Suomen maatalous tarvitsee tukensa

EU:n maatalouspolitiikka lähenee jälleen ohjelmakautensa loppua. Parhaillaan käynnissä on uuden, vuonna 2014 alkavan kauden valmistelu. Siihen liittyy ratkaisevasti myös jäsenmaiden vaikea vääntö tulevien vuosien EU-budjetista.

Suomella on neuvotteluissa paljon pelissä. Paineet EU-jäsenmaksujen kasvusta ja entistä suuremman osan kulumisesta uusien jäsenmaiden tarpeisiin ovat suuret.

Jo lähtökohtaisesti näyttää, että EU-jäsenyyden rahallinen hinta kasvaa. Suomesta tulee entistä selvemmin nettomaksaja. Tulevina vuosina meiltä virtaa rahaa EU:n kassaan vuosittain luultavasti 500–700 miljoonaa euroa enemmän kuin kassasta meille.

Jäsenmaksua pidetään hintana ihmisten ja tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön sisällä. Sitä pidetään myös eurooppalaisen rauhan hintana. Rauhan prosessina EU onkin onnistunut toistaiseksi hyvin.

EU:n budjetista muodostavat valtaosan maatalous- ja aluepolitiikka. Ne molemmat ovat Suomen kannalta keskeisen tärkeitä. Ne ovat käytännössä myös ainoa väylä, jota kautta jäsenmaksujamme palautuu takaisin Suomessa käytettäviksi.

Tuore EU-tason vertailu (MT 21.11.) osoittaa hyvin, kuinka ratkaisevaa maatalousneuvotteluissa onnistuminen on suomalaiselle ruuantuotannolle.

Suomalaisten viljelijöiden tulot ovat unionin alueella kehnoimmasta päästä. Näin siitä huolimatta, että EU:n ja kansallisten tukien yhteenlaskettu määrä yltää EU:n kärkikastiin.

Suomen kustannustasoa nostavat etenkin pohjoinen ja eristynyt sijainti, pienet markkinat sekä pitkät etäisyydet maan sisällä. Ne vaikuttavat jostakin syystä eri tavalla maataloustuotteiden ja tuotantopanosten hintoihin – tuotteista maksetaan usein EU:n heikointa ja panoksista kovinta hintaa.

Ilman kannattavuutta ja tuloja ei käy tuottaminen maatiloillakaan. Tämä näkyy jo nyt maatilojen lopettamisina ja ruokaomavaraisuuden heikkenemisenä.

Hallitus on todella suuren vastuun edessä, kun se neuvottelee EU:n tulevan ohjelmakauden budjetista sekä maatalouden ja aluekehityksen rahoituksesta. Tehtävä ei ole helppo, mutta puhtia on syytä löytyä vähintään sen verran, mitä Kreikka-apujen vakuustaistoissa.

Suomen tuet EU-budjetista ovat jo lähtökohtaisesti pieniä verrattuna Keski-Euroopan vanhoihin jäsenmaihin. Epäsuhtaa on tasoitettu kansallisilla tuilla, joiden maksuoikeudesta joudutaan Etelä-Suomen osalta säännöllisesti neuvottelemaan komission kanssa.

Suomella on neuvotteluissa varaa vaatia ymmärrystä komissiolta ja muilta jäsenmailta. Olemme jäsenyysaikana – jopa turhankin kiltisti – toimeenpanneet kaikki EU-päätökset, pitäneet kiinni talouskurista ja osallistuneet velkamaiden kriisirahoitukseen.

Kyse on sekä maatalouden että koko maaseutu-Suomen tulevaisuudesta. Jos näitä ei kyetä puolustamaan, on turha haaveilla suomalaisen tuotannon ja työpaikkojen nykyistä myönteisemmästä kehityksestä.

MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Puttonen varoitti vastikään maatalouden hiipumisen vaikutuksista ruokateollisuuteen (MT 19.11.). Jos kotimaista raaka-ainetta ei riitä, eivät ruokatehtaatkaan jatkossa pyöri.

Suurten lihatalojen tuotantolinjat ovat jo nyt huomattavalla vajaakäytöllä. Tulevat maatalousratkaisut sinetöivät myös ruokateollisuuden kohtalon.

Suomen maatalous tarvitsee tukensa pärjätäkseen EU-kilpailussa. Tukea saavat myös muut jäsenmaat.

Suomen olisi periaatteessa järkevää hillitä EU-budjetin kasvua, jos samalla saisimme oikeuden päättää vapaammin kansallisista maatalous- ja yritystuistamme.