Ilmaiseksi eivät Suomen turvepellotkaan vety – rahoitus on poliitikkojen hoidettava
Päättäjät eivät pääse pakoon kysymystä siitä, miten Suomen ilmastotavoitteiden kannalta tärkeät turvepeltotoimet rahoitetaan. Petteri Orpon (kok.) hallituksen lähes ensi töikseen lakkauttama kosteikkoviljelyn tuki on hyvä esimerkki siitä, miten vaikean takana kestävien ilmastotoimien toteuttaminen on.
Luonnonvarakeskuksessa tutkitaan turvepeltojen ilmastoystävällisen viljelyn edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Tutkijat Maarit Liimatainen ja Timo Lötjönen tarkastelivat turvepeltokoeruutuja viime vuoden toukokuussa. Kuvituskuva. Kuva: Timo Heikkala4.11.202406:30
Elokuussa voimaan astunut EU:n ennallistamisasetus pakottaa ennallistamaan Suomen noin 270 000 turvepeltohehtaarista puolet. Siitä kolmannes eli noin 46 000 hehtaaria on vetettävä kosteikoiksi, joskin osa vaatimuksesta pystytään asetukseen kirjattujen joustojen ansiosta täyttämään tukkimalla heikkotuottoisten suometsien ojia.
Kun ennallistettava ala suhteutetaan Suomen noin kahden miljoonan hehtaarin peltoalaan, toimet koskisivat vajaata viittä prosenttia ja varsinainen vettäminen noin puoltatoista prosenttia Suomen peltoalasta. Osuudet eivät olisi erityisen dramaattisia, jos ne jakautuisivat tasan maakuntien, kuntien ja tilojen kesken.
Valitettavasti näin ei ole: maantieteellisesti valtaosa turvemaista sijaitsee eritoten muutamassa maakunnassa ja niidenkin alueilla vielä erityisesti muutamissa yksittäisissä kunnissa. Luonnonvarakeskuksen, Geologian tutkimuskeskuksen, Maanmittauslaitoksen ja Ruokaviraston toteuttaman Maatalousmaiden turvetieto -hankkeen tulosten perusteella turvemaita on erityisen runsaasti Pohjois-Pohjanmaan Siikajoella, Siikalatvalla ja Haapavedellä, joissa kussakin turvemaita on yli 6 000 hehtaaria kussakin.
Siksi ennallistamisen vaatimukset voivat tuntua paikallisesti hyvinkin raskaasti – riippuen toki siitä, miten Suomi lopulta päättää ennallistamisasetuksen vaatimukset kansallisilla päätöksillään täyttää. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Heikki Lehtonen on kuitenkin jo pitkään rauhoitellut viljelijöitä ja vakuutellut, että turvemaiden ennallistaminen pystytään kohdentamaan niin, ettei se vääjäämättä aiheuta kohtuuttomia tilanteita viljelijöille (MT 24.6.).
Paino täytyykin asettaa nimenomaan sanalle ”pystytään”. Riippuu ennen muuta rahasta ja poliittisesta tahdosta, miten sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä käytännön vaikutukset lopulta tulevat olemaan.
Tuoreessa muistissa on, että nykyinen hallitus kohdisti ensimmäiset maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan säästönsä turvemaiden ilmastotoimien rahoitukseen lakkauttamalla edellisen hallituksen käynnistämän Turvepeltojen ilmastotoimet -kokonaisuuden, jolla oli tarkoitus auttaa elinkeinoa vastaamaan ilmastopäästöjen leikkauksia koskeviin vaatimuksiin.
On tärkeää aloittaa siitä, että tehdään huonojen peltojen poistaminen tuotannosta kannattavaksi ja houkuttavaksi vaihtoehdoksi.
Lehtonen esitteli viime viikolla Seinäjoella järjestetyssä tapahtumassa kaksi vaihtoehtoista muutospolkua, joilla turvepeltojen aiheuttamia päästöjä maakunnittain ja valtakunnallisesti pystyttäisiin vähentämään viljelijöiden ja maatalouselinkeinonkin näkökulmasta kestävästi (MT 1.11.). Kumpikin näistä muutospoluista vaatii toteutuakseen ulkopuolista rahoitusta, joko julkista tai yksityistä tai molempia.
Tutkijoiden sanoma on mahdollisuuksien osalta lohdullinen, mutta tutkijat eivät ole rahakirstujen vartijoita. On selvää, että EU:n maatalouspolitiikan rahoitusta ei olla kasvattamassa eikä sen paremmin kansallisiinkaan maataloustukiin ole luvassa lisärahaa. Maataloustukien osalta luvassa on korkeintaan olemassa olevien rahojen siirtelyä tarkoituksesta toiseen. Tuottajajärjestöt taas eivät ole valmiita nykyisten maataloustukien kohdentamiseen ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin, vaikka tällaiseen käsitykseen saattoi MTK:n ja SLC:n Lukelta tilaaman ilmastotiekartan perusteella tullakin: MTK kuittasi ilmastotiekarttaan kirjatun avauksen tiekartan tekijöiden ajatukseksi, jonka takana tuottajajärjestöt eivät ole (MT 27.8.).
Turvepeltokeskustelussa on kuitenkin tärkeintä pitää mielessä asia, josta Luken Lehtonenkin keskiviikon tilaisuudessa muistutti: ”Osa turvepelloista on todella hyviä, osa ei”. Liikkeelle onkin tärkeää lähteä siitä, että huonojen peltojen poistaminen tuotannosta tehdään kannattavaksi ja houkuttavaksi vaihtoehdoksi. Siihenkin tarvitaan rahaa, ja sen järjestäminen on poliitikkojen tehtävä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
