilaista, myös maailma on muuttunut. Puoluejohdon tehtävä on uudistaa poliittista liikettä vastaamaan ajan haasteita. Tässä Urpilainen ei ole onnistunut, mutta onko hän saanut siihen tukea esimerkiksi Rinteen kaltaisilta vahvoilta demarivaikuttajilta?
Vasemmiston kannatus on alamaissa ja sen puolueet hajaannuksen tilassa. Yhteiskunnan oikeistolaistumiseen on vaikea vastata, jos vappupuheissakin suurin jännite liittyy SDP:n ”jäsentenvälisiin”.
Kevään poliittiset valinnat – EU-vaalit mukaanlukien – näyttävät vievän kokoomusta ja SDP:tä eri suuntiin. Kesän aikana nähdään, vievätkö ne SDP:n lopulta jopa oppositioon.
Vähemmistöhallituksia Suomessa ei ole nähty vuosikymmeniin. Syksyllä tämäkin vaihtoehto on mahdollinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
